Archive for Toukokuu 2010

Kurkistus jääkaappiin

07/05/2010

Niin ostoskärryn kuin jääkaapinkin (tai muiden ruoansäilytyspaikkojen) sisältö voi kertoa kiintoisia asioita niiden täyttäjistä ja käyttäjistä. Huomaankin usein uteliaana pälyileväni toisten elintarvikevalintoja niin kassajonoissa kuin keittiöissäkin. Olen myös saanut kokea aavistuksen ihmetteleviä katseita ladatessani kassahihnan täyteen rehuja. Rohkeimmat ovat esittäneet itseäni ajoittain hieman huvittaviakin kysymyksiä ja kommentteja vieraillessaan keittiöni banaanivuorten ja vihanneskasojen keskellä tyyliin ”sulle taitaa banaanit maistua aika hyvin?!” Tähän yleensä toteankin niiden olevan suosikkiruokaani :)

Kipaisin juuri täydentämässä ruokavarastojani ja ajattelin näyttää mitä jääkaapissani tällä hetkellä on – mitä sitä salailemaankaan! Samalla saan itsellenikin pikku inventaarion aiheesta.

Kaikki ei mahtunut mukaan kuvaan, joten täydennykseksi pikainen selostus kaapin sisälmyksistä:

Kasvikset ja hedelmät:

3 x 300g pinaattia, 2 x roomansalaatti, paketti rucolaa ja toisen jämät, pikku pussi persiljaa, kilo porkkanoita, pari suurehkoa fenkolia, sitruuna (joita yleensä pidän saatavilla useita), paprika, puolikas verkkomeloni, puolikas avokado, puolisen kiloa marjoja (pakaste), muutama bataatti

Muut tuotteet:

Marinoituja artisokansydämiä (valmistuote, mutta valmistettu ilman kuumennusta!), Bio Verde -tuorepesto (myöskin ilman kuumennusta valmistettu, aineksina vain basilika, öljy ja merisuola), Dr. Martins -kookosvettä pari tölkkiä, mantelitahna ja tahini (ei raakoja), aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä, kalamata-oliiveja ja paprikapesto (ei raakoja), balsami- ja omenaviinietikka, miso, tamari, Dijon-sinappi, wasabitahna, kookosköntti (tiiviiksi puristettua kookoskermaa), kylmäsavustettua luomulohta ja pecorino-lampaanjuustoa (puolisoni ei ole vegaani).

Tämänhetkinen valikoima on aika tyypillinen eli runsaasti vihreitä, vähän muita vihanneksia (joista osa nytkin säilytyksessä pöydällä) sekä erilaisia maustamiseen liittyviä valmisteita, pääosin luomua. Koska suurinta osaa hedelmistä ja joitakin kasviksiakin säilytän jääkaapin ulkopuolella, tässä vielä todistusaineistoa niistäkin:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lisää hedelmiä- ja vihanneksia:

Omenoita, muutama kiivi, vähän turhan raakoja banaaneja ehkäpä kilon verran, pari ananasta, pari kurkkua ja kesäkurpitsaa, nippu varsiselleriä, tomaatteja, paprika. Lisäksi appelsiineja kuvan ulkopuolella. Hedelmävalikoima vaihtelee vuodenajan, hinnan ja mieltymysten mukaan, mutta yleensä banaaneja on tarjolla ja kypsymässä vähintään triplamäärä tämänhetkiseen ’vajeeseen’ nähden… Banaanit ovat perheessämme perusruokaa, samoin kuin ugandalaisilla, joilla on yksi sana matooke kuvaamaan ’banaania’ ja ’ruokaa’ – aivan mahtavaa!


%d bloggaajaa tykkää tästä: