Archive for marraskuu 2010

Härskiä lobbausta!

25/11/2010

Maamme johtava uutislehti Helsingin Sanomat tekee näyttävää propagandaa tämänaamuisella uutisellaan ”Jättiläistutkimus selvitti parhaan ruokavalion painonhallintaan”. HS väittää, että tutkimus ehdottaisi ravitsemussuositusten muuttamista runsasproteiiniseen suuntaan, vaikka tutkijat eivät sanallakaan viittaa ravitsemussuositusten suuntaan. Olisikin perin outoa vetää niin laajoja johtopäätöksiä tutkimuksesta, joka tarkastelee vain painonhallintaa laihdutuksen jälkeen, ei terveyttä.

Tutkimuksen tiivistelmä luettavissa täällä: http://www.nejm.org/doi/full/10.1056/NEJMoa1007137

Tutkimuksessa vertailtiin 8 viikon laihduttamisen tuloksena saavutetun painon ylläpitämisen onnistumista muutamalla eri ruokavaliolla, jotka erosivat jonkin verran proteiini- ja hiilihydraattipitoisuudeltaan, kuitenkin eri maiden nykyisiä ravitsemussuosituksia mukaillen.

Erot eri ruokavalioiden välillä olivat erittäin pieniä, sillä keskimääräinen painonnousu puolen vuoden seurantajaksolla oli vain 0,56 kg! Tutkijat myöskin toteavat aiempaan tuloksiin viitaten, että yleensä Atkins-tyyppisellä runsasproteiinisella ruokavaliolla painonhallinta voi onnistua noin vuoteen asti. Tämäkin tutkimus jää turvallisesti tuon vuoden rajan sisäpuolelle.

Runsasproteiinisen ruokavalion erittäin pieni painonhallinnallinen etu itse asiassa jopa yllätti minut. Proteiiniahan elimistö ei kovin helposti kykene käyttämään energiakseen, joten ylimääräinen proteiini, jota ei myöskään ole rakennustoimiin tarvittu, poistuu virtsan mukana. Tämän ko. tutkimuskin osoitti. Näin ollen lyhyen aikavälin laihtuminen on periaatteessa todennäköisempää tällaisella ruokavaliolla, joskin aivan eri asia on sitten kyseisen ruokavalion terveellisyys. Terveyshaittoihinhan tämä tutkimus ei ottanut kantaa.

Tutkimuksessa ei myöskään tarkemmin kerrota, mitä esimerkiksi syödyt hiilihydraatit olivat. Oma veikkaukseni on, että eivät varmaankaan pääasiallisesti ainakaan hedelmiä! Toki on huono asia niin painonhallinnan kuin terveydenkin kannalta syödä prosessoituja viljoja ja sokereita, joita kenties tässäkin on saatettu nauttia.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon tutkijoiden rahoituslähteet ja muut kytkökset. Kööpenhaminalaisen tutkimuslaitoksen toimintaa on tukenut yli 100 elintarvikeyhtiötä. Tutkijoiden taloudellisista ja muista kontakteista löytyy myös meijeriteollisuuden toimijoita sekä sellaisia yrityksiä kuin McDonalds, Danone, Pepsi, Coca-Cola ja Unilever.

Nälkäinen kuin susi?

24/11/2010

Mikä neuvoksi, jos on aina vaan nälkäinen – nälkäinen kuin susi? Vaikka kuinka paljon söisi, on silti kurniva tunne vatsassa, tai vähintäänkin mielessä. Jotain hiukopalaa vielä pitäisi saada. Ei kuitenkaan kasviksia, koska ei niillä nälkä lähde. Eikä ainakaan hedelmiä, sillä niistäpä vasta hutera olo tuleekin. Jotakin kunnon tukevaa sapuskaa.

Nälkä on mielestäni väärinymmärretty mekanismi ja johtaa monia ihmisiä harhaan. Nälän ajatellaan liittyvän vatsan tyhjyyteen. Kenties tunteisiin, ja ehkä verensokeriin. Kuitenkin keskeinen rooli nälän ilmaantumisessa ja säätelyssä on ravinteilla. Sillä, onko elimistömme riittävän – ja oikein – ravittu. Kyse ei siis ole ainoastaan ruoan määrästä vaan ennen kaikkea laadusta.

Monella on yllä mainitsemani käsitys, että kasvikset ja hedelmät eivät ’pidä nälkää loitolla’. Mietitäänpä ensin, mitä tarvitaan, jotta nälkä pysyisi siellä ’loitolla’. Tarvitaan sopiva määrä makroravinteita eli hiilihydraatteja, proteiineja ja rasvaa elimistölle helpossa muodossa. Tarvitaan riittävä määrä mikroravinteita kuten vitamiineja ja mineraaleja. Kenties kuituja, jotka myöskin vähän täyttävät sisuskaluja sekä säätelevät ravintoaineiden, kuten hiilihydraattien/sokereiden imeytymistä.

Mietitäänpä seuraavaksi, mitä ihmiset varsin yleisesti syövät erityisen kovaan nälkäänsä. Ehkä ison pasta-annoksen, pihvin ranskanperunoilla, kunnon kebabin, joku ehkä jopa karkkipussillisen. Annoksen jälkeen saattaa vatsassa jo vallita ähky, mutta vielä vaan voisi jotain napostella kun nälän jäänteitä edelleen taka-alalla väijyy. Mitä elimistö näistä elintasoaterioista saa? Hankalassa tai haitallisessa muodossa olevia hiilihydraatteja, proteiineja ja rasvoja mahdollisesti lisäainekemikaaleilla kyllästettynä. Mitättömän määrän vitamiineja ja mineraaleja, jos ollenkaan.  Onko ihmekään, että nälkä aina vaan kalvaa vuodesta toiseen? Onko myöskään ihme, jos syömistään on vaikea hallita vaikkapa ihannepainon toivossa, kun jatkuvasti on nälkä jahtaamassa?

Katsotaanpa mitä saa, jos syö kunnon annoksen hedelmiä ja vihanneksia, ehkäpä muutaman siemenen tai pähkinänkin. Helposti käytettäviä hiilihydraatteja, joita elimistö mieluusti ottaa vastaan lihaksistoaan ja aivotyötä varten. Riittävästi yksinkertaisessa muodossa olevia proteiineja rakennus- ja korjausainekseksi. Ei järjetöntä huonolaatuista rasvalaakia, vaan tarpeellisia rasvahappoja oikeassa suhteessa toisiinsa. Runsaan latauksen vitamiineja ja mineraaleja laidasta laitaan.

Itse olen kokenut viime vuosina valtavan muutoksen nälän tunteessa hedelmien ja kasvisten määrää reilusti lisätessäni. Kun elimistö saa tarpeeksi ravintoaineita, nälkä kerta kaikkiaan näyttää katoavan. Toki koen hetkellistä nälkää ja syön sitten lisää, mutta nälkä tyydyttyy täysin hedelmä- ja vihannesaterioillani, kunhan vaan syön riittävästi eli niin paljon kuin kullakin kerralla maistuu. Mitä enemmän syön myöskin hiilihydraattipitoisia hedelmiä, sitä parempi olo. Vaikkapa yksinkertainen banaani- tai muu hedelmäannos höystettynä runsaalla salaatilla pitää oloni hyvänä ja tasaisena tuntikausia, puoli päivääkin tarvittaessa. Silloinkin kun nälkä taas palaa, se ei ole tuskaista eikä pakonomaista syömisentarvetta aiheuttavaa, vaan jotenkin hienovaraisempaa. Pystyn helposti olemaan lounaan jälkeen vaikka loppupäivän syömättä, jos sopivaa ruokaa jossakin poikkeavassa tilanteessa (kuten vaikka hiljattain junassa eväiden unohduttua) ei ole saatavana, ja olo on silti ihan miellyttävä eikä mitenkään heikko. Menneinä aikoina, jolloin ruokavalioni sisälsi kasvisten ja hedelmien lisäksi runsaasti viljoja (myös prosessoituja), jonkin verran palkokasveja ja satunnaisesti myös pienempiä määriä eläinkunnan tuotteita (lähinnä kalaa, harvemmin maitotuotteita), olisin samassa tilanteessa ollut äkäinen hermoraunio.

Myöskin tuore Nutrition Journal -tiedelehdessä julkaistu tutkimus osoitti nälän liittyvän ravinteiden saantiin. Kyseinen tutkimus on ensimmäinen laatuaan ja  osoitti, että tavanomaisesta länsimaisesta ruoasta runsaasti mikroravinteita sisältävään ravintoon (mm. vihreät lehtivihannekset, hedelmät, siemenet, palkokasvit) siirtyneet kokivat siirtymän jälkeen vähemmän nälkää, eikä näläntunne ollut yhtä epämiellyttävää kuin aiemmin, vaikka ruoan kaloripitoisuus olisi pienempikin. Tutkimuksen tekijän lääkäri Joel Fuhrmanin mukaan monet oireet, jotka ihmiset liittävät näläntunteeseen, kuten väsymys, ärtyneisyys, päänsärky ja vatsakrampit, ovatkin vierotusoireita ravinnosta, joka ei sisällä riittävästi ravinteita. Kun tutkittavat siirtyivät ravinnetiheämpään ruokaan, oireet katosivat. Jopa 80 % tutkittavista koki näläntunteen muuttuneen vähintään kuukauden kestäneen ravinnetiheämmän ruokavalion jälkeen.

Oma kokemukseni on täsmälleen sama kuin kyseisen tutkimuksen tutkittavilla. Tällainen muutos nälässä ja siihen liittyvissä tuntemuksissa helpottaa elämää monin eri tavoin ja vapauttaa myöskin ruokaan liittyvistä riippuvuuksista. Kunnon ravintoon siirtymisen jälkeen ei kerta kaikkiaan enää myöskään kaipaa ala-arvoista ruoan kaltaista syötävää! Ei siis tarvitse enää elää nälkänsä johdattamana eikä yrittää ’pitää itseään kurissa’ tai pelätä ’repsahduksia’, mikä vaikuttaa kuuluvan harmillisen monen länsimaisen ihmisen elämään.

Hedelmien ja vihannesten alfakaroteeni ehkäisee ennenaikaisia kuolemia

24/11/2010

Taas on tarjolla uutiskynnyksenkin ylittäviä tieteellisiä lisätodisteita hedelmien ja vihannesten hyödyistä!

Archives of Internal Medicine -lehdessä juuri julkaistu noin 15000 ihmistä 14 vuoden ajan seurannut tutkimus osoitti, että hedelmistä ja vihanneksista peräisin olevan alfakaroteenin pitoisuus veressä oli käänteisesti yhteydessä kuolemanriskiin seurannan aikana. Eli henkilöillä, joilla oli kyseistä alfakaroteenia veressä enemmän, oli selvästi pienempi riski kuolla syövän, sydän- ja verisuonitautien tai minkä tahansa muun syyn takia.

Ylen uutinen aiheesta täällä.

Banaani-kurpitsasalaatti

20/11/2010

Syksyinen salaatti syntyy käden käänteessä banaanista, kurpitsasta ja tillistä.

  • 1 banaani
  • pala kurpitsaa (esim. hokkaido)
  • muutama tillin varsi
  • mausteeksi kurkumaa, mustapippuria ja suolaa
  • (todella varovasti juustokuminaa)

Kuori ja raasta kurpitsa. Viipaloi banaani. Sekoita mausteet ja silppua sekaan tilli. Tästä annoksesta riittää makupalaksi yhdelle.

Proteiinimyytti

17/11/2010

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Proteiini lienee länsimaisten ihmisten eniten arvostama ravintoaine. Tavalliset kolme kertaa viikossa kuntoilevat toimistotyöläiset jännittävät riittävän proteiininsaannin puolesta, ja ns. ’karppaajat’ perustavat hiilihydraattien pelossa proteiiniin lähes koko ravitsemuksena. Jonkin sortin kasvissyöjäksi esittäytyvä saa melkein väistämättä selitellä omaa proteiininsaantiaan, jonka puolesta lihansyöjänaapurit joukolla pelkäävät. Ovatko nämä lähes hysteriaan yltävät pelot ja pyrkimykset aiheellisia, vai onko kyseessä sittenkin suuren luokan harha ja huijaus?

Proteiinia käytetään elimistössä rakennus- ja korjaustoimiin. Ihmisen proteiinintarve lienee suurimmillaan vastasyntyneenä, jolloin ruumiinpaino tuplataan vain muutamassa kuukaudessa. Tällöin pääasiallisena ravintona on äidinmaito, jonka proteiinipitoisuus on varsin alhainen, vain 6 kaloriprosenttia (1,1 g/100g). Tarvitseeko ihminen kasvuvaiheen jätettyään yhtäkkiä tätä paljon enemmän proteiinia – vaikkapa vähän pulleamman hauiksen saavuttaakseen – vai saattaisiko vähempikin riittää? Entä mistä sitä ihmeaine proteiinia oikein saa, ja mistä sitä olisi parasta saada, ellei sitten possusta ja lehmästä? Entäpä liian eläinproteiinin lukuisat haitat, mihin ne on piiloteltu?

Proteiinit = aminohapot

Proteiinista puhuttaessa pitäisi oikeastaan puhua aminohapoista, joista proteiinit muodostuvat, ja joiksi elimistön on proteiinit käyttöään varten ensin pilkottava. 22 aminohaposta kahdeksan on ns. välttämätöntä eli ne on saatava ravinnosta, muut elimistö pystyy tarvittaessa valmistamaan, vaikka toki nekin olisi parempi saada ravinnosta. Elimistöllä on ns. aminohappopooli, josta se valikoi tarvittavia aminohappoja proteiinien rakennuspalikoiksi. Kaikkia aminohappoja ei siis tarvitse saada ravinnosta samanaikaisesti. Elimistö myöskin kierrättää proteiineja, ja näillä kierrätetyillä proteiineilla täyttyy suuri osa proteiinintarpeesta.

Miksi kasviproteiinit ovat parempia?

Kasviproteiineilla on monia etuja eläinperäisiin proteiineihin verrattuna. Ensinnäkin kasvien proteiinit ovat usein muodostuneet vähäisemmästä määrästä aminohappoja kuin monimutkaisemmat eläinproteiinit, jolloin niiden pilkkominen elimistön käyttöön on yksinkertaisempaa ja imeytyminen tehokkaampaa. Moni kasvisperäiseen raakaruokaan siirtynyt onkin huomannut, että aiempaa pienemmällä proteiinimäärällä on fyysinen suorituskyky muun terveyden ohella parantunut. Toiseksi kuumennus vahingoittaa aminohappoja; ainakin lysiinin ja tryptofaanin on havaittu denaturoituvan +43 celsiusasteen lämmössä. Näin ollen raaka kypsentämätön ravinto takaa kyseisten välttämättömien aminohappojen saannin toisin kuin kypsennetyt esim. eläinkunnan tuotteet. Eläinproteiinien on todettu olevan yhteydessä moniin sairauksiin, kuten syöpiin ja diabetekseen. Ne myöskin mahdollisesti happamoittavat elimistöä, toisin kuin suuri osa kasviperäisestä prosessoimattomasta ravinnosta. Lisäksi kasviproteiineja nauttiessa saa kaupanpäällisinä runsaasti mineraaleja ja kuituja, sekä sellaisia vitamiineja, joita lihassa, maidossa ja muissa eläinkunnan tuotteissa ei ole.

Paljonko proteiinia tarvitaan?

WHO:n mukaan 0,6 g (1991) – 0,7 g (2002) proteiinia painokiloa kohden päivässä olisi keskimäärin riittävä saanti, mikä tekisi esim. 60-kiloiselle naiselle 36 tai 42 g, riippuen siitä luottaako vanhempaan vai uudempaan näkemykseen. Nykyinen varsinainen suositus ”turvalliseksi saanniksi” on ”riittävää saantia” suurempi, keskimäärin reilu 0,8 g/kg aikuisilla. Raskauden ja imettämisen aikana proteiinintarpeen sanotaan kasvavan noin 20 %. Yksittäisten maiden suositukset saattavat jonkin verran poiketa näistä, ennemmin ylös- kuin alaspäin. Suositusten taustalla lieneekin myös poliittisia pyrkimyksiä sekä liha- ja meijeriteollisuuden lobbausta. Tätä nykyä esim. yhdysvaltalaiset syövät keskimäärin yli 100 g proteiinia päivässä, suomalaiset hieman vähemmän. Hyvin runsas proteiininsaanti ei ole kuitenkaan erityisen tavoiteltavaa mm. siksi, että ylimääräinen proteiini, erityisesti eläinproteiini, altistaa sairauksille ja rasittaa elimistöä eri tavoin, mm. munuaisia. Vaikken itse pyrikään suureen proteiinimäärään, saan silti kasaan helposti tällaisten suositusten mukaisen määrän pääosin raa’alla hedelmäpainotteisella ja vähärasvaisella kasvisravinnolla.

Mitkä ovat suotuisimpia proteiininlähteitä?

Kaikissa kasveissa on aminohappoja, joten riittävällä määrällä monipuolista kasvisraakaravintoa proteiinintarve täyttyy varmasti. Vihreät lehtivihannekset ovat erinomaisia aminohappojen lähteitä; Kippari-Kallenkin voimat perustuivat pinaattiin! Eri vihanneksissa on kuitenkin eri aminohappoja, joten kannattaa syödä vaihtelevasti eri lajeja. Hedelmät ja marjat ovat kuviteltua parempia proteiinin/aminohappojen lähteitä. Esim. banaani sisältää proteiinia noin 1,3-1,5 g/kpl, mm. välttämättömiin aminohappoihin kuuluvaa tryptofaania, jota tarvitaan esim. serotoniinin tuotantoon. Siemenet ja pähkinät ovat ehkä ensimmäisenä raakaruokailijan mieleen tulevaa proteiinipitoista ravintoa, ja esim. hampunsiemenistä saakin kaikki välttämättömät aminohapot ja liudan muitakin. Kuitenkin nämä ovat ensisijaisesti rasvan lähteitä, sillä rasvan osuus kaloreista on erittäin suuri. Itse käytän siemeniä ja pähkinöitä nykyään vain pieninä määrinä täydentämään vihannes- ja hedelmäpitoista ravintoa. Meri- ja makeanvedenlevät sisältävät maalla kasvavien vihannesten tavoin monia eri aminohappoja. Myös idut ja versot ovat erityisen proteiinipitoisia, ja sopivatkin Suomessa erityisesti talvisaikaan edulliseksi vihannesten täydennykseksi. Idätettävistä/kypsennettävistä (pseudo)viljoista ja palkokasveista suosin ja suosittelen itse erityisesti quinoaa, tattaria ja erivärisiä linssejä.

Jos on psyykkisesti riippuvainen proteiinivalmisteista, eikä halua niistä ainakaan täysin luopua, suosittelen kokeilemaan kasvisperäisiä tuotteita. Hyvä vaihtoehto voisi olla hamppuproteiini tai idätetystä riisistä valmistettu Sun Warrior -proteiini. Itse olen aiemmin käyttänyt näitä molempia satunnaisesti, mutta tutustuttuani proteiiniaiheeseen tarkemmin olen heivannut ne kaapistani ja päätynyt luottamaan hedelmien ja vihannesten voimaan.

Ainakin pari päivää sitten olivat lihakset mielestäni erittäin hyvässä kondiksessa vähäisemmillä proteiineillakin

Ostoksilla supermarketissa

14/11/2010

Palasin juuri parahiksi viettämään synkkiä marraskuun päiviä Suomeen ja lähikauppojen tarjonta meinasi heti syöstä minut epätoivoon. Hyllyt notkuivat toinen toistaan leprumpia salaatteja ja vihreämpiä banaaneja. Suomi ei todella ole raakaruokailijan unelmamaa, mutta hätä ei ole tämän näköinen. Löysin nimittäin vanhaan vakkarikauppaani, Helsingissä Käpylän aseman kupeessa sijaitsevaan K-supermarket Mustapekkaan. Mustapekka on ihan tavallinen ruokakauppa. Mustapekasta tosin saa ihan oikeasti ruokaa ja siellä on ehdottomasti Suomen paras luomuvalikoima!

Ostoskoriini päätyi luomuhyllystä mm. päärynöitä, omenoita, appelsiineja, mandariineja, banaaneja, avokadoja, erilaisia salaatteja, tomaatteja, kurkkua, kesäkurpitsaa, kurpitsaa, porkkanaa, lanttua ja selleriä. Tarjolla on ollut jo tovin myös suosikkiherkkujani kakeja syöntikypsinä, eli lähes hajoamispisteessä. Ei-luomuna jouduin ostamaan vain suomalaisen lehtikaalin, thaimaalaisen inkiväärin ja mikä parasta – espanjalaiset kermaomenat (cherimoyat), joita en ole ennen Suomesta löytänyt. Tyrkyllä oli myös tuoreita iranilaisia taateleita kohtuuhintaan. Välillä olen ostanut myös kalliimpia luomuirtotaateleita. Mustapekka on lähes ainoa paikka, josta saa aurinkokuivattuja tomaattejakin irtona. Luomupuoli on kehittynyt huimaa vauhtia myös eläinkunnan tuotteiden osalta. Lisäksi jo viime vuonna tarjolla oli esimerkiksi Clearspring-sarjan öljyjä ja leviä sekä Urtekram-sarjaa linsseistä ja kuivahedelmistä aina shampooseen asti. Mustapekka valittiinkin tänä vuonna vuoden K-kaupaksi ja sillä on myös K-ympäristökauppadiplomi. Tunnustukset ovat hyvin ansaittuja!

Osa rehusaaliistani. Kaikki muu luomua, paitsi lehtikaali (kesk.) ja kermaomenat (oik.)

Pikaperusteet happo-emästasapainoon, osa II

10/11/2010

(osa I)

Hapan eläinproteiinipitoinen ravinto vai emäksinen kasvisravinto?

Eräs mielenkiintoinen ja varteenotettava happo-emästasapainotutkimus, joka keskittyy nimenomaan ruokavalioiden vertailuun, on julkaistu Osteoporosis International -tiedelehdessä jo kymmenisen vuotta sitten (Buclin et al. 2001). Sveitsiläistutkimuksen tarkoitus oli verrata kahden eri ruokavalion vaikutusta virtsaan erittyvän kalsiumin pitoisuuteen sekä veren ja virtsan pH-arvoihin. Hapan ruokavalio sisälsi mm. leipää, voita, nuudeleita, kaakaota, juustoa sekä salaattiakin, ja tietysti lihatuotteita (lohi/kalkkuna). Emäksinen ruokavalio erosi edellisestä lähinnä siten että se ei sisältänyt lihatuotteita, mutta vastaavasti enemmän hedelmiä. Molemmat ruokavaliot sisälsivät saman määrän (+/-10%) energiaa, proteiinia, rasvaa, kalsiumia, fosfaatteja sekä natriumia.

Koehenkilöt noudattivat vuorotellen kumpaakin ruokavaliota viikon jaksoissa kuukauden ajan. Jaksojen välillä mitattiin ruokavalion vaikutus pH-arvoihin sekä kalsiumaineenvaihdunta. Hapanta, eläinproteiineja sisältävää ruokavaliota noudatettaessa virtsaan erittyneen kalsiumin määrä oli keskimäärin 74% korkeampi kuin emäksistä ruokavaliota noudatettaessa! Lisäksi happamalla ruokavaliolla oli virtsan ja myös veren pH:ta alentava vaikutus.

Tulosten valossa tutkijat päätyivät suosittelemaan alkalisoivaa kasvispitoista ruokavaliota osteoporoosin ehkäisyyn. Myös yleiset havainnot eri puolilta maailmaa tukevat kasvisperäisen ravinnon hyötyjä, sillä yhteiskunnissa, joissa käytetään runsaasti eläinproteiinia, myös luuston terveys on heikompi. Osin ristiriitaisiakin tuloksia on kuitenkin viime aikoina julkaistu; näissä virtsan alhaisen pH-arvon tai siihen erittyvän kalsiumin ei ole todettu olevan yhteydessä osteoporoosiin.

Itse ajattelisin näiden eri löydösten valossa, että mieluummin en pyri happamoittamaan elimistöäni /nauttimaan potentiaalisesti happamoittavaa ruokaa, jos on olemassa epäilys, ettei elimistön/ravinnon happamuus ole terveyttä edistävää ja saattaa aiheuttaa esim. kalsiumin erittymistä virtsaan eli poistumista elimistöstä.

Elimistön pH-mittauksista

Elimistön pH-arvoa voidaan mitata ainakin verestä, virtsasta ja syljestä. Jotkin terveyttä ja hyvinvointia kauppaavat tahot pyrkivätkin näitä mittauksia sekä niihin liittyviä hoitoja ja tuotteita aktiivisesti tarjoamaan. Itse suhtaudun kuitenkin hieman varauksella erityisesti virtsan ja syljen pH-mittauksiin niihin liittyvien mittausteknisten ongelmien ja arvojen fysiologisenkin vaihtelun takia.

Jos omaa ”happamuuttaan” kuitenkin haluaa kokeilla jotenkin mitata, on se helppoa toteuttaa myös kotikonstein esim. apteekeista saatavilla pH-indikaattoriliuskoilla. 

  1. pH-mittaus virtsasta: Virtsan pH on normaalisti lähellä neutraalia (n.7). Munuaiset ovat osa elimistön aktiivista happo-emästasapainon säätelymekanismia, ja siksi virtsan pH-arvo voi vaihdella melko paljon (noin arvojen 5 ja 8 välillä) elimistön yleisen kuormitustilan (mm. stressi) ja syödyn ravinnon mukaan. Luotettavamman tuloksen saamiseksi olisikin mittaus paras tehdä aamuvirtsasta ja toistaa useampana päivänä.
  2. pH-mittaus syljestä: Myös syljen pH on noin 7 (6,5-8), yleisimmin kuitenkin lievästi emäksinen n.7,5. Toisin kuin virtsaan, sylkeen ei eritetä aktiivisesti happoja, ja siksi syljen pH ei ole niin herkkä nopeille esim. ravinnon aiheuttamille muutoksille. Mutta ei sylkikään ole ongelmaton mittauskohde. Ongelman sylkimittauksen luotettavuuteen tuovat suussa elävien bakteerien muodostamat hapot sekä ruokien/juomien sisältämät hapot välittömästi näiden nauttimisen jälkeen. Syljen pH tulisikin mitata vähintään noin tunti syönnin jälkeen ns. stimuloidusta syljestä. Toteutus: neutraalia parafiinipurukumia (saatavana apteekista; mauttomaksi pureskeltu tavallinen purkkakin käy) pureskellaan ensin minuutin ajan, jona aikana niellään kaikki sylki. Sitten jatketaan pureskelua viiden minuutin ajan, jona aikana kaikki muodostuva sylki kerätään kuppiin, ja pH mitataan tästä. Syljen pH-tulosten tulkintaa: arvot 6,5 tai alle ovat huonoja ja viittaavat elimistön happamuuteen, joka voisi olla seurausta pidempiaikaisesta happamoittavasta ravinnosta. Tavallisesti syljen alhainen pH on kuitenkin seurausta heikentyneestä syljen erityksestä esim. suuta kuivaavien lääkkeiden, dehydraation tai paaston johdosta. Kaikissa tapauksissa alhainen pH on kuitenkin haitallista ainakin suun terveydelle ja erityisesti hampaille ja pH-arvoa tulisi mahdollisuuksien mukaan pyrkiä kohottamaan. Puolestaan pH-arvot, jotka ovat yli 6,5, eivät välttämättä kerro siitä, että happo-emästasapaino olisi kunnossa, sillä sylkeä puskuroidaan aktiivisesti hampaiden suojaamiseksi hapoilta ja alentunut syljen pH näkyy vasta kun häiriötila on merkittävä.

Lähteitä:

Buclin T, Cosma M, Appenzeller M et al. Diet acids and alkalis influence calcium retention in bone. Osteoporos int 2001;12:493-99.

Henk.koht. kommunikaatio: mm. syljen eritystä ja koostumusta tutkiva HLT M. Laaksonen, Baselin yliopisto.

Pikaperusteet happo-emästasapainoon, osa I

07/11/2010

Puhuttaessa erilaisten ruokavalioiden eduista ja haitoista on ravinnon vaikutus elimistön happo-emästasapainoon keskeinen asia. Jotkut jääräpäät sivuuttavat homman merkityksen tai leimaavat sen jopa perusteettomaksi huuhaaksi. Kyseessä ovat kuitenkin ihan todelliset prosessit, joilla elimistö ylläpitää tarvittavaa tasapainotilaa. pH-tasapainon varjolla saatetaan tosin kaupitella yhtä jos toista hämärää tuotetta, mutta tämän perusteella ei pidä tehdä johtopäätöksiä itse asiasta. Happo-emästasapainon syvällinen ymmärtäminen vaatii runsaasti biokemiallista tietämystä, mutta seuraavassa perusteet lyhyesti:

Miten elimistö säätelee pH:ta?

Elimistön kannalta keskeistä on veren ja solunulkoisen nesteen pH (pH<7 = hapan, pH 7= neutraali, pH>7 = emäksinen/alkaalinen). Veren pH:n pysyminen vakaasti noin arvossa 7,4 on elintärkeää. Veren pH:n säätämiseksi elimistössä on nerokkaat puskurointimekanismit, joista tärkeimmät ovat kalsium- , fosfaatti- ja hydroksidipuskurit. Nämä ionit ovat normaalitilassa varastoituneina luustoon sen rakennusaineina. Jos veren pH pyrkii aavistuksenkin laskemaan tiettyjen ruoka-aineiden nauttimisen tuloksena tai esim. stressin seurauksena, vapautuu luustosta välittömästi em. happoja neutraloivia ioneja, ja näin veren pH pysyy vakaana. Jatkuvan elimistöä happamoittavien ravintoaineiden nauttimisen onkin jo kauan tiedetty olevan yhteydessä muun muassa luuston mineraalikatoon eli osteoporoosiin (esim. Bogert & Kirkpatrick 1922, Lemann et al. 1966).

Miten ravintoaineet vaikuttavat happo-emästasapainoon?

Monet ruoka-aineet, esim. hedelmät, ovat sellaisenaan pH-arvoltaan happamia (sitruuna jopa Ph < 2,5). Silti vain osa ravinto-aineista happamoittaa elimistöä, sillä valtaosa orgaanisista hapoista (esim. sitruunahappo) metaboloidaan elimistössä hiilidioksidiksi (happo luovuttaa protonin hiilidioksidin muodostamiseksi). Hiilidioksidi poistuu hengitysilman mukana vaikuttamatta elimistön happo-emästasapainoon. Siis hengitämme hapon pois! Kuitenkaan osa ravintoaineiden sisältämistä hapoista ei sovellu hapelliseen metaboliaan; nämä eivät siis muodosta hiilidioksidia. Tällaiset hapot happamoittavat elimistöä, ja niiden poistumistie elimistöstä on veren ja munuaisten kautta virtsaan. Tällaisia ravintoaineissa esiintyviä happoja ovat mm. rikki-, suola-, typpi- (nitriitti-), ja fosforihapot. Kun vereen joutuu kyseisiä happoja, täytyy luuston vapauttaa sen rakennusaineita (kalsium, magnesium, fosfaatti) neutraloimaan näitä yhdisteitä.

Mitkä ravintoaineet ovat elimistöä happamoittavia?

Suora ravintoaineen pH-mittaus ei siis sovellu kuvaamaan sen vaikutuksia elimistössä. Mittausta varten ravintoaine täytyy ensin ”hapettaa”, kuten tapahtuisi elimistössäkin, jolloin orgaaninen happo haihtuu muodostaen hiilidioksidia. Tämä voidaan toteuttaa hiillyttämällä tai polttamalla ravinto-aine, jolloin jäljellä jääneen ”tuhkan” happamuus kertoo osapuilleen aineen vaikutuksen myös elimistön happo-emästasapainoon. Monista eri lähteistä on saatavissa taulukoita, jotka jaottelevat ruoka-aineita elimistön pH:ta alentaviksi (happamat ravintoaineet) tai kohottaviksi (emäksiset eli alkaaliset ravintoaineet). Näissä taulukoissa on jonkin verran vaihtelua, mutta selvä yleislinja on, että elimistöä happamoittavia ravintoaineita ovat ainakin liha, valkaistut/prosessoidut viljat (kärkipäässä vehnä) sekä valkaistu sokeri. Alkalisoivia ravintoaineita taas ovat erityisesti vihannekset ja hedelmät sekä niiden sisältämien helposti hapetettavien orgaanisten happojen että happoja puskuroivien ionien (kalsium, magnesium, kalium) takia.

Lähteitä:

Bogert JL, Kirkpatrick EE. Studies in inorganic metabolism. II. The effects of acid-forming and base-forming diets upon calcium metabolism. J Biol Chem 1922;54:376-86.

Lemann J, Litzow JR, Lennon EJ. The effects of chronic acid loads in normal man: further evidence for the participation of bone mineral in the defense against chronic metabolic acidosis. J Clin Invest 1966;45:1608-14.

Buclin T, Cosma M, Appenzeller M et al. Diet acids and alkalis influence calcium retention in bone. Osteoporos Int 2001;12:493-99.

Sanson G. The myth of osteoporosis. MCD Century Publications 2003.

Anderson M. Healing cancer from inside out: A practical guide to healing cancer with the RAVE diet & lifestyle. RaveDiet 2009.

Parin minuutin apinalounas

01/11/2010

Huippujuttu raakaruoassa on sen helppous. Kun tottuu yksinkertaisiin makuihin ja yhdistelmiin, syntyy maittava, täyttävä ja virkistävä herkkulounas parissa minuutissa. Tänään väsäsin pika-annoksen banaanista ja mustikasta:

  • banaaneja (tällä kertaa 8 kpl)
  • mustikoita pari desiä (pakaste)
  • mausteeksi ripaus ceylon-kanelia ja vaniljaa

Blendasin yhden banaanin mustikoiden ja mausteiden kera kastikkeeksi, pilkoin loput banaanit ja heitin soossin niiden päälle. Leveä hymy vähän vaikeutti aterioimista, mutta muuten aivan uskomattoman mahtava setti ja loistofiilis!


%d bloggaajaa tykkää tästä: