Quiero vivir – haluan elää!

Eläinten syömisestä

Ruoasta ja eläimistä kiinnostuneet tsekatkaahan tämä!

http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2011/02/06/taman-jalkeen-et-enaa-syo-elaimia/20111728/12

Taloussanomat kirjoittaa linkin artikkelissa asiaa eläinten syömisen ongelmista Jonathan Safran Foerin kirjan ’Eating Animals’ perusteella. Kirjasta on juuri ilmestynyt suomennos ’Eläinten syömisestä’, joka löytyy netissä ainakin suoraan kustantajalta täällä.

Itse luin kirjan englanninkielisen version viime syksynä, ja vaikka siinä paljon olikin tuttua asiaa mm. tehotuotannosta, valaisi Foerin pohdiskeleva, henkilökohtainen ja huumoripitoinenkin kerronta eläinten syöntiin liittyviä kysymyksiä taas lisää. Tämä oli aihepiiristä tähän asti lukemieni tekstien parhaimmistoa – suosittelen ehdottomasti lisäämään lukulistaan!

Kirjan kotisivut löytyvät täältä: http://www.eatinganimals.com/

 

Härskiä lobbausta!

Maamme johtava uutislehti Helsingin Sanomat tekee näyttävää propagandaa tämänaamuisella uutisellaan ”Jättiläistutkimus selvitti parhaan ruokavalion painonhallintaan”. HS väittää, että tutkimus ehdottaisi ravitsemussuositusten muuttamista runsasproteiiniseen suuntaan, vaikka tutkijat eivät sanallakaan viittaa ravitsemussuositusten suuntaan. Olisikin perin outoa vetää niin laajoja johtopäätöksiä tutkimuksesta, joka tarkastelee vain painonhallintaa laihdutuksen jälkeen, ei terveyttä.

Tutkimuksen tiivistelmä luettavissa täällä: http://www.nejm.org/doi/full/10.1056/NEJMoa1007137

Tutkimuksessa vertailtiin 8 viikon laihduttamisen tuloksena saavutetun painon ylläpitämisen onnistumista muutamalla eri ruokavaliolla, jotka erosivat jonkin verran proteiini- ja hiilihydraattipitoisuudeltaan, kuitenkin eri maiden nykyisiä ravitsemussuosituksia mukaillen.

Erot eri ruokavalioiden välillä olivat erittäin pieniä, sillä keskimääräinen painonnousu puolen vuoden seurantajaksolla oli vain 0,56 kg! Tutkijat myöskin toteavat aiempaan tuloksiin viitaten, että yleensä Atkins-tyyppisellä runsasproteiinisella ruokavaliolla painonhallinta voi onnistua noin vuoteen asti. Tämäkin tutkimus jää turvallisesti tuon vuoden rajan sisäpuolelle.

Runsasproteiinisen ruokavalion erittäin pieni painonhallinnallinen etu itse asiassa jopa yllätti minut. Proteiiniahan elimistö ei kovin helposti kykene käyttämään energiakseen, joten ylimääräinen proteiini, jota ei myöskään ole rakennustoimiin tarvittu, poistuu virtsan mukana. Tämän ko. tutkimuskin osoitti. Näin ollen lyhyen aikavälin laihtuminen on periaatteessa todennäköisempää tällaisella ruokavaliolla, joskin aivan eri asia on sitten kyseisen ruokavalion terveellisyys. Terveyshaittoihinhan tämä tutkimus ei ottanut kantaa.

Tutkimuksessa ei myöskään tarkemmin kerrota, mitä esimerkiksi syödyt hiilihydraatit olivat. Oma veikkaukseni on, että eivät varmaankaan pääasiallisesti ainakaan hedelmiä! Toki on huono asia niin painonhallinnan kuin terveydenkin kannalta syödä prosessoituja viljoja ja sokereita, joita kenties tässäkin on saatettu nauttia.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon tutkijoiden rahoituslähteet ja muut kytkökset. Kööpenhaminalaisen tutkimuslaitoksen toimintaa on tukenut yli 100 elintarvikeyhtiötä. Tutkijoiden taloudellisista ja muista kontakteista löytyy myös meijeriteollisuuden toimijoita sekä sellaisia yrityksiä kuin McDonalds, Danone, Pepsi, Coca-Cola ja Unilever.

Proteiinimyytti

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Proteiini lienee länsimaisten ihmisten eniten arvostama ravintoaine. Tavalliset kolme kertaa viikossa kuntoilevat toimistotyöläiset jännittävät riittävän proteiininsaannin puolesta, ja ns. ’karppaajat’ perustavat hiilihydraattien pelossa proteiiniin lähes koko ravitsemuksena. Jonkin sortin kasvissyöjäksi esittäytyvä saa melkein väistämättä selitellä omaa proteiininsaantiaan, jonka puolesta lihansyöjänaapurit joukolla pelkäävät. Ovatko nämä lähes hysteriaan yltävät pelot ja pyrkimykset aiheellisia, vai onko kyseessä sittenkin suuren luokan harha ja huijaus?

Proteiinia käytetään elimistössä rakennus- ja korjaustoimiin. Ihmisen proteiinintarve lienee suurimmillaan vastasyntyneenä, jolloin ruumiinpaino tuplataan vain muutamassa kuukaudessa. Tällöin pääasiallisena ravintona on äidinmaito, jonka proteiinipitoisuus on varsin alhainen, vain 6 kaloriprosenttia (1,1 g/100g). Tarvitseeko ihminen kasvuvaiheen jätettyään yhtäkkiä tätä paljon enemmän proteiinia – vaikkapa vähän pulleamman hauiksen saavuttaakseen – vai saattaisiko vähempikin riittää? Entä mistä sitä ihmeaine proteiinia oikein saa, ja mistä sitä olisi parasta saada, ellei sitten possusta ja lehmästä? Entäpä liian eläinproteiinin lukuisat haitat, mihin ne on piiloteltu?

Proteiinit = aminohapot

Proteiinista puhuttaessa pitäisi oikeastaan puhua aminohapoista, joista proteiinit muodostuvat, ja joiksi elimistön on proteiinit käyttöään varten ensin pilkottava. 22 aminohaposta kahdeksan on ns. välttämätöntä eli ne on saatava ravinnosta, muut elimistö pystyy tarvittaessa valmistamaan, vaikka toki nekin olisi parempi saada ravinnosta. Elimistöllä on ns. aminohappopooli, josta se valikoi tarvittavia aminohappoja proteiinien rakennuspalikoiksi. Kaikkia aminohappoja ei siis tarvitse saada ravinnosta samanaikaisesti. Elimistö myöskin kierrättää proteiineja, ja näillä kierrätetyillä proteiineilla täyttyy suuri osa proteiinintarpeesta.

Miksi kasviproteiinit ovat parempia?

Kasviproteiineilla on monia etuja eläinperäisiin proteiineihin verrattuna. Ensinnäkin kasvien proteiinit ovat usein muodostuneet vähäisemmästä määrästä aminohappoja kuin monimutkaisemmat eläinproteiinit, jolloin niiden pilkkominen elimistön käyttöön on yksinkertaisempaa ja imeytyminen tehokkaampaa. Moni kasvisperäiseen raakaruokaan siirtynyt onkin huomannut, että aiempaa pienemmällä proteiinimäärällä on fyysinen suorituskyky muun terveyden ohella parantunut. Toiseksi kuumennus vahingoittaa aminohappoja; ainakin lysiinin ja tryptofaanin on havaittu denaturoituvan +43 celsiusasteen lämmössä. Näin ollen raaka kypsentämätön ravinto takaa kyseisten välttämättömien aminohappojen saannin toisin kuin kypsennetyt esim. eläinkunnan tuotteet. Eläinproteiinien on todettu olevan yhteydessä moniin sairauksiin, kuten syöpiin ja diabetekseen. Ne myöskin mahdollisesti happamoittavat elimistöä, toisin kuin suuri osa kasviperäisestä prosessoimattomasta ravinnosta. Lisäksi kasviproteiineja nauttiessa saa kaupanpäällisinä runsaasti mineraaleja ja kuituja, sekä sellaisia vitamiineja, joita lihassa, maidossa ja muissa eläinkunnan tuotteissa ei ole.

Paljonko proteiinia tarvitaan?

WHO:n mukaan 0,6 g (1991) – 0,7 g (2002) proteiinia painokiloa kohden päivässä olisi keskimäärin riittävä saanti, mikä tekisi esim. 60-kiloiselle naiselle 36 tai 42 g, riippuen siitä luottaako vanhempaan vai uudempaan näkemykseen. Nykyinen varsinainen suositus ”turvalliseksi saanniksi” on ”riittävää saantia” suurempi, keskimäärin reilu 0,8 g/kg aikuisilla. Raskauden ja imettämisen aikana proteiinintarpeen sanotaan kasvavan noin 20 %. Yksittäisten maiden suositukset saattavat jonkin verran poiketa näistä, ennemmin ylös- kuin alaspäin. Suositusten taustalla lieneekin myös poliittisia pyrkimyksiä sekä liha- ja meijeriteollisuuden lobbausta. Tätä nykyä esim. yhdysvaltalaiset syövät keskimäärin yli 100 g proteiinia päivässä, suomalaiset hieman vähemmän. Hyvin runsas proteiininsaanti ei ole kuitenkaan erityisen tavoiteltavaa mm. siksi, että ylimääräinen proteiini, erityisesti eläinproteiini, altistaa sairauksille ja rasittaa elimistöä eri tavoin, mm. munuaisia. Vaikken itse pyrikään suureen proteiinimäärään, saan silti kasaan helposti tällaisten suositusten mukaisen määrän pääosin raa’alla hedelmäpainotteisella ja vähärasvaisella kasvisravinnolla.

Mitkä ovat suotuisimpia proteiininlähteitä?

Kaikissa kasveissa on aminohappoja, joten riittävällä määrällä monipuolista kasvisraakaravintoa proteiinintarve täyttyy varmasti. Vihreät lehtivihannekset ovat erinomaisia aminohappojen lähteitä; Kippari-Kallenkin voimat perustuivat pinaattiin! Eri vihanneksissa on kuitenkin eri aminohappoja, joten kannattaa syödä vaihtelevasti eri lajeja. Hedelmät ja marjat ovat kuviteltua parempia proteiinin/aminohappojen lähteitä. Esim. banaani sisältää proteiinia noin 1,3-1,5 g/kpl, mm. välttämättömiin aminohappoihin kuuluvaa tryptofaania, jota tarvitaan esim. serotoniinin tuotantoon. Siemenet ja pähkinät ovat ehkä ensimmäisenä raakaruokailijan mieleen tulevaa proteiinipitoista ravintoa, ja esim. hampunsiemenistä saakin kaikki välttämättömät aminohapot ja liudan muitakin. Kuitenkin nämä ovat ensisijaisesti rasvan lähteitä, sillä rasvan osuus kaloreista on erittäin suuri. Itse käytän siemeniä ja pähkinöitä nykyään vain pieninä määrinä täydentämään vihannes- ja hedelmäpitoista ravintoa. Meri- ja makeanvedenlevät sisältävät maalla kasvavien vihannesten tavoin monia eri aminohappoja. Myös idut ja versot ovat erityisen proteiinipitoisia, ja sopivatkin Suomessa erityisesti talvisaikaan edulliseksi vihannesten täydennykseksi. Idätettävistä/kypsennettävistä (pseudo)viljoista ja palkokasveista suosin ja suosittelen itse erityisesti quinoaa, tattaria ja erivärisiä linssejä.

Jos on psyykkisesti riippuvainen proteiinivalmisteista, eikä halua niistä ainakaan täysin luopua, suosittelen kokeilemaan kasvisperäisiä tuotteita. Hyvä vaihtoehto voisi olla hamppuproteiini tai idätetystä riisistä valmistettu Sun Warrior -proteiini. Itse olen aiemmin käyttänyt näitä molempia satunnaisesti, mutta tutustuttuani proteiiniaiheeseen tarkemmin olen heivannut ne kaapistani ja päätynyt luottamaan hedelmien ja vihannesten voimaan.

Ainakin pari päivää sitten olivat lihakset mielestäni erittäin hyvässä kondiksessa vähäisemmillä proteiineillakin

European Food Declaration

European Food Declaration on erilaisten kansalaisjärjestöjen yhteenliittymä, jonka tavoitteena on kehittää eurooppalaista maataloutta kestävämpään ja terveempään suuntaan. Vapaasti käännettynä sen tavoite on terve, kestävä, reilu ja yhteistyöhön perustuva, kannustava maatalous- ja ruokapolitiikka. Konkreettisemmin sanottuna kampanjalla pyritään edistämään lähi-, luomu- ja pienviljelyä, lyhentämään ruoan matkaa tilalta lautaselle ja lisäämään maatalouden monimuotoisuutta sekä ehkäisemään muuntogeeniviljelyn yleistymistä. Mukana ovat mm. Maan ystävät, Greenpeace, Attac, Food & Water Watch ja European Public Health and Agriculture Consortium. Maakohtaisesti listoilla vaihtelevat ainakin WWOOF ja Slow food -liike, Demeter sekä Biofair. Suomen yksinäisenä edustajana on hiljaiseloa pitävä Attac.

European Food Declarationin pyrkimyksenä on vaikuttaa EU:n tulevaan 2013 CAP -linjaukseen, eli yleisen maatalouspolitiikan kehitykseen, jonka suunnaksi on alunperin määritelty ”eurooppalaisen ruoantuotannon kilpailukyvyn säilyttäminen”. Kuten varmaan ketään ei yllätä, on siis EU:n, kuten myös kansallisten päättäjiemme, haaveissa mahdollisimman taloudellinen ja määrällisesti tehokas ruoantuotanto, jonka ympäristö- ja terveysnäkökohdat ovat toissijaisia. Erityisesti Suomessa liikehdintä tätä elintarviketeollisuuden lobbaamaa suuntausta vastaan on lähes olematonta. Keski-Euroopassa se sen sijaan näkyy ja tuntuu. Torit, pienet puodit, lähiruoka ja luomu-tuotteet ovat arkipäivää ja tämänkaltaisia kampanjoita toteutetaan aktiivisesti niin ruohonjuuritasolla ruoan alkulähteillä kuin ylemmissä poliittisissa elimissäkin.

Projektin osana Itävallassa järjestettiin mm. yhteensä kolme viikkoa kestänyt ruoan tuottajia osallistava kampanja. Itse otin osaa parina päivänä kokaten kasvisruokaa tilateurastamossa ja seuraten Welsin murteella käytyä kiivasta keskustelua maatalouden tulevaisuudesta. Polkupyörillä ja parilla autolla liikkunut aktivistiporukka siirtyi vaihtelevalla kokoonpanolla kylästä kylään yöpyen ystävällisten tilallisten pihoilla, tai kuten onnellisimmassa tapauksessa – sisätiloissa, koko huoneen peittävässä siskonpedissä. Parin yön pysähdysten aikana kyläläiset lahjoittivat tuotteitaan sekä vapaaehtoisten ruokkimiseen että yhteisen kasvisillallisen järjestämiseen. Parhaimmillaan keskustelutilaisuuksiin osallistui jopa yli 100 henkeä. Viljelijöille tällainen koko kylän yhteinen keskustelufoorumi tuntui olevan erittäin tervetullut, ja ideoita ja mielipiteitä vaihdettiin myöhään yöhön.

Ruoan valmistusta navetan pihalla ja teurastamossa…

Vierailu karjatilalla oli myös sinänsä avartava kokemus. Aamulla todistin kuinka kaksi tuntia vanhat vasikkakaksoset haparoivat omillaan pienessä kopissa etsien maitoa ämpäristä, kun emä makaili masentuneena toisaalla. Isännän selitys aikaiselle vieroitukselle oli tyhjentävä: saadaan lehmä nopeammin ja tehokkaammin maidontuotannon palvelukseen. Sormia hamuilevat, vielä märät ja limaiset pikku vasikat kaikessa säälittävyydessään saivat jäädä keskenään värjöttelemään kolkkoon navettaan. Kaksi keskenkasvuista possua puolestaan kyhjötti pienessä ja likaisessa karsinassa, jonka toinen puoli tarjosi jopa ulkoilumahdollisuuden – lantalan liejuisella sementtilattialla! Tarkkaavaisina kuin koirat nämä teräväkatseiset eläimet seurasivat mielenkiinnolla jokaista tylsän ympäristönsä liikettä kaltereiden takaa. Muidenkaan eläinten oloissa ei ollut kehumista, vaikka kyseessä oli pientila.

Tilan onnekkaat lasten kanssa touhuavat lampaat tuomassa tunnelmaa hippileiriin.

Maito – petosta ja propagandaa

Maito askarruttaa yhä monen kasvissyöjän mieltä. Hyvin markkinoitu maitopropaganda sekoittaa päitämme, ja suomalaiset kulauttavat nykyään jopa 140 litraa maitoa vuodessa henkilöä kohden. Maito on yksi viimeisistä linnakkeista, jonka karjatalous on onnistunut säilyttämään terveysruokien listalla. Maidon terveellisyys on kuitenkin vain yksi suuri myytti, mitään todellisuuspohjaa sille ei juuri löydy. Varsinkin kun puhutaan maidosta 2010-luvun Suomessa, ei kyse ole todellakaan mistään puhtaasta luonnontuotteesta, vaan pitkän prosessoinnin tuloksesta. Oma lukunsa ovat vielä rasvattomat, värjätyt, aspartaamilla makeutetut ja keinotekoisesti sakeutetut jogurtit, sekä prosessoiduilla kasvirasvoilla ja emulgointiaineilla kyllästetyt lähinnä muovia muistuttavat juustot.

Maidosta puhuttaessa puhutaan yleensä myös kalsiumista. Maaginen 120mg/dl kalsiumipitoisuus pitää meijerit tiellä ja lehmät navetassa, vaikka suositusten täyttämiseksi ihmejuomaa täytyy latkia lähes litra päivässä. Kalsium ja sen puutokseen liittyvä osteoporoosi ovatkin erittäin tärkeä aihe, joten siitä on tulossa erillinen postaus. Tässä keskityn nyt siis kaikkeen muuhun maitoon liittyvään, paitsi kalsiumiin. Sen lisäksi, että paljon maitotaloustuotteita nauttiva pohjolamme on osteoporoositilastojen kärkialue, olemme tekemässä historiaa myös diabeteksen, syövän ja sydänsairauksien osalta. Sairausluvut korreloivat yllättäen maidonkulutustilastojen kanssa. Toki ei pidä unohtaa muiden elintapojemme vaikutusta, mutta näihin kaikkiin maidolla on joka tapauksessa selkeä yhteys. Ei liene tarpeellista enää myöskään todistaa, miksi laktoosi-intoleranssi ei ole sairaus, vaan kehon normaali tila, josta muuten ”kärsii” suurin osa maapallon väestöstä. Valitettavasti useissa teollisuusmaissa lääketeollisuus ja elintarviketeollisuus ovat onnistuneet luomaan tästä(kin) elimistön normaalista puolustusmekanismista lääketieteellisesti diagnosoitavan sairauden, johon on kehitetty avuksi niin lääkkeitä kuin prosessoituja elintarvikkeitakin.

Maito on usein allergioiden ja hengitystiesairauksien taustalla. Toki maito itsessäänkin voi olla allergisoiva, mutta se saattaa aiheuttaa myös muita allergioita ja astmaa. Moni astmaatikko on yllättäen parantunut jätettyään maitotuotteet pois ruokavaliostaan. Maidon aiheuttama ylimääräinen limaneritys tukkii hengitysteitä, jolloin elimistö ei enää kykene vastaamaan ympäristön haasteisiin, kuten siitepölyyn, eläinpölyyn tai kylmään pakkasilmaan, vaan tukkeutuu lopullisesti johtaen astmakohtaukseen.

Maito on yhteydessä myös korvatulehduksiin ja moniin pieniin ja harmittomampiin, mutta erityisesti lapsia vaivaaviin tiloihin. Nykyään onneksi jopa koululääketiede tunnistaa tämän yhteyden ja useat lääkärit kehottavat välttämään maitotuotteita korvatulehdusten yhteydessä. Kuitenkin aivan liian monta antibioottia syödään vain ja ainoastaan väärän ruokavalion seurauksena ja tulehduskierteeseen palataan aina uudelleen, aivan kuten maitotuotteidenkin pariin.

Maito on aina äidinmaitoa – jälkikasvulle eli vasikalle suunniteltua juomaa. Sen avulla pienestä vasikasta pitäisi kasvaa vuodessa iso lehmä. Kun sama aine nyt valjastetaankin osaksi ihmisen, varsinkin lapsen, ruokavaliota, se sotkee tehokkaasti myös hormonitoimintaa. Verrattuna muihin eläinkunnan tuotteisiin lehmänmaidon vaikutus lienee pahimpia. Lehmänmaidon sisältämällä insuliinin kaltaisella kasvutekijä IGF-1:llä on harvinainen yhtenevyys ihmisen vastaavan kasvutekijän kanssa. Niinpä kun esimerkiksi vuohenmaidon vastaavaa kasvutekijää ei ihmisen elimistö tunnista, lehmänmaidosta se tulee ihmisen käyttöön. Kasvutekijän teho vieläpä kaksinkertaistuu homogenoinnin ansiosta. Insuliinia muistuttavana sen nauttiminen lisää myös diabetesriskiä. Erityisesti lapselle pitäisi suoda mahdollisuus luonnolliseen kasvuun ja kehitykseen ilman näitä ihmiselimistölle haitallisia aineksia.

Maito sisältää estrogeeni- ja progesteronihormoneja. Näitä hormoneja on kaikessa maidossa, mutta erityisen paljon niiden lehmien maidossa, jotka ovat lypsyaikana kantavana tai joita on lääkitty progesteronilla umpeutuksen yhteydessä. Suomessa hormonilääkityksen säännöt ovat onneksi huomattavasti tiukemmat kuin esim. USA:ssa, jossa maidontuotantoa lisätään jatkuvasti hormoneilla. Kuitenkin myös suomalaisten lehmien yleisiä utaretulehduksia lääkitään antibiooteilla. Lehmänmaidon luonnollinenkin hormonitaso on ihmiselle liikaa ja tutkimusten mukaan johtaa mm. erityisesti tyttöjen ennenaikaiseen, jopa alle kouluikäisten puberteettiin. Tähän ilmiöön liittyy vielä kohonnut rintasyövän riski. Myös miehillä maito lisää syöpäriskiä ja häiritsee hormonitasapainoa aiheuttaen mm. fyysistä naisistumista. Jostain kummallisesta syystä suomalaisten mielissä tämä lehmävauvojen ensiruoka onkin yhtäkkiä isojen ja vahvojen tosimiesten juomaa. Jännittävää on myös huomata, että erityisesti miehille suunnatussa informaatiossa maidon hormonien väitetään olevan ihmisessä toimimattomia. Samaan aikaan naisille kuitenkin suositellaan maidonjuontia sen korkeiden hormonipitoisuuksien vuoksi! Tutkimusten valossa on kuitenkin ilmeistä, että maito aiheuttaa hormoniepätasapainoa niin miehissä kuin naisissa.

Tässä kohtaa kunnon kansalainen rypistää taas kulmiaan ja ihmettelee, voiko tämä tosiaan olla totta. Miten tällainen sitten voidaan sallia? Kai joku olisi jo kieltänyt moisen elintarvikkeen? Maidon täytyy olla terveellistä, kun sitä neuvoo juomaan neuvolantäti ja tv-mainos. Ensi kerralla kun saat käsiisi koululaisille tai pienten lasten vanhemmille suunnatun ”terveysesitteen” koskien maitoa, vilkaisepa kuka sen on toimittanut. Ensimmäinen veikkaukseni on Valio Oy. Toinen veikkaukseni on Maito ja Terveys ry. Miksi voittoa tavoitteleva yritys saa mainostaa vapaasti Suomen valtion kouluissa, virastoissa ja terveyskeskuksissa? Jos tilalla olisi Coca-Colan, Marlboron tai miksei vaikkapa Volkswagenin mainos, luulenpa, että moni teistäkin pitäisi sitä epäilyttävänä. Millä tavalla Valio on erilainen? Se on voittoa tavoitteleva yritys, ei hyväntekeväisyysjärjestö. Sillä on nerokas strategia ja se on onnistunut saamaan sille kansalaisten ja viranomaisten hyväksynnän. Maito ja Terveys ry puolestaan on maidon kulutuksen edistämisjärjestö härskeimmillään. Omilla nettisivuillaan se kertoo olevansa tuotemerkkeihin nähden puolueeton ja toteaa loogisesti seuraavassa lauseessa saavansa rahoituksensa meijereiltä ja maatalouden menekinedistämiseen suunnatuista varoista. Tämä kertonee kaiken oleellisen. Sen tavoitteisiin ei kuulu objektiivisen tiedon tarjoaminen vaan maidon kulutuksen edistäminen. Tuskin sen jäsenet Valio ja Arla Ingman ovat myöskään tuotemerkkeihin nähden puolueettomia.

Eettis-ekologisena kysymyksenä maito on aivan samanlainen kuin liha. Lehmän elinkaari jää luonnottoman lyhyeksi myös maitotilalla, sen kohtelu on varsin usein kyseenalaista ja sen ruokkiminen yhtälailla viljellyn kasvisravinnon haaskausta kuin lihakarjankin. Ihmisravinnoksi kelpaamattoman säilörehun ohella lehmät nauttivat mm. tuontirypsiä ja -viljoja. Terveyden kannalta tämä tarkoittaa myös yleensä heikkolaatuista tehoravintoa, joka on tuotettu mahdollisimman halvalla ja nopeasti. Rehutuotannossa käytetyt lannoitteet ja torjunta-aineet konsentroituvat lehmään ja sitä kautta maitoon. Talvella ja keväällä muoviin paalatun, moneen kertaan jäätyneen ja sulaneen heinän sisältö on usein homeensekainen. Tietokoneohjatut lypsyautomaatit eivät myöskään tunnista tulehtuneita utareita vaan lypsävät tyytyväisinä maidon sekaan myös tulehdusnesteet, jotka sittemmin päätyvät kuluttajan nautittaviksi. Lehmät pidetään jatkuvassa imetys-/poikimiskierteessä, jotta maidon tulo jatkuu. Puolet vasikoista on luonnollisesti sonneja eli lihakarjaa, joiden ainoa tehtävä on päätyä lihaksi. Maitobisnes on siis väistämättä myös lihabisnestä.

Mistä on viralliset ravitsemussuositukset tehty?

Raakaravinto rikkoo suomalaisen ruokakulttuurin tabuja. Se sysää ruokaympyrät ja pyramidit sivuun ja heittää perunat ja puurot menemään. Kauhistunut ensireaktio raakaruokailijaa kohtaan on yleensä: ”no saatko muka sitten kaikki tarvittavat ravintoaineet?”. Mitä tähän pitäisi vastata? Että viralliset ravitsemussuositukset ovat puuta heinää? Että meitä huijataan ja lautasmalli onkin osa salaliittoa? Suurin piirtein.

Lautasmallin vartijana seisoo valtion ravitsemusneuvottelukunta, jonka jäsenet ovat ”ravitsemusasioita käsittelevien viranomaisten, kuluttajajärjestöjen, palkansaajajärjestöjen sekä teollisuuden, kaupan ja maatalouden järjestöjen edustajia.” Ravitsemusneuvottelukunnan alaisissa toiminnoissa on suoraan mukana alan yrityksiä. Kouluruokakampanjan sisällöstä ja tavoitteista päättävän elimen jäsenistössä istuvat mm. K-kauppias, Valion johtajia, maanviljelijöiden edustajia sekä Eviran pääjohtaja. Urheilijoiden ravitsemussuosituksista vastaavan Olympiakomitean materiaalin tuottajana toimii HK Ruokatalo Oy. Kun vielä kiinnitetään huomiota lääketeollisuuden ja terveydenhuollon erittäin kyseenalaisiin suhteisiin tai maatalouden tukipolitiikkaan, vaatii mielestäni melkoista sinisilmäisyyttä ja hyvää tahtoa uskoa tämän porukan tuottavan puolueetonta, ensisijaisesti terveyttämme edistävää informaatiota.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana myös em. tahot ovat vähitellen joutuneet myöntämään esimerkiksi kasvisruoan ravitsemukselliset edut. Informaatio on silti edelleen erittäin heikosti perusteltua ja harhaanjohtavaa. Oiva esimerkki tästä on tuore Työterveyslaitoksen TTT-lehti (työ terveys turvallisuus). Lehden 6/2009 numerossa teemana on ruoka. Sen lisäksi, että ravitsemusterapeutti kommentoi eri henkilöiden ruokapäiväkirjoja, joissa mm. pari porkkanaa ja pakastewokkivihannekset ovat ”runsaasti kasviksia”, lehdessä kerrotaan valtion ravitsemusneuvottelukunnan juomasuosituksista. Neljä parasta ruokajuomaa ovat suositusten mukaan vesi, rasvaton maito, kahvi ja tee. Ravitsemusneuvottelukunnan jäsen Patrik Borg perustelee nelikkoa sillä, että ”niissä ei ole energiaa, joka kerryttäisi turhia kiloja, eikä niistä ole haittaa terveydelle”. Lisäksi Borg väittää kahvin olevan harmiton ja neutraali juoma! Borg ei ilmeisesti ole lukenut edes tätä artikkelia, josta jo selviää maidon sisältävän energiaa n. 70kcal per lasi, enemmän kuin 100g perunaa. Samalla mainitaan kahvin ja teen sisältämät kivennäisaineet ja antioksidantit, jotka nyt ovat aivan olemattomia. Toisaalta samassa artikkelissa varoitetaan kahvin mahdollisista sivuvaikutuksista lapsilla ja raskaana olevilla. Eikö tämän jo pitäisi kertoa, ettei kahvi ole harmiton, saati neutraali juoma?! Koko artikkeli edustaa mielestäni oivallisesti suomalaista virallista ravitsemusajattelua. Kaloreilla ja liikakiloilla pelottelulla ei suinkaan pyritä ohjaamaan ihmisiä ravitsevien vihannesten pariin ja liikkumaan, vaan kevyttuotehyllylle ja kahvihorkkaan.

Eniten itseäni raivostuttaa argumentaation taso, tai paremminkin sen puute. Milloin vedotaan ”kansainväliseen tutkimukseen”, milloin ”suomalaiseen perinteeseen”. Vastakkaisia näkemyksiä tukeva tutkimus sivuutetaan, jos sellaista joku on saanut rahoitus- ja julkaisuvaikeuksista huolimatta tehtyä. Minkäänlainen vuoropuhelu saati muutos on mahdotonta, kun toinen osapuoli vetäytyy huutelemaan auktoriteettiasemansa takaa.

Olenkin uskaltanut alkaa vähät välittää lautasmalleista ja muista terveyssuosituksista ja siirtynyt raakaruokaan. Raakaruokavalio perustuu raaka-aineiden nauttimiseen varsin vähäisesti käsiteltyinä. Raakaruokavalio ei perustu kaloreiden välttelyyn ja tyhjän ruoan puputtamiseen, päinvastoin. Energiamäärät saattavat jäädä paljon sekaruokavaliota alhaisemmiksi, mutta ruoka onkin itsessään täyttä käyttökelpoista energiaa, ei jotakin mitä elimistön työllä ja vaivalla täytyy prosessoida, usein vain poistaakseen sille käsittämätön myrkky. Perinteiset ravitsemussuositukset perustuvat ajatukselle, että ravintoaineita ja energiaa pitää saada enemmän, kuin mitä elimistö varsinaisesti tarvitsee, sillä elimistö ei perinteisestä suomalaisesta ruoasta (nykyeineksistä puhumattakaan) kykene hyödyntämään kaikkea. Jo maalaisjärki paljastaa, että tämä vaatii elimistöltä paljon ylimääräistä työtä ja paljon hukattua energiaa.

Mutta mihin sitten voi luottaa? Oma sääntöni on ettei mihinkään. Ensin pitää tutkia ja selvitellä kriittisesti ja valita vähiten epäilyttävä vaihtoehto. Ei pidä antaa titteleiden ja korkean aseman hämätä, sillä usein juuri niihin pääseminen edellyttää kompromisseja ja koneiston miellyttämistä. Niihin ei päästä olemalla eri mieltä, ei ainakaan väärissä asioissa.