Pikaperusteet happo-emästasapainoon, osa II

by

(osa I)

Hapan eläinproteiinipitoinen ravinto vai emäksinen kasvisravinto?

Eräs mielenkiintoinen ja varteenotettava happo-emästasapainotutkimus, joka keskittyy nimenomaan ruokavalioiden vertailuun, on julkaistu Osteoporosis International -tiedelehdessä jo kymmenisen vuotta sitten (Buclin et al. 2001). Sveitsiläistutkimuksen tarkoitus oli verrata kahden eri ruokavalion vaikutusta virtsaan erittyvän kalsiumin pitoisuuteen sekä veren ja virtsan pH-arvoihin. Hapan ruokavalio sisälsi mm. leipää, voita, nuudeleita, kaakaota, juustoa sekä salaattiakin, ja tietysti lihatuotteita (lohi/kalkkuna). Emäksinen ruokavalio erosi edellisestä lähinnä siten että se ei sisältänyt lihatuotteita, mutta vastaavasti enemmän hedelmiä. Molemmat ruokavaliot sisälsivät saman määrän (+/-10%) energiaa, proteiinia, rasvaa, kalsiumia, fosfaatteja sekä natriumia.

Koehenkilöt noudattivat vuorotellen kumpaakin ruokavaliota viikon jaksoissa kuukauden ajan. Jaksojen välillä mitattiin ruokavalion vaikutus pH-arvoihin sekä kalsiumaineenvaihdunta. Hapanta, eläinproteiineja sisältävää ruokavaliota noudatettaessa virtsaan erittyneen kalsiumin määrä oli keskimäärin 74% korkeampi kuin emäksistä ruokavaliota noudatettaessa! Lisäksi happamalla ruokavaliolla oli virtsan ja myös veren pH:ta alentava vaikutus.

Tulosten valossa tutkijat päätyivät suosittelemaan alkalisoivaa kasvispitoista ruokavaliota osteoporoosin ehkäisyyn. Myös yleiset havainnot eri puolilta maailmaa tukevat kasvisperäisen ravinnon hyötyjä, sillä yhteiskunnissa, joissa käytetään runsaasti eläinproteiinia, myös luuston terveys on heikompi. Osin ristiriitaisiakin tuloksia on kuitenkin viime aikoina julkaistu; näissä virtsan alhaisen pH-arvon tai siihen erittyvän kalsiumin ei ole todettu olevan yhteydessä osteoporoosiin.

Itse ajattelisin näiden eri löydösten valossa, että mieluummin en pyri happamoittamaan elimistöäni /nauttimaan potentiaalisesti happamoittavaa ruokaa, jos on olemassa epäilys, ettei elimistön/ravinnon happamuus ole terveyttä edistävää ja saattaa aiheuttaa esim. kalsiumin erittymistä virtsaan eli poistumista elimistöstä.

Elimistön pH-mittauksista

Elimistön pH-arvoa voidaan mitata ainakin verestä, virtsasta ja syljestä. Jotkin terveyttä ja hyvinvointia kauppaavat tahot pyrkivätkin näitä mittauksia sekä niihin liittyviä hoitoja ja tuotteita aktiivisesti tarjoamaan. Itse suhtaudun kuitenkin hieman varauksella erityisesti virtsan ja syljen pH-mittauksiin niihin liittyvien mittausteknisten ongelmien ja arvojen fysiologisenkin vaihtelun takia.

Jos omaa ”happamuuttaan” kuitenkin haluaa kokeilla jotenkin mitata, on se helppoa toteuttaa myös kotikonstein esim. apteekeista saatavilla pH-indikaattoriliuskoilla. 

  1. pH-mittaus virtsasta: Virtsan pH on normaalisti lähellä neutraalia (n.7). Munuaiset ovat osa elimistön aktiivista happo-emästasapainon säätelymekanismia, ja siksi virtsan pH-arvo voi vaihdella melko paljon (noin arvojen 5 ja 8 välillä) elimistön yleisen kuormitustilan (mm. stressi) ja syödyn ravinnon mukaan. Luotettavamman tuloksen saamiseksi olisikin mittaus paras tehdä aamuvirtsasta ja toistaa useampana päivänä.
  2. pH-mittaus syljestä: Myös syljen pH on noin 7 (6,5-8), yleisimmin kuitenkin lievästi emäksinen n.7,5. Toisin kuin virtsaan, sylkeen ei eritetä aktiivisesti happoja, ja siksi syljen pH ei ole niin herkkä nopeille esim. ravinnon aiheuttamille muutoksille. Mutta ei sylkikään ole ongelmaton mittauskohde. Ongelman sylkimittauksen luotettavuuteen tuovat suussa elävien bakteerien muodostamat hapot sekä ruokien/juomien sisältämät hapot välittömästi näiden nauttimisen jälkeen. Syljen pH tulisikin mitata vähintään noin tunti syönnin jälkeen ns. stimuloidusta syljestä. Toteutus: neutraalia parafiinipurukumia (saatavana apteekista; mauttomaksi pureskeltu tavallinen purkkakin käy) pureskellaan ensin minuutin ajan, jona aikana niellään kaikki sylki. Sitten jatketaan pureskelua viiden minuutin ajan, jona aikana kaikki muodostuva sylki kerätään kuppiin, ja pH mitataan tästä. Syljen pH-tulosten tulkintaa: arvot 6,5 tai alle ovat huonoja ja viittaavat elimistön happamuuteen, joka voisi olla seurausta pidempiaikaisesta happamoittavasta ravinnosta. Tavallisesti syljen alhainen pH on kuitenkin seurausta heikentyneestä syljen erityksestä esim. suuta kuivaavien lääkkeiden, dehydraation tai paaston johdosta. Kaikissa tapauksissa alhainen pH on kuitenkin haitallista ainakin suun terveydelle ja erityisesti hampaille ja pH-arvoa tulisi mahdollisuuksien mukaan pyrkiä kohottamaan. Puolestaan pH-arvot, jotka ovat yli 6,5, eivät välttämättä kerro siitä, että happo-emästasapaino olisi kunnossa, sillä sylkeä puskuroidaan aktiivisesti hampaiden suojaamiseksi hapoilta ja alentunut syljen pH näkyy vasta kun häiriötila on merkittävä.

Lähteitä:

Buclin T, Cosma M, Appenzeller M et al. Diet acids and alkalis influence calcium retention in bone. Osteoporos int 2001;12:493-99.

Henk.koht. kommunikaatio: mm. syljen eritystä ja koostumusta tutkiva HLT M. Laaksonen, Baselin yliopisto.

Yksi vastaus to “Pikaperusteet happo-emästasapainoon, osa II”

  1. Proteiinimyytti « Raakaruoka Says:

    […] olevan yhteydessä moniin sairauksiin, kuten syöpiin ja diabetekseen. Ne myöskin mahdollisesti happamoittavat elimistöä, toisin kuin suuri osa kasviperäisestä prosessoimattomasta ravinnosta. Lisäksi kasviproteiineja […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: