Mikä mättää superruoissa?

Saako terveyttä purkista? Ovatko muovipusseissa kuukausi- tai ehkä jopa vuositolkulla muhineet jauheet todella optimaalisinta ravintoa? Entä miksi kuivatut kiinalaiset marjat olisivat jotenkin parempi vaihtoehto kuin kotimaassa tai -mantereella hiljattain kerätyt tuoreet hedelmät ja marjat?

Muun muassa näitä kysymyksiä aloin pohdiskella pari vuotta sitten, kun uutuudenviehätykseni kiiltävissä pakkauksissa seisovia ihmeruokia kohtaan alkoi hälvetä. En raakaruokataipaleeni alkuvaiheissakaan tosin ollut mikään superruokien suurkuluttaja, vaan mielsin raakaruoaksi ensisijaisesti tuoreen ruoan eli hedelmät ja vihannekset. Vetoavilla markkinointilauseilla höystetyt jauheet ja muut tuotteet toimivat lähinnä hauskana lisänä siirtyessäni yhä kauemmas perinteisempien pakattujen elintarvikkeiden käytöstä. Ajattelin myöskin saavani niistä helposti – vaikkakin kalliisti – pientä ravinnelisäystä tuoreiden asioiden joukkoon. Eihän hedelmissä, vihanneksissa, pähkinöissä ja siemenissä välttämättä ole juuri sitä tai tätä pientä ainesosaa, jota juuri tuo pulveri minulle voi tarjota!

Tällä hetkellä en enää oikein edes pidä noiden purkkien, pussien ja pakkausten sisältöä raakaruokana, enkä ainakaan tarpeellisena ravinnonlähteenä. Ajattelenpa, että tuollaisista säilötyistä kuivatuotteista voi olla jopa haittaakin… varmasti aika radikaalia tänä macan ja gojin trendiaikana! (Joskin itse tietenkin ajattelen, että tuo trendi jo oli ja meni, ja toivon että hitaimmat eivät edes ehtisi siihen mukaan…) Miksi ihmeessä olen tätä mieltä – tuovathan nuo erilaiset juuri-, levä- ja ties mitkä jauheet ja kivat pikku marjasetkin varmasti kaivattua vaihtelua erityisesti pohjoisen ihmisen lautaselle tai pirtelömukiin? Ja kaakao! Eihän elämään jää mitään herkkuja, jos tuosta ihanasti stimuloivasta pavustakin luopuu! Kamalaa asketismia ja varmasti vaarallista yksipuolisuutta!

Kuitenkin, jos tarkasti ja rehellisesti ajatellaan, niin mitä superia ja ylivoimaista on näissä pakatuissa tuotteissa? Ensinnäkin nämä marjat ja jauheiden ainekset on kuivatettu. Kuivatusprosessi poistaa kasvista tai sen osasta veden eli mielestäni erittäin oleellisen ’elävän’ aineksen. Jäljelle jää kuivaa massaa, joka liotettunakin on varsin elotonta verrattuna tuoreeseen vaihtoehtoon. Kuivatuksen todellisista lämpötiloistakaan ei ole mitään varmuutta, ellei sitä ole itse tekemässä. Bisnes on bisnestä ja yritykset nyt sanovat ihan mitä tahansa. Kuivatuksen jälkeen nämä kasvit, juuret, hedelmät jne. usein jauhetaan. Jauhamisprosessi edelleen rikkoo tuotetta, ja vaikuttanee tuotteen ravintopitoisuuteen. Lopulta jauhe tai muu kuivattu tuote pakataan muovista tai muusta teollisesta aineksesta valmistettun pussiin, purkkiin tai muuhun pakkaukseen. Tämä pussi voi seistä erilaisissa lämpötiloissa pitkiä aikoja ennen käyttämistä. Ravintoarvot edelleen heikkenevät, ja voipa pakkausmuovista joitain hiukkasiakin irrota. Ei kuulosta enää kovin houkuttelevalta, vaikka pakkauksen design olisi kuinka hieno ja hinta kallis.

Macajauheet ja ’raaka’suklaapatukat ovatkin mielestäni raakaruokamaailman säilykkeitä ja eineksiä. Joskin ikään kuin ykkösluokan säilykkeitä ja eineksiä verrattuna vaikka purkkitonnikalaan ja mikropizzaan. Mutta miksi pysytellä minkäänlaisten einesten valtapiirissä, jos on mahdollisuus tuoreeseen ruokaan? Toki monelle voi olla vaikeaa irtautua tuotteiden ideasta, ja siten superruokapakkausten ostaminen voi tuoda henkistä helpotusta ja tukea ruokavaliomuutoksiin. Kuitenkaan näiden pakattujen tuotteiden käyttöä ei mielestäni ole mitään syytä ihannoida, eikä pitää erityisen tavoiteltavana ja suositeltavana. Raaempaan ruokaan siirtyessä kannataakin lähteä liikkeelle ihan tavallisten hedelmien ja vihannesten lisäämisestä.

Tietysti on huomattava, että superruoiksi nimitetään myös monia suomalaisen luonnon antimia kuten marjoja ja villivihanneksia. Näiden käyttöä kannatan tietenkin ihan täysillä. Mielestäni superruoka-nimitystä pitäisikin saada käyttää vain tällaisista tuoreista ruoista, ei jauhepakkauksista! Oikea superruoka ja raakaruoka tulevat suoraan puusta, pensaasta ja maasta. Oikeaa superruokaa ei kuivata, jauheta, muovipussiteta ja säilytetä hyllyissä tuntemattoman pitkiä aikoja. Oikea superruoka on kokonaisessa tunnistettavassa muodossa: kokonaisina tuoreina hedelminä, marjoina, lehtinä, varsina.

Ruokaa pussista vai puskista?

Kesäateriakatsaus

Edellinen ruokapäiväkirjani heijasteli vielä keskitalvista tarjontaa. Nyt on eurooppalainen hedelmävalikoima ollut jo jonkin aikaa ihan eri tasolla meloneineen ja mansikoineen. Nämä viimeviikkoiset kolme ruokapäivää kuvastavatkin varsin hyvin tyypillisiä alkukesän ruokailujani. Syön nyt paljon monoaterioita ja muuten yksinkertaisia hedelmäsettejä. Iltaan kuuluu reilu salaatti – viherpirtelöt ovat olleet vähemmällä. Suolasta luopumisen asetin tavoitteekseni alkuvuodesta, ja olenkin päässyt siitä nyt käytännössä kokonaan eroon. Tarvittavan natriumin saan hedelmistä ja kasviksista – runsaimpia lähteitä ovat esim. verkkomeloni, selleri ja pinaatti.

1. päivä

1. ateria  klo 8

– 1 verkkomeloni

2. ateria klo 11

– 8 banaania, 100 g vadelmia (pakaste)

3. ateria klo 15

– 14 medjool-taatelia → datorade

4. ateria klo 17

– 7 nektariinia, 5 aprikoosia

5. ateria klo 19

– salaatti: 200 g roomansalaattia, 50 g mizunaa, 500 g kirsikkatomaatteja

– 5 saksanpähkinää + 1 parapähkinä

Yht. 2886 kcal, josta 86 % hiilihydraatista (677 g), 5 % proteiinista (47 g), 9 % rasvasta (27 g)

Liikunta: juoksu 45 min ennen 3. ateriaa. Lihaskuntoliikkeitä + venyttelyä illalla. Kaupunkipyöräilyä 45 min.

2. päivä 

1. ateria klo 10

– 1 kg vesimelonia

2. ateria klo 13

– 10 banaania + 500 g mansikoita → pirtelö

 3. ateria klo 16

– 18 medjool-taatelia

 4. ateria klo 18

– 3 persikkaa

– salaatti: 200 g keräsalaattia, 50 g pinaattia, 5 tomaattia, 1 kurkku, 1/3 avokado

-salaatinkastike: 1/3 avokado, 1 tomaatti, pala kesäsipulia, korianteria, tilliä, 2 rkl hampunsiemeniä

Yht. 3404 kcal, josta 85 % hiilihydraatista (812 g), 6 % proteiinista (57 g), 9 % rasvasta (35 g)

Liikunta: juoksu 1h 15 min ennen 2. ateriaa. Kaupunkipyöräilyä 1 h. Venyttelyä ja muuta vetkuttelua.

3. päivä

1. ateria klo 9

– 2,5 verkkomelonia

2. ateria klo 12

– 10 banaania + 250 g mansikoita (osa blendattuna)

3. ateria klo 16

– 5 persikkaa

– 250 g kirsikkatomaatteja

4. ateria klo 19

– 4 greippiä

– salaatti: 50 g mizunaa, 50 g vuonankaalia, 150 g keräsalaattia, 1 kurkku, 1 punajuuri

-salaatinkastike: 1 rkl seesaminsiemeniä, 1 rkl auringonkukansiemeniä, korianteria, pala kesäsipulia

 Yht. 2608 kcal, josta 86 % hiilihydraatista (622g), 5 % proteiinista (54 g), 8 % rasvasta

Liikunta: ennen 4. ateriaa kuntopiirityyppinen harjoitus n. 40 min

Huomioita:

• vitamiinien ja mineraalien saanti pääosin yli suosituksen, paikoin moninkertaista (esim. c-, k- ja b-vitamiinit,  a-vitamiini/karotenoidit, magnesium); b12-vitamiini purkista (kokeilussa Pure Vegan -suihke), d-vitamiini auringosta
• omega-3 (n. 2-3 g) ja omega-6 -rasvahappojen suhde välillä 1:3 – 1:4 eli hyvä
• kaikkien välttämättömien aminohappojen saanti selvästi yli minimitarpeen
• vettä (osa suodatettua hanavettä, osa lähdevettä) n. 1 l aamulla ennen aamiaista ja 1-2 l päivän mittaan aterioiden välillä/urheilun yhteydessä

Raakaruoalla loppu laihduttamiselle

Jo laihduttaminen käsitteenä on hieman kyseenalainen. Ikään kuin elimistö tarvitsisi jotain ihmeellisiä toimenpiteitä normaalipainon palauttamiseksi saati ylläpitämiseksi. Oikeanlainen ruokavaliohan pitää painon normaalina ja palauttaa sen paikoilleen ilman mitään sen kummempaa laihduttamista. Monesta tällainen ruokavalio voi kuitenkin tuntua työläältä, kummalliselta ja jopa vastenmieliseltä kituuttamiselta – laihduttamiselta. Kaupasta ei saakaan raahata mainoksista tuttuja, toinen toistaan ihmeellisempiin väreihin pakattuja tuotteita eikä kiireisen päivän jälkeen pääse vaihtamaan kuulumisia naapurin pizzankääntäjien kanssa. Niin tunnelmalliset elokuvaillat limonadi- ja karamellivuoren alla eivät lohduta edes viikonloppuisin. Miten raakaruoka voisi palvella laihduttajaa, joka on tottunut tuhteihin annoksiin ja kulinaristisiin nautintoihin?

Useimmat liikapainon kanssa kamppailevat ajattelevat tosiaan syövänsä tuhdisti, eikä mikään pupun ruoka voisi koskaan tehdä heitä kylläiseksi. Tuhti ateria koostuu yleensä eläintuotteista, prosessoidusta vehnästä, lisäaineista, valkoisesta sokerista, suolasta ja rasvasta – ei juuri muusta. Kulinaristiseksi nautinnoksi luetaan edellisten nauttiminen addiktion tyydyttämiseksi. Kun laihduttaja pyrkii pienentämään annoskokoaan ja napostelemaan vain joka toinen päivä, hommassa on suunnilleen yhtä paljon järkeä kuin alkoholistilla, joka vaihtaa Koskenkorvan keskiolueen. Riippuvuus säilyy ja kamppailu jatkuu. Useimmat repsahtavat ja antautuvat jälleen karkkipäivän armoille. Karkkipäivän, joka ei ole vain kerran viikossa. En toki väitä, etteikö olisi järkevää pyrkiä hillitsemään ravintoköyhien kaloripommien syömistä. Tottakai vähentäminen myös helpottaa myöhempää lopettamista. Mutta loputtomasti vähentäminen ei useimmilla tunnu toimivan, kun vielä tekee mieli ottaa yksi pieni keksi.

Raakaruoka vastaa tähän ongelmaan kahdella tavalla. Ensinnäkin raakaruoka ei juuri sisällä edellä mainitun riippuvuussuhteen ylläpitäjiä. Raakaruoka ei siis koukuta samalla tavalla, ja ruokailu ei lähde lapasesta. Toki vanhat addiktiot mielellään kolkuttelevat aivoissa tiukan paikan tullen, mutta jatkuva mieliteko pysyy poissa. Toiseksi oikein koostettu raakaruokavalio tarjoaa riittävästi ravintoaineita. Usein ylipainoiset kärsivät paradoksaalisesti aliravitsemuksesta. Vyötärölle kertynyt rasva ei valitettavasti korvaa sen enempää vitamiinien kuin kivennäisaineidenkaan puutosta. Elimistön anoessa lisää ravintoa me kuitenkin tulkitsemme sen yksiselitteisesti nälkänä. Nälkänä, joka sammutetaan jollakin kaloripommilla. Ja pian nälkä nostaa taas päätään. Nälän tunne talttuu vasta, kun olemme syöneet itsemme ähkyyn. Kun elimistö on ravittu, on mielitekoja helpompi hillitä ja turha nälän tunne pysyy loitolla.

Raakaruoassa on myös se ihmeellinen puoli, että sitä voi syödä suunnilleen mielin määrin, kunhan pähkinät ja muut rasvaiset ruoat pidetään sivuosassa. Hedelmiä ja vihanneksia voi nauttia aikamoisia annoksia ilman, että kalorimäärät edes hipovat pilviä. Ja vaikka hipoisivatkin, paino ja keho mitä todennäköisimmin alkavat silti asettua sopivaan uomaansa, sillä kalorit ovat itse asiassa raakaruokailijan ystävä!

Liikakilot eivät kuitenkaan ole pelkästään liian suuren kalorimäärän syytä. Suola kerryttää elimistöön nestettä, joka saa nopeasti kyytiä lisättäessä tuoreen kasvisruoan osuutta ruokavaliossa. Myös lisäainein kyllästetty elimistö kerää mielellään rasvakudosta, jonne se voi säilöä erilaisia sisäelimille ja aivoille vaarallisia myrkkyjä. Kun nämä myrkyt alkavat poistua elimistöstä, voi vyötärölle kertynyt pelastusrengaskin hellittää otettaan. Freesimpi ruokavalio ja riittävä ravintoaineiden saanti tekevät myös liikunnasta nautinnollisempaa – ja todennäköisempää.

Mikäli ruoanlaittoharrastus on aiemmin painottunut valmisaterioiden lämmittämiseen, ei raakaruoka vaadi juuri enempää. Jokainen osaa varmasti pilkkoa hedelmiä tai valmistaa niistä pirtelön. Usein kuulen väitettävän, että raakaruokailu on monimutkaista eikä sovi kiireisiin työpäiviin. Nimenomaan reissussa ja kiireisinä päivinä olen huomannut raakaruoan olevan mitä ihanteellisin valinta. Nippu banaania reppuun ja taatelipussi taskuun, syöminen sujuu vaikka polkupyörän selässä.

Nyt kun Pohjolankin kasvistarjonta alkaa olla parhaimmillaan ja ulkoilusäät kohdillaan, ei ole enää tekosyitä velttoilla. Hyvästit grilli- ja vatsamakkaroille vaikka näiden ohjeiden avulla: 3 helpointa raaka-askelta.

Hedelmistäkö kakkostyypin diabetes?

Olemme tässä blogissa moneen otteeseen tuoneet esiin mieltymystämme runsashiilihydraattiseen raakaravintoon. Hedelmät ovat pääenergianlähteemme.

Ruokavaliotamme on kommenttikeskusteluissa välillä suoranaisesti kauhisteltu. Meidän on muun muassa epäilty sairastuvan kakkostyypin diabetekseen runsaan hedelmäperäisen hiilihydraatin nauttimisen ja niukemman rasvansaannin takia.

Moni diabetes- ja muita potilaita vähärasvaisella kasvisravinnolla hoitava lääkäri on kuitenkin kanssamme samaa mieltä siitä, että ongelman alkusyy on ennemminkin runsas rasva kuin hiilihydraatti. Tässä Neal Barnard esittää asian varsin selkeästi ja yksinkertaisesti:

Dr. Neal Barnard on carbohydrates and type II diabetes:

Tämä videopätkä liittyy Pohjois-Amerikassa hiljattain ensi-iltansa saaneeseen ja runsaasti julkisuutta keränneeseen Forks over Knives -dokumenttielokuvaan. Elokuva käsittelee nykyravinnon ja yhä lisääntyvien elintasosairauksien problematiikkaa ja tuo esiin kasviperäistä ravintoa ratkaisuna länsimaiden kansanterveyden romahtamiseen. Leffan virallinen traileri  ja muita pätkiä löytyy osoitteesta http://www.youtube.com/user/ForksOverKnives.

Punajuuriposket ja marjamaskara

Hus pois ne ekokauppojen ehostepurnukat ja kehiin kunnon kamat – punajuurta ja karhunvatukkaa!

En ole käyttänyt meikkituotteita melkeinpä vuosikymmeneen, mutta Meganin esimerkki on niin vakuuttava, että lienee ihan pakko testata naaman värjäämistä aidoin raakavegaanisin konstein. Varmasti vallattoman hauska fiilis hieroa naamaansa kasviksia, ei mitään ankean aneemista ties mistä aineksista valmistettua jauhetta. Lopputuloskin näyttää näillä luonnon- ja jääkaapin antimilla olevan mitä hehkein!

Yksinkertaista monipuolisuutta

Kesän myötä olen alkanut entisestään yksinkertaistaa aterioitani. Simppelit hedelmäateriat ovat alkaneet tuntua yhä luontevammilta ja varsinkin meloniaamiainen on joka päivä yhtä suuri ilo! Persikoita ja muita kesähedelmiä syön kaikkein mieluiten ihan kokonaisina, kyljestä haukkaamalla, joten blenderikin on entistä vähemmällä käytöllä.

Ateriani siis koostuvat varsin usein vain yhdestä tai kahdesta hedelmälajista kerrallaan (esim. pelkkä meloni, pelkkä banaani, banaani + mansikka, nektariini + aprikoosi…). Iltaisin laadin salaatin muutamasta yhteensopivasta aineksesta. Ympärivuotisten perusruokien banaanin ja taatelin ohella syön eri päivinä vähän eri juttuja. Kausivaihtelu tuo mukanaan suurempia muutoksia valikoimaan viikko-, kuukausi- ja vuositasolla. Lisäksi pyrin hankkimaan samaakin hedelmää tai vihannesta vähän eri lajikkeina ja mahdollisuuksien mukaan eri alueilla tuotettuina. Yksinkertaisuudesta huolimatta ei siis ole kyse yksipuolisuudesta.

Mitä etuja yksinkertaiset ateriat tarjoavat?

• yksinkertaisuus ruoansulatukselle – ei mahdotonta sekamelskaa kerralla – apu moniin ruoansulatusvaivoihin ja siten monin tavoin parempi olotila ja terveys
• makuaistin herkistyminen kun sitä ei turruteta monimutkaisilla yhdistelmillä; tottumuksen myötä jopa suurempi nautinto ja ruoan arvostus: helpompi havaita vaikka yksittäisen tuoreen hedelmän puhtaan monivivahteiset aromit
• voi äkkiseltään vaikuttaa tylsältä, mutta mitä enemmän etenee tähän suuntaan sitä enemmän arvostaa yksinkertaista makunautintoa ja ruokailun jälkeistä miellyttävää olotilaa
• aterian valmistaminen on äärimmäisen helppoa, eikä tarvita erikoisia välineitä, laitteita tai mausteita – tiskauskin minimoituu

Yksinkertaisuuden huipentuma on ns. monoateria, joka tarkoittaa vain yhden ruoka-aineen syömistä kerrallaan. Monoaterian ainekseksi sopii mikä vain hedelmä, vaikka kylläpä jotkut tiettävästi syövät salaattiakin puoli kiloa sellaisenaan. Suurin haaste tällaisen minimalistisen aterian toteuttamisessa on riittävän hedelmämäärän ostaminen. Ostoksilla pitäisi siis ymmärtää hankkia yhtä hedelmää niin paljon, että se oikeasti riittää kokonaiseksi ateriaksi tai useammaksikin. Oikeiden ostostaktiikoiden oppiminen voi vaatia yllättävänkin paljon harjoitusta, mutta vähitellen alkaa kehittyä yhä paremmaksi banaanikoordinaattoriksi ja tomaattivaraston manageriksi. Sivutuotteena pääsee hauskuuttamaan kanssashoppailijoita vaikka kymmenen melonin ostoskorilla.

Helppo herkkuateria!