Archive for the ‘Juomat’ Category

Ei päivää ilman Datoradea

18/05/2011

Datorade on aivan mahtava juoma aktiiviselle ihmiselle ja sellaiseksi haluavalle – ihan eri sarjaa kuin kaupalliset esikuvansa. Parasta mahdollista energiaa nesteytykseen yhdistettynä uskomattoman herkullisessa muodossa. Valmistaminenkin vie ehkä minuutin. Datoradea testattuani se on kuulunut lähes jokaiseen päivääni parin viime kuukauden aikana, yleensä aamiaisen muodossa tai viimeistäänkin hiihto-, juoksu- tai muiden urheilusessioiden jälkeen. Ja edelleen maistuu!

Datoraden ainekset ja valmistus:

  • läjä taateleita (liota kuivatut ja muista poistaa kivet…)
  • vettä

→ tehosekoita sileäksi juomaksi

Itse olen mieltynyt eniten melko löysään taatelijuomaan, esim. 10 medjool-taatelia tai 15-20 pienempää tuoretaatelia reiluun litraan vettä. Kokeilemalla löytää oman suosikkikoostumuksen. Joskus höystän 1-2 litran juoman 1-2 banaanilla, jolloin siitä tulee vielä vähän kermaisempi. Parilla sellerinvarrella taas voi halutessaan vähän taittaa makeutta ja lisätä mineraaleja. Sitruunamehua lisäämällä tästä liemestä kehkeytyy kolajuoma ja mansikoiden avustuksella mansikkakiisseli!

Taatelin ihmeellisyydestä esim. tässä tutkimustiivistelmässä: The fruit of the date palm: its possible use as the best food for the future?

Irti kahvista

25/01/2011

Olin vielä muutama vuosi sitten aika pahassa kahvikoukussa. Kaikki oli alkanut vuosikausia aiemmin satunnaisesta soijamaitokahvin nauttimisesta, mutta homma riistäytyi käsistä kun aloin tehdä säännöllisempää palkkatyötä tunkkaisessa toimistoympäristössä. Lopulta uniongelmien ja lähes jatkuvan vähän hervottomanvapisevan olotilan johdosta päätin, että jo riittää kofeiinipelleily.

Pääkeinoksi tämänkin riippuvuuden taltuttamiseen otin raakaruoan määrän lisäämisen. Sen ohella noudatin lisäksi laatimaani irtiottostrategiaa ja muutaman viikon jälkeen olin vapaa tuon kitkerän liemen otteesta.

1. Vaihdoin aluksi (soija)maitokahvin mustaan. Maitokahvia tulee huomaamatta lipitettyä suurempia määriä kuin mustaa sumppia.

2. Vähensin seuraavaksi määrää. Keitin kahden mukillisen sijaan vain yhden. Vähensin myös mokkapannuun lataamani purun määrää = valmistin laihempaa.

3. Karsin sitten juontikertoja. Otin ensin käyttöön ’ei kahvia klo 12:n jälkeen’ -säännön. Sitten aloin pitää satunnaisia täysin kahvittomia päiviä.

4. Aloin juoda teetä kahvittomiksi määritteleminäni ajankohtina. Ensin mustaa teetä, myöhemmin kofeiinitonta rooibosta. Välillä nautin viljakahvia. Hyvä vaihtoehto on myös Yogi-teen Jamaica. Näistä voi tehdä pähkinä/siemenmaidon kera myös chai latte -tyyppisen maitoteejuoman.

5. Lopetin kahvin kittaamisen kotona tai muiden kotona. Rajasin juonnin vain kahviloihin ja ravintoloihin.

6. Nauttimiskertojen harventuessa kahvi ei enää maistunutkaan yhtä hyvältä vaan lähinnä palaneen tunkkaiselta, ja oli helppoa olla ilman! En ole kahvista luopumisen jälkeen kertaakaan kaivannut sitä, ja itse asiassa sen hajukin on muuttunut lähinnä vastenmieliseksi. Nykyään nautin satunnaisesti miedoista yrttihaudukkeiden (minttu, kamomilla…) aromeista, ja näen kofeiinipitoiset juomat ihan turhana ja haitallisena myrkkynä, joita ilman elämä on paljon mukavampaa ja oloni huomattavasti miellyttävämpi! Suosittelen kokeilemaan!

Kahvin/kofeiinin haittoja tiivistetysti:

  • aiheuttaa riippuvuutta
  • heikentää unenlaatua
  • stimuloi stressihormonien tuotantoa, mikä altistaa sairauksille; haittaa muuta hormonitoimintaa (mm. melatoniini)
  • heikentää luustoa aiheuttamalla mm. kalsiumin erittymistä luustosta
  • häiritsee verensokerin säätelyä ja insuliinin toimintaa
  • vähentää verenkiertoa aivoihin
  • kohottaa verenpainetta, kolesteroli- ja homokysteiinitasoa
  • haittaa vatsan toimintaa

Teehetki egyptiläisittäin

31/12/2010

Olin taas vaihteeksi fiilistelemässä Kairoa, jossa kylmät talvi-illat eivät suinkaan vähennä teen juontia. Egyptiläiset juovat teetä luultavasti yhtä paljon kuin tekevät töitä. Ja varmasti enemmän kuin nukkuvat.

Vahva, musta tee tarjoillaan yleensä useammalla lusikallisella sokeria ja siltä voi olla vaikea välttyä, mikäli aikoo harrastaa minkäänlaista sosiaalista kanssakäymistä. Teelle on kuitenkin olemassa vaihtoehtoja ja niitä kannattaa pyytää. Toisin kuin Suomessa, jokaisen alkeellisenkin, tai nimenomaan alkeellisen, kahvilan valikoimiin kuuluu kofeiinittomia vaihtoehtoja teehetkeen. Ihmisillä on yleensä myös kotona tarjolla useampaa lajia.

Talven viileitä iltoja lämmittää parhaiten yansoon, eli kamomilla. Egyptiläiset tuntevat sen parantavat vaikutukset ja nuhanenä saa sitä eteensä pyytämättäkin. Turistille sen immuniteettia vahvistava ja antibakteerinen vaikutus onkin varmasti tervetullut. Kamomilla tunnetaan Pohjolassakin iltateenä sen rauhoittavan vaikutuksen ansiosta. Yansoon tarjoillaan yleensä pussiteenä ja tietääkseni aina luomulaatuisena.

Oma suosikkini on karkade eli hibiscus. Tämä erehdyttävästi marjamehulta näyttävä ja hieman myös maistuva tee valmistetaan näyttävän punaisista kukista. Hibiscuskin on yleensä luomua. Sitä tarjoillaan niin kylmänä kuin kuumanakin, joten kannattaa olla tarkkana. Erityisesti tähän juomaan näppärät tarjoilijapojat mielellään sujauttavat valmiiksi sokeria, joten varotoimenpiteitä ei kannata laiminlyödä. Hibiscuksella on todettu olevan suurina määrinä mm. verenpainetta alentava vaikutus.

Kummallisin tuttavuus lienee helba. Helba on rohtosarviapilan siemen, jota lilluu lasin pohjalla aimo läjä. Juoma itsessään muistuttaa hieman kamomillaa, joskin maku on hieman kitkerämpi ja muistuttaa etäisesti mielestäni lakritsaa. Sillä on lämmittävä vaikutus, joten sitä tarjoillaan lähinnä talvella. Perinteisesti helbaa oon suositeltu imettäville äideille maidon tuotannon lisäämiseen ja sillä on maustettu niin makeita kuin suolaisiakin ruokia. Sitä on niin idätetty kuin paahdettukin ja sitä on hyödynnetty jopa ruumiiden palsamoinnissa!

Tarjolla on usein myös erfaa, kanelijuomaa. Nimensä mukaisesti kyseessä on veteen tai maitoon sekoitettu kaneli. Egyptiläiset käyttävät tätä erityisesti kuukautiskipuihin, mutta niin miehet kuin naisetkin juovat sitä myös ihan vain maun vuoksi. Jo aiemmin kirjoitinkin inkiväärin, ganzabil,  käytöstä. Sitä löytyy myös egyptiläisistä kuppiloista kuumana juomana.

Kannattaa muistaa, että varsinkin Kairossa vesijohtovesi on erittäin huonolaatuista. Niin kodeissa kuin katukahviloissakin sitä kuitenkin tarjoillaan ja teet keitetään aina siihen. Kuumallakin säällä turvallisempi ja terveellisempi vaihtoehto voi siis olla keitetty kuuma juoma. Oman vesipullon voi ainakin lokaalimpiin paikkoihin viedä mukanaan.


Näyttävää hibiscusta on helppo löytää ympäri Kairoa.

Talven suosikkiaamiainen

08/12/2010

Kesän meloniaamiaisista siirryin tropiikin antimiin, ja olen nyt vasta totuttelemassa kylmän ajan ruokatarjontaan.

Viime päivien suosikkini aamun aloitukseen on ollut ekstrapirteä appelsiinipirtelö. Eurooppalainen appelsiinikausi on parhaimmillaan, joten mehukasta materiaalia on edullisesti tarjolla. Appelsiinista saa reippaan fiiliksen pakkaspäivään ja ties mitä ravinteita – esim. tämän reseptin juoma sisältää runsaan c-vitamiinimäärän lisäksi kalsiumia noin 200 mg (n. neljäsosa päivän saantisuosituksesta).

Jaffa-pirtelö yhdelle:

  • 4 appelsiinia
  • 4 (tuore)taatelia
  • pikku tilkka vettä

Tehosekoita aineet tasaiseksi juomaksi (n. puoli litraa valmista juomaa). Nauti kauniista lasista väriä ja raikkautta ihastellen!

Appelsiinin terveyshyödyistä voit lukea lisää täältä (engl.): http://www.whfoods.com/genpage.php?tname=foodspice&dbid=37

Inkivääriä lääkkeeksi

26/10/2010

Jauhettu inkivääri on mausteena varmasti kaikille tuttu, mutta vaatimattoman näköinen tuore juuri on saattanut jäädä monelle vieraammaksi. Lähinnä piparkakkujen ja glögin ohella sitä on nähty aasialaisissa ravintoloissa niin thai-ruokaan raastettuna kuin sushin ohessa tarjoiltuna. Sitä saa kuitenkin useimmista tavallisista ruokakaupoista edulliseen hintaan. Kääntöpuolena on kuitenkin sen alkuperä, sillä inkivääri tulee useimmiten Kiinasta. Kiinan maaperä on yksi saastuneimpia, eikä luomutuotannon valvontakaan ole ollut ongelmatonta. Joskus törmää kuitenkin myös muualta tuotuun inkivääriin, joten kannattaa pitää silmät auki ja viimeistään silloin tarttua tilaisuuteen. Jääkaapissa se myös säilyy pitkään, joten sitä voi hieman vaikka hamstrata.

Inkivääri on perinteisen kiinalaisen lääketieteen suosikki, mutta se on tunnettu pitkään jopa länsimaisessa lääketieteessä. Inkivääri toimii niin vatsakipujen kuin pahoinvoinninkin lievittäjänä. Sitä on syötetty merisairaille sekä raskauspahoinvoinnista kärsiville. Tällä hetkellä Evira tosin suosittaa inkiväärin välttämistä kokonaan raskaus- ja imetysaikana. Kovin tieteellisesti pitävää selitystä en tälle suositukselle kuitenkaan löytänyt ja suhtaudunkin varsin skeptisesti tällaisiin kieltoihin. Lisäksi kiellossa mitä ilmeisemmin viitataan inkiväärivalmisteisiin, ei tuoreeseen inkivääriin. Kannattaa siis käyttää harkintaa ja punnita ainakin inkiväärin välttämättömyys ruokavaliossa. Itse luotan kuitenkin enemmän inkiväärin kaltaisiin kasviksiin kuin kemiallisiin nappeihin, joita huoletta syötetään myös raskaana oleville. Toisin kuin esim. vastaavaan tarkoitukseen käytetyt kemialliset lääkkeet, inkiväärin vaikutus ei kohdistu keskushermostoon vaan vatsan toimintaan ja on todettu jopa tehokkaammaksi.

Inkiväärin avulla voidaan hoitaa myös kuumepotilaita, sillä inkivääri lievittää tulehdustiloja. Merkittävintä onkin sen käyttömahdollisuus tulehduksiin liittyvien nivelsairauksien hoidossa. Sen lisäksi, että inkivääri hillitsee tulehdusta se myös lievittää kipua. Itse kokeilisin sitä myös korvatulehduksista tai tulehdusriskissä olevista haavoista kärsiville potilaille. Lisäksi inkivääriä on käytetty menestyksekkäästi lisäämään notkeutta. Muita käyttötarkoituksia inkiväärille on löydetty astman ja allergioiden hoidossa, sillä se irrottaa limaa keuhkoista. Inkiväärin puhdistavat vaikutukset ulottuvat niin sisäelinten kuin ihon hyvinvointiin.

Itse laitan useimmiten palan inkivääriä pirtelön joukkoon, mutta inkivääriä voi käyttää myös moneen muuhun. Raastettuna se piristää salaatinkastikkeita, tahnoja ja keittoja. Inkivääriä kannattaa yhdistää esim. curryyn, korianteriin ja kaneliin. Inkivääriä voi myös sekoittaa hienonnettuna juomaveteen. Inkivääriveden kannattaa antaa hetki seistä, jotta maku ehtii liueta.

Maito – petosta ja propagandaa

04/07/2010

Maito askarruttaa yhä monen kasvissyöjän mieltä. Hyvin markkinoitu maitopropaganda sekoittaa päitämme, ja suomalaiset kulauttavat nykyään jopa 140 litraa maitoa vuodessa henkilöä kohden. Maito on yksi viimeisistä linnakkeista, jonka karjatalous on onnistunut säilyttämään terveysruokien listalla. Maidon terveellisyys on kuitenkin vain yksi suuri myytti, mitään todellisuuspohjaa sille ei juuri löydy. Varsinkin kun puhutaan maidosta 2010-luvun Suomessa, ei kyse ole todellakaan mistään puhtaasta luonnontuotteesta, vaan pitkän prosessoinnin tuloksesta. Oma lukunsa ovat vielä rasvattomat, värjätyt, aspartaamilla makeutetut ja keinotekoisesti sakeutetut jogurtit, sekä prosessoiduilla kasvirasvoilla ja emulgointiaineilla kyllästetyt lähinnä muovia muistuttavat juustot.

Maidosta puhuttaessa puhutaan yleensä myös kalsiumista. Maaginen 120mg/dl kalsiumipitoisuus pitää meijerit tiellä ja lehmät navetassa, vaikka suositusten täyttämiseksi ihmejuomaa täytyy latkia lähes litra päivässä. Kalsium ja sen puutokseen liittyvä osteoporoosi ovatkin erittäin tärkeä aihe, joten siitä on tulossa erillinen postaus. Tässä keskityn nyt siis kaikkeen muuhun maitoon liittyvään, paitsi kalsiumiin. Sen lisäksi, että paljon maitotaloustuotteita nauttiva pohjolamme on osteoporoositilastojen kärkialue, olemme tekemässä historiaa myös diabeteksen, syövän ja sydänsairauksien osalta. Sairausluvut korreloivat yllättäen maidonkulutustilastojen kanssa. Toki ei pidä unohtaa muiden elintapojemme vaikutusta, mutta näihin kaikkiin maidolla on joka tapauksessa selkeä yhteys. Ei liene tarpeellista enää myöskään todistaa, miksi laktoosi-intoleranssi ei ole sairaus, vaan kehon normaali tila, josta muuten ”kärsii” suurin osa maapallon väestöstä. Valitettavasti useissa teollisuusmaissa lääketeollisuus ja elintarviketeollisuus ovat onnistuneet luomaan tästä(kin) elimistön normaalista puolustusmekanismista lääketieteellisesti diagnosoitavan sairauden, johon on kehitetty avuksi niin lääkkeitä kuin prosessoituja elintarvikkeitakin.

Maito on usein allergioiden ja hengitystiesairauksien taustalla. Toki maito itsessäänkin voi olla allergisoiva, mutta se saattaa aiheuttaa myös muita allergioita ja astmaa. Moni astmaatikko on yllättäen parantunut jätettyään maitotuotteet pois ruokavaliostaan. Maidon aiheuttama ylimääräinen limaneritys tukkii hengitysteitä, jolloin elimistö ei enää kykene vastaamaan ympäristön haasteisiin, kuten siitepölyyn, eläinpölyyn tai kylmään pakkasilmaan, vaan tukkeutuu lopullisesti johtaen astmakohtaukseen.

Maito on yhteydessä myös korvatulehduksiin ja moniin pieniin ja harmittomampiin, mutta erityisesti lapsia vaivaaviin tiloihin. Nykyään onneksi jopa koululääketiede tunnistaa tämän yhteyden ja useat lääkärit kehottavat välttämään maitotuotteita korvatulehdusten yhteydessä. Kuitenkin aivan liian monta antibioottia syödään vain ja ainoastaan väärän ruokavalion seurauksena ja tulehduskierteeseen palataan aina uudelleen, aivan kuten maitotuotteidenkin pariin.

Maito on aina äidinmaitoa – jälkikasvulle eli vasikalle suunniteltua juomaa. Sen avulla pienestä vasikasta pitäisi kasvaa vuodessa iso lehmä. Kun sama aine nyt valjastetaankin osaksi ihmisen, varsinkin lapsen, ruokavaliota, se sotkee tehokkaasti myös hormonitoimintaa. Verrattuna muihin eläinkunnan tuotteisiin lehmänmaidon vaikutus lienee pahimpia. Lehmänmaidon sisältämällä insuliinin kaltaisella kasvutekijä IGF-1:llä on harvinainen yhtenevyys ihmisen vastaavan kasvutekijän kanssa. Niinpä kun esimerkiksi vuohenmaidon vastaavaa kasvutekijää ei ihmisen elimistö tunnista, lehmänmaidosta se tulee ihmisen käyttöön. Kasvutekijän teho vieläpä kaksinkertaistuu homogenoinnin ansiosta. Insuliinia muistuttavana sen nauttiminen lisää myös diabetesriskiä. Erityisesti lapselle pitäisi suoda mahdollisuus luonnolliseen kasvuun ja kehitykseen ilman näitä ihmiselimistölle haitallisia aineksia.

Maito sisältää estrogeeni- ja progesteronihormoneja. Näitä hormoneja on kaikessa maidossa, mutta erityisen paljon niiden lehmien maidossa, jotka ovat lypsyaikana kantavana tai joita on lääkitty progesteronilla umpeutuksen yhteydessä. Suomessa hormonilääkityksen säännöt ovat onneksi huomattavasti tiukemmat kuin esim. USA:ssa, jossa maidontuotantoa lisätään jatkuvasti hormoneilla. Kuitenkin myös suomalaisten lehmien yleisiä utaretulehduksia lääkitään antibiooteilla. Lehmänmaidon luonnollinenkin hormonitaso on ihmiselle liikaa ja tutkimusten mukaan johtaa mm. erityisesti tyttöjen ennenaikaiseen, jopa alle kouluikäisten puberteettiin. Tähän ilmiöön liittyy vielä kohonnut rintasyövän riski. Myös miehillä maito lisää syöpäriskiä ja häiritsee hormonitasapainoa aiheuttaen mm. fyysistä naisistumista. Jostain kummallisesta syystä suomalaisten mielissä tämä lehmävauvojen ensiruoka onkin yhtäkkiä isojen ja vahvojen tosimiesten juomaa. Jännittävää on myös huomata, että erityisesti miehille suunnatussa informaatiossa maidon hormonien väitetään olevan ihmisessä toimimattomia. Samaan aikaan naisille kuitenkin suositellaan maidonjuontia sen korkeiden hormonipitoisuuksien vuoksi! Tutkimusten valossa on kuitenkin ilmeistä, että maito aiheuttaa hormoniepätasapainoa niin miehissä kuin naisissa.

Tässä kohtaa kunnon kansalainen rypistää taas kulmiaan ja ihmettelee, voiko tämä tosiaan olla totta. Miten tällainen sitten voidaan sallia? Kai joku olisi jo kieltänyt moisen elintarvikkeen? Maidon täytyy olla terveellistä, kun sitä neuvoo juomaan neuvolantäti ja tv-mainos. Ensi kerralla kun saat käsiisi koululaisille tai pienten lasten vanhemmille suunnatun ”terveysesitteen” koskien maitoa, vilkaisepa kuka sen on toimittanut. Ensimmäinen veikkaukseni on Valio Oy. Toinen veikkaukseni on Maito ja Terveys ry. Miksi voittoa tavoitteleva yritys saa mainostaa vapaasti Suomen valtion kouluissa, virastoissa ja terveyskeskuksissa? Jos tilalla olisi Coca-Colan, Marlboron tai miksei vaikkapa Volkswagenin mainos, luulenpa, että moni teistäkin pitäisi sitä epäilyttävänä. Millä tavalla Valio on erilainen? Se on voittoa tavoitteleva yritys, ei hyväntekeväisyysjärjestö. Sillä on nerokas strategia ja se on onnistunut saamaan sille kansalaisten ja viranomaisten hyväksynnän. Maito ja Terveys ry puolestaan on maidon kulutuksen edistämisjärjestö härskeimmillään. Omilla nettisivuillaan se kertoo olevansa tuotemerkkeihin nähden puolueeton ja toteaa loogisesti seuraavassa lauseessa saavansa rahoituksensa meijereiltä ja maatalouden menekinedistämiseen suunnatuista varoista. Tämä kertonee kaiken oleellisen. Sen tavoitteisiin ei kuulu objektiivisen tiedon tarjoaminen vaan maidon kulutuksen edistäminen. Tuskin sen jäsenet Valio ja Arla Ingman ovat myöskään tuotemerkkeihin nähden puolueettomia.

Eettis-ekologisena kysymyksenä maito on aivan samanlainen kuin liha. Lehmän elinkaari jää luonnottoman lyhyeksi myös maitotilalla, sen kohtelu on varsin usein kyseenalaista ja sen ruokkiminen yhtälailla viljellyn kasvisravinnon haaskausta kuin lihakarjankin. Ihmisravinnoksi kelpaamattoman säilörehun ohella lehmät nauttivat mm. tuontirypsiä ja -viljoja. Terveyden kannalta tämä tarkoittaa myös yleensä heikkolaatuista tehoravintoa, joka on tuotettu mahdollisimman halvalla ja nopeasti. Rehutuotannossa käytetyt lannoitteet ja torjunta-aineet konsentroituvat lehmään ja sitä kautta maitoon. Talvella ja keväällä muoviin paalatun, moneen kertaan jäätyneen ja sulaneen heinän sisältö on usein homeensekainen. Tietokoneohjatut lypsyautomaatit eivät myöskään tunnista tulehtuneita utareita vaan lypsävät tyytyväisinä maidon sekaan myös tulehdusnesteet, jotka sittemmin päätyvät kuluttajan nautittaviksi. Lehmät pidetään jatkuvassa imetys-/poikimiskierteessä, jotta maidon tulo jatkuu. Puolet vasikoista on luonnollisesti sonneja eli lihakarjaa, joiden ainoa tehtävä on päätyä lihaksi. Maitobisnes on siis väistämättä myös lihabisnestä.

Juhannusmenu neljälle

23/06/2010

Minttu-melonijuoma

  • 1/2 iso tai 1 pieni vesimeloni
  • 4 vartta minttua, lehtiä koristeluun

Pidä melonia jääkaapissa, jotta saat kylmän juoman. Tehosekoita meloni ja mintunlehdet, koristele kokonaisilla lehdillä. Tarjoile heti.

Norirullat kahdella täytteellä

Currytäyte:

  • 1 dl auringonkukansimeniä
  • 1 dl hampunsimeniä
  • 2 taatelia
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 0,5 dl vettä
  • 2 tl curryjauhetta
  • 1 tl soijakastiketta
  • alfalfan tai muita ohuita ituja

Leikkaa norilevälevyistä n.5 cm levyisiä liuskoja. Tehosekoita muut ainekset paitsi idut ja levitä tahna noriliuskojen päälle. Asettele päälle kerros ituja ja kieritä rullat kiinni.

Chilitäyte:

  • 1 dl auringonkukansiemniä
  • 1 dl saksanpähkinöitä
  • reilu lohko paprikaa
  • 2 tl paprikajauhetta
  • 2 tl soijakastiketta
  • chiliä
  • mustapippuria
  • tomaattia suikaleina

Tehosekoita muut ainekset paitsi tomaatti. Levitä tahna noriliuskojen päälle, suikaloi tomaatti ja poista siemenenosa. Kieritä tahna ja tomaattisuikaleet rullalle.

Kurkkusalaatti

  • 2 kurkkua
  • nippu tilliä
  • kesäsipulin varsia/ruohosipulia
  • oliiviöljyä 2-3 rkl
  • vaaleaa balsamicoa/omenaviinietikkaa 2 rkl
  • (1-2 tl agavenektaria)
  • (ripaus laatusuolaa)

Kuutioi kurkut ja silppua sipulit ja tilli. Sekoita kaikki ainekset keskenään.

Villivihreäsalaatti valkosipulikastikkeella

  • Villivihreitä (esim. poimulehti, apila, voikukka, vadelma, metsämansikka, maitohorsma, piharatamo)
  • Lehtisalaattia, varhaiskaalia
  • Cashewpähkinöitä, hampunsiemeniä yht. 1-2 dl salaatin määrästä riippuen
  • Valkosipulia 1-2 kynttä
  • Dijon-sinappia 1- 2 tl
  • Puolikkaan sitruunan mehu
  • Vettä noin 1- 1,5 dl riippuen pähkinöiden/siementen määrästä
  • (laatusuolaa)
  • Mustapippuria

Silppua vihreät, tehosekoita pähkinät ja muut kastikeainekset, kääntele kastike vihreiden joukkoon.

Mansikka-suklaatorttu

Pohja:

  • 2 dl pähkinöitä (esim. cashew- ja saksanpähkinä)
  • 1 dl pellavansiemeniä
  • 10 taatelia
  • 3 rkl raakakaakaojauhetta
  • 1/2 dl vettä
  • 1,2 tl vaniljaa

Jauha pähkinät ja siemenet hienoksi. Muussaa taatelit ja vesi. Sekoita kaikki aineet keskenään tasaiseksi massaksi ja muotoile torttupohja.

Täyte:

  • 200 g mansikoita
  • 2 dl cashewpähkinöitä
  • 1/2 sitruunan mehu
  • 1 tl vaniljaa
  • 1 rkl agavea

Jauha pähkinät hienoksi. Lisää n. 1/3 mansikoista ja muut ainekset. Tehosekoita tasaiseksi. Levitä torttupohjalle. Viipaloi loput mansikat tortun pinnalle ja koristele.

HYVÄÄ JUHANNUSTA!

Vaihda lehmä pähkinään!

16/12/2009

Lehmän (tai muun eläimen) maito on helppoa vaihtaa pähkinä- ja siemenmaitoihin. Eläinten maito on monin tavoin ongelmallinen tuote, eikä ollenkaan välttämätön tai korvaamaton! Tiukkaa asiaa maidosta ja kalsiumista luvassa lähitulevaisuudessa – tässä ensin käytännön vinkki kasvismaitotehtailuun.

Mantelit kylpemässä

Pähkinöihin ja siemeniin pohjautuvat maidot sopivat nautittavaksi sellaisenaan tai eri tavoin maustettuna. Niitä voi käyttää pirtelöiden ja kastikkeiden pohjaksi ja mihin vaan kerman tai maidon korvaavaa tuotetta tarvitseekin. Myös lämpimät juomat kuten kaakao onnistuvat. Kunnolla siivilöity pähkinämaito sopii jopa kahviin: esimerkiksi tunnettu Vitaorganic-kasvisravintola Lontoossa tarjoilee laadukkaat kahvinsa ja teensä tällaisella maidolla höystettynä! Maitoja voi lisäksi hapattaa jogurtin tyyppiseksi lisäämällä maitohappobakteereita.

Pähkinä- ja siemenmaidoissa säilyvät mukana pähkinöiden ja siementen proteiinit, hyvät rasvahapot sekä tärkeät hivenaineet kuten kalsium, jota on paljon erityisesti seesaminsiemenissä. Osa pähkinän/siemenen kuituun sitoutuneesta rasvasta tosin suodattuu maidosta siivilöitäessä. Nämä maidot ovat täyteläisyydessään oivallista talviravintoa ja erityisen helppoa ja ravitsevaa ruokaa myös lapsille.

Maitojen valmistus on vaivatonta, kunhan on jonkinlainen tehosekoitin käytössä. Lisäksi tarvitaan vähintään tiheäverkkoinen siivilä tai tarkoitukseen valmistettu harsokankainen suodatuspussi. Siemenjuomiin voi käyttää esimerkiksi hampun-, seesamin-, tai auringonkukansiemeniä. Pähkinöistä mantelit ja hasselpähkinät ovat maistuvia maidon muodossa sekä kohtuuhintaisia. Myös siementen ja pähkinöiden yhdisteleminen tuottaa hyvän lopputuloksen. Oleellista on ainakin ensikertalaisena käyttää myös jotain makeutusta kuten taatelia tai agavea, jotta kokeilusta tulee menestyksekäs. Pikku ripaus hyvälaatuista suolaa, kuten Himalajan kristallisuolaa, poistaa mahdollista vetisyyden aromia. Sitten vain kamat koneeseen ja hur hur.

Esimerkkinä mantelimaito:

  • 2,5 dl manteleita kuorineen (ruskeita siis), mieluiten useamman tunnin liotettuina ja huuhdeltuina (edesauttaa sulamista)
  • 1 l vettä
  • 2-3 taatelia
  • (ripaus laatusuolaa)
  • (aitoa vaniljaa)

Sekoitetaan niin pitkään että liemi vaikuttaa mahdollisimman tasaiselta. Valutetaan siivilän tai pussin läpi. Siivilöinti jättää maidon hieman rakeiseksi, ja sileämpi lopputulos syntyy suodatuspussila. Lievä epätasaisuuskaan ei tosin itseäni ole haitannut, ja varsinkaan pirtelöissä sitä ei huomaa lainkaan. Useimmiten kylläkin suodatan maidon kankaan läpi: suodatuspussinani on toiminut paitsi varsinainen pähkinämaitopussi, myös ihan samanlaisesta materiaalista valmistettu monikäyttöinen Norppa-hedelmäpussi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Oma suodatuspussini istuu juuri sopivasti Vitamixin astiaan, joten kaadan liemen sekoittimesta ensin toiseen astiaan ja  suodatan sitten takaisin sekoitusastiaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Viimeisetkin maidon rippeet talteen suodatuspussia rutistamalla. Kuituista ylijäämämassaa monet hyödyntävät esimerkiksi raakakeksien tai -kakkupohjien valmistuksessa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Täydellisen sileä lopputulos!

Jos teet kerralla isomman annoksen, säilytä mieluiten lasipullossa/-purkissa. Juoma säilyy jääkaapissa ainakin pari kolme päivää.

Pähkinä- ja siemenmaitoihin voi yhdistellä monenlaisia makuja marjoista mausteisiin ja suklaaseen. Niitä voi myös kevyesti lämmittää ilman että entsyymit ja ravinteet kärsivät (+46C, kädenlämpöistä lämpimämmäksi). Toki kunnolla lämmittäenkin ne ovat aidompi ja terveellisempi vaihtoehto perinteisille maitotuotteille tai prosessoidulle soijamaidolle.


%d bloggaajaa tykkää tästä: