Maidolla lihavia lapsia, kasviksilla hoikkia

Maitokeskustelu on käynyt edelleen kiivaana, joten otetaanpa esiin taas yksi näkökulma maidon haittoihin.

Tuore amerikkalaisia 9-16-vuotiaita lapsia tarkastellut tutkimus osoitti maitotuotteiden käytön olevan yhteydessä lasten ylipainoisuuteen. Tutkimuksessa havaittiin, että eniten maitotuotteita käyttävät lapset olivat ylipainoisia kaksi kertaa niin usein kuin vähiten käyttävät. Kasviperäinen ravinto taas suojasi lapsia ylipainolta. Tutkijat suosittelevatkin kasviperäistä ravintoa lasten ja nuorten ylipainon ehkäisyyn. He myös toteavat, että kasviperäisen ravinnon asemaa pitäisi edistää koululounaissa ja sen saavutettavuutta ylipäätään tukea poliittisin keinoin niin paikallisesti kuin kansainvälisestikin. Olen täysin samaa mieltä.

Matthews VL, Wien M, Sabaté J. The risk of child and adolescent overweight is related to types of food consumed. Nutr J. 2011;10:71.

Raakaruoalla loppu laihduttamiselle

Jo laihduttaminen käsitteenä on hieman kyseenalainen. Ikään kuin elimistö tarvitsisi jotain ihmeellisiä toimenpiteitä normaalipainon palauttamiseksi saati ylläpitämiseksi. Oikeanlainen ruokavaliohan pitää painon normaalina ja palauttaa sen paikoilleen ilman mitään sen kummempaa laihduttamista. Monesta tällainen ruokavalio voi kuitenkin tuntua työläältä, kummalliselta ja jopa vastenmieliseltä kituuttamiselta – laihduttamiselta. Kaupasta ei saakaan raahata mainoksista tuttuja, toinen toistaan ihmeellisempiin väreihin pakattuja tuotteita eikä kiireisen päivän jälkeen pääse vaihtamaan kuulumisia naapurin pizzankääntäjien kanssa. Niin tunnelmalliset elokuvaillat limonadi- ja karamellivuoren alla eivät lohduta edes viikonloppuisin. Miten raakaruoka voisi palvella laihduttajaa, joka on tottunut tuhteihin annoksiin ja kulinaristisiin nautintoihin?

Useimmat liikapainon kanssa kamppailevat ajattelevat tosiaan syövänsä tuhdisti, eikä mikään pupun ruoka voisi koskaan tehdä heitä kylläiseksi. Tuhti ateria koostuu yleensä eläintuotteista, prosessoidusta vehnästä, lisäaineista, valkoisesta sokerista, suolasta ja rasvasta – ei juuri muusta. Kulinaristiseksi nautinnoksi luetaan edellisten nauttiminen addiktion tyydyttämiseksi. Kun laihduttaja pyrkii pienentämään annoskokoaan ja napostelemaan vain joka toinen päivä, hommassa on suunnilleen yhtä paljon järkeä kuin alkoholistilla, joka vaihtaa Koskenkorvan keskiolueen. Riippuvuus säilyy ja kamppailu jatkuu. Useimmat repsahtavat ja antautuvat jälleen karkkipäivän armoille. Karkkipäivän, joka ei ole vain kerran viikossa. En toki väitä, etteikö olisi järkevää pyrkiä hillitsemään ravintoköyhien kaloripommien syömistä. Tottakai vähentäminen myös helpottaa myöhempää lopettamista. Mutta loputtomasti vähentäminen ei useimmilla tunnu toimivan, kun vielä tekee mieli ottaa yksi pieni keksi.

Raakaruoka vastaa tähän ongelmaan kahdella tavalla. Ensinnäkin raakaruoka ei juuri sisällä edellä mainitun riippuvuussuhteen ylläpitäjiä. Raakaruoka ei siis koukuta samalla tavalla, ja ruokailu ei lähde lapasesta. Toki vanhat addiktiot mielellään kolkuttelevat aivoissa tiukan paikan tullen, mutta jatkuva mieliteko pysyy poissa. Toiseksi oikein koostettu raakaruokavalio tarjoaa riittävästi ravintoaineita. Usein ylipainoiset kärsivät paradoksaalisesti aliravitsemuksesta. Vyötärölle kertynyt rasva ei valitettavasti korvaa sen enempää vitamiinien kuin kivennäisaineidenkaan puutosta. Elimistön anoessa lisää ravintoa me kuitenkin tulkitsemme sen yksiselitteisesti nälkänä. Nälkänä, joka sammutetaan jollakin kaloripommilla. Ja pian nälkä nostaa taas päätään. Nälän tunne talttuu vasta, kun olemme syöneet itsemme ähkyyn. Kun elimistö on ravittu, on mielitekoja helpompi hillitä ja turha nälän tunne pysyy loitolla.

Raakaruoassa on myös se ihmeellinen puoli, että sitä voi syödä suunnilleen mielin määrin, kunhan pähkinät ja muut rasvaiset ruoat pidetään sivuosassa. Hedelmiä ja vihanneksia voi nauttia aikamoisia annoksia ilman, että kalorimäärät edes hipovat pilviä. Ja vaikka hipoisivatkin, paino ja keho mitä todennäköisimmin alkavat silti asettua sopivaan uomaansa, sillä kalorit ovat itse asiassa raakaruokailijan ystävä!

Liikakilot eivät kuitenkaan ole pelkästään liian suuren kalorimäärän syytä. Suola kerryttää elimistöön nestettä, joka saa nopeasti kyytiä lisättäessä tuoreen kasvisruoan osuutta ruokavaliossa. Myös lisäainein kyllästetty elimistö kerää mielellään rasvakudosta, jonne se voi säilöä erilaisia sisäelimille ja aivoille vaarallisia myrkkyjä. Kun nämä myrkyt alkavat poistua elimistöstä, voi vyötärölle kertynyt pelastusrengaskin hellittää otettaan. Freesimpi ruokavalio ja riittävä ravintoaineiden saanti tekevät myös liikunnasta nautinnollisempaa – ja todennäköisempää.

Mikäli ruoanlaittoharrastus on aiemmin painottunut valmisaterioiden lämmittämiseen, ei raakaruoka vaadi juuri enempää. Jokainen osaa varmasti pilkkoa hedelmiä tai valmistaa niistä pirtelön. Usein kuulen väitettävän, että raakaruokailu on monimutkaista eikä sovi kiireisiin työpäiviin. Nimenomaan reissussa ja kiireisinä päivinä olen huomannut raakaruoan olevan mitä ihanteellisin valinta. Nippu banaania reppuun ja taatelipussi taskuun, syöminen sujuu vaikka polkupyörän selässä.

Nyt kun Pohjolankin kasvistarjonta alkaa olla parhaimmillaan ja ulkoilusäät kohdillaan, ei ole enää tekosyitä velttoilla. Hyvästit grilli- ja vatsamakkaroille vaikka näiden ohjeiden avulla: 3 helpointa raaka-askelta.

Hedelmistäkö kakkostyypin diabetes?

Olemme tässä blogissa moneen otteeseen tuoneet esiin mieltymystämme runsashiilihydraattiseen raakaravintoon. Hedelmät ovat pääenergianlähteemme.

Ruokavaliotamme on kommenttikeskusteluissa välillä suoranaisesti kauhisteltu. Meidän on muun muassa epäilty sairastuvan kakkostyypin diabetekseen runsaan hedelmäperäisen hiilihydraatin nauttimisen ja niukemman rasvansaannin takia.

Moni diabetes- ja muita potilaita vähärasvaisella kasvisravinnolla hoitava lääkäri on kuitenkin kanssamme samaa mieltä siitä, että ongelman alkusyy on ennemminkin runsas rasva kuin hiilihydraatti. Tässä Neal Barnard esittää asian varsin selkeästi ja yksinkertaisesti:

Dr. Neal Barnard on carbohydrates and type II diabetes:

Tämä videopätkä liittyy Pohjois-Amerikassa hiljattain ensi-iltansa saaneeseen ja runsaasti julkisuutta keränneeseen Forks over Knives -dokumenttielokuvaan. Elokuva käsittelee nykyravinnon ja yhä lisääntyvien elintasosairauksien problematiikkaa ja tuo esiin kasviperäistä ravintoa ratkaisuna länsimaiden kansanterveyden romahtamiseen. Leffan virallinen traileri  ja muita pätkiä löytyy osoitteesta http://www.youtube.com/user/ForksOverKnives.

Pikaperusteet happo-emästasapainoon, osa II

(osa I)

Hapan eläinproteiinipitoinen ravinto vai emäksinen kasvisravinto?

Eräs mielenkiintoinen ja varteenotettava happo-emästasapainotutkimus, joka keskittyy nimenomaan ruokavalioiden vertailuun, on julkaistu Osteoporosis International -tiedelehdessä jo kymmenisen vuotta sitten (Buclin et al. 2001). Sveitsiläistutkimuksen tarkoitus oli verrata kahden eri ruokavalion vaikutusta virtsaan erittyvän kalsiumin pitoisuuteen sekä veren ja virtsan pH-arvoihin. Hapan ruokavalio sisälsi mm. leipää, voita, nuudeleita, kaakaota, juustoa sekä salaattiakin, ja tietysti lihatuotteita (lohi/kalkkuna). Emäksinen ruokavalio erosi edellisestä lähinnä siten että se ei sisältänyt lihatuotteita, mutta vastaavasti enemmän hedelmiä. Molemmat ruokavaliot sisälsivät saman määrän (+/-10%) energiaa, proteiinia, rasvaa, kalsiumia, fosfaatteja sekä natriumia.

Koehenkilöt noudattivat vuorotellen kumpaakin ruokavaliota viikon jaksoissa kuukauden ajan. Jaksojen välillä mitattiin ruokavalion vaikutus pH-arvoihin sekä kalsiumaineenvaihdunta. Hapanta, eläinproteiineja sisältävää ruokavaliota noudatettaessa virtsaan erittyneen kalsiumin määrä oli keskimäärin 74% korkeampi kuin emäksistä ruokavaliota noudatettaessa! Lisäksi happamalla ruokavaliolla oli virtsan ja myös veren pH:ta alentava vaikutus.

Tulosten valossa tutkijat päätyivät suosittelemaan alkalisoivaa kasvispitoista ruokavaliota osteoporoosin ehkäisyyn. Myös yleiset havainnot eri puolilta maailmaa tukevat kasvisperäisen ravinnon hyötyjä, sillä yhteiskunnissa, joissa käytetään runsaasti eläinproteiinia, myös luuston terveys on heikompi. Osin ristiriitaisiakin tuloksia on kuitenkin viime aikoina julkaistu; näissä virtsan alhaisen pH-arvon tai siihen erittyvän kalsiumin ei ole todettu olevan yhteydessä osteoporoosiin.

Itse ajattelisin näiden eri löydösten valossa, että mieluummin en pyri happamoittamaan elimistöäni /nauttimaan potentiaalisesti happamoittavaa ruokaa, jos on olemassa epäilys, ettei elimistön/ravinnon happamuus ole terveyttä edistävää ja saattaa aiheuttaa esim. kalsiumin erittymistä virtsaan eli poistumista elimistöstä.

Elimistön pH-mittauksista

Elimistön pH-arvoa voidaan mitata ainakin verestä, virtsasta ja syljestä. Jotkin terveyttä ja hyvinvointia kauppaavat tahot pyrkivätkin näitä mittauksia sekä niihin liittyviä hoitoja ja tuotteita aktiivisesti tarjoamaan. Itse suhtaudun kuitenkin hieman varauksella erityisesti virtsan ja syljen pH-mittauksiin niihin liittyvien mittausteknisten ongelmien ja arvojen fysiologisenkin vaihtelun takia.

Jos omaa ”happamuuttaan” kuitenkin haluaa kokeilla jotenkin mitata, on se helppoa toteuttaa myös kotikonstein esim. apteekeista saatavilla pH-indikaattoriliuskoilla. 

1. pH-mittaus virtsasta: Virtsan pH on normaalisti lähellä neutraalia (n.7). Munuaiset ovat osa elimistön aktiivista happo-emästasapainon säätelymekanismia, ja siksi virtsan pH-arvo voi vaihdella melko paljon (noin arvojen 5 ja 8 välillä) elimistön yleisen kuormitustilan (mm. stressi) ja syödyn ravinnon mukaan. Luotettavamman tuloksen saamiseksi olisikin mittaus paras tehdä aamuvirtsasta ja toistaa useampana päivänä.
2. pH-mittaus syljestä: Myös syljen pH on noin 7 (6,5-8), yleisimmin kuitenkin lievästi emäksinen n.7,5. Toisin kuin virtsaan, sylkeen ei eritetä aktiivisesti happoja, ja siksi syljen pH ei ole niin herkkä nopeille esim. ravinnon aiheuttamille muutoksille. Mutta ei sylkikään ole ongelmaton mittauskohde. Ongelman sylkimittauksen luotettavuuteen tuovat suussa elävien bakteerien muodostamat hapot sekä ruokien/juomien sisältämät hapot välittömästi näiden nauttimisen jälkeen. Syljen pH tulisikin mitata vähintään noin tunti syönnin jälkeen ns. stimuloidusta syljestä. Toteutus: neutraalia parafiinipurukumia (saatavana apteekista; mauttomaksi pureskeltu tavallinen purkkakin käy) pureskellaan ensin minuutin ajan, jona aikana niellään kaikki sylki. Sitten jatketaan pureskelua viiden minuutin ajan, jona aikana kaikki muodostuva sylki kerätään kuppiin, ja pH mitataan tästä. Syljen pH-tulosten tulkintaa: arvot 6,5 tai alle ovat huonoja ja viittaavat elimistön happamuuteen, joka voisi olla seurausta pidempiaikaisesta happamoittavasta ravinnosta. Tavallisesti syljen alhainen pH on kuitenkin seurausta heikentyneestä syljen erityksestä esim. suuta kuivaavien lääkkeiden, dehydraation tai paaston johdosta. Kaikissa tapauksissa alhainen pH on kuitenkin haitallista ainakin suun terveydelle ja erityisesti hampaille ja pH-arvoa tulisi mahdollisuuksien mukaan pyrkiä kohottamaan. Puolestaan pH-arvot, jotka ovat yli 6,5, eivät välttämättä kerro siitä, että happo-emästasapaino olisi kunnossa, sillä sylkeä puskuroidaan aktiivisesti hampaiden suojaamiseksi hapoilta ja alentunut syljen pH näkyy vasta kun häiriötila on merkittävä.

Lähteitä:

Buclin T, Cosma M, Appenzeller M et al. Diet acids and alkalis influence calcium retention in bone. Osteoporos int 2001;12:493-99.

Henk.koht. kommunikaatio: mm. syljen eritystä ja koostumusta tutkiva HLT M. Laaksonen, Baselin yliopisto.

Pikaperusteet happo-emästasapainoon, osa I

Puhuttaessa erilaisten ruokavalioiden eduista ja haitoista on ravinnon vaikutus elimistön happo-emästasapainoon keskeinen asia. Jotkut jääräpäät sivuuttavat homman merkityksen tai leimaavat sen jopa perusteettomaksi huuhaaksi. Kyseessä ovat kuitenkin ihan todelliset prosessit, joilla elimistö ylläpitää tarvittavaa tasapainotilaa. pH-tasapainon varjolla saatetaan tosin kaupitella yhtä jos toista hämärää tuotetta, mutta tämän perusteella ei pidä tehdä johtopäätöksiä itse asiasta. Happo-emästasapainon syvällinen ymmärtäminen vaatii runsaasti biokemiallista tietämystä, mutta seuraavassa perusteet lyhyesti:

Miten elimistö säätelee pH:ta?

Elimistön kannalta keskeistä on veren ja solunulkoisen nesteen pH (pH<7 = hapan, pH 7= neutraali, pH>7 = emäksinen/alkaalinen). Veren pH:n pysyminen vakaasti noin arvossa 7,4 on elintärkeää. Veren pH:n säätämiseksi elimistössä on nerokkaat puskurointimekanismit, joista tärkeimmät ovat kalsium- , fosfaatti- ja hydroksidipuskurit. Nämä ionit ovat normaalitilassa varastoituneina luustoon sen rakennusaineina. Jos veren pH pyrkii aavistuksenkin laskemaan tiettyjen ruoka-aineiden nauttimisen tuloksena tai esim. stressin seurauksena, vapautuu luustosta välittömästi em. happoja neutraloivia ioneja, ja näin veren pH pysyy vakaana. Jatkuvan elimistöä happamoittavien ravintoaineiden nauttimisen onkin jo kauan tiedetty olevan yhteydessä muun muassa luuston mineraalikatoon eli osteoporoosiin (esim. Bogert & Kirkpatrick 1922, Lemann et al. 1966).

Miten ravintoaineet vaikuttavat happo-emästasapainoon?

Monet ruoka-aineet, esim. hedelmät, ovat sellaisenaan pH-arvoltaan happamia (sitruuna jopa Ph < 2,5). Silti vain osa ravinto-aineista happamoittaa elimistöä, sillä valtaosa orgaanisista hapoista (esim. sitruunahappo) metaboloidaan elimistössä hiilidioksidiksi (happo luovuttaa protonin hiilidioksidin muodostamiseksi). Hiilidioksidi poistuu hengitysilman mukana vaikuttamatta elimistön happo-emästasapainoon. Siis hengitämme hapon pois! Kuitenkaan osa ravintoaineiden sisältämistä hapoista ei sovellu hapelliseen metaboliaan; nämä eivät siis muodosta hiilidioksidia. Tällaiset hapot happamoittavat elimistöä, ja niiden poistumistie elimistöstä on veren ja munuaisten kautta virtsaan. Tällaisia ravintoaineissa esiintyviä happoja ovat mm. rikki-, suola-, typpi- (nitriitti-), ja fosforihapot. Kun vereen joutuu kyseisiä happoja, täytyy luuston vapauttaa sen rakennusaineita (kalsium, magnesium, fosfaatti) neutraloimaan näitä yhdisteitä.

Mitkä ravintoaineet ovat elimistöä happamoittavia?

Suora ravintoaineen pH-mittaus ei siis sovellu kuvaamaan sen vaikutuksia elimistössä. Mittausta varten ravintoaine täytyy ensin ”hapettaa”, kuten tapahtuisi elimistössäkin, jolloin orgaaninen happo haihtuu muodostaen hiilidioksidia. Tämä voidaan toteuttaa hiillyttämällä tai polttamalla ravinto-aine, jolloin jäljellä jääneen ”tuhkan” happamuus kertoo osapuilleen aineen vaikutuksen myös elimistön happo-emästasapainoon. Monista eri lähteistä on saatavissa taulukoita, jotka jaottelevat ruoka-aineita elimistön pH:ta alentaviksi (happamat ravintoaineet) tai kohottaviksi (emäksiset eli alkaaliset ravintoaineet). Näissä taulukoissa on jonkin verran vaihtelua, mutta selvä yleislinja on, että elimistöä happamoittavia ravintoaineita ovat ainakin liha, valkaistut/prosessoidut viljat (kärkipäässä vehnä) sekä valkaistu sokeri. Alkalisoivia ravintoaineita taas ovat erityisesti vihannekset ja hedelmät sekä niiden sisältämien helposti hapetettavien orgaanisten happojen että happoja puskuroivien ionien (kalsium, magnesium, kalium) takia.

Lähteitä:

Bogert JL, Kirkpatrick EE. Studies in inorganic metabolism. II. The effects of acid-forming and base-forming diets upon calcium metabolism. J Biol Chem 1922;54:376-86.

Lemann J, Litzow JR, Lennon EJ. The effects of chronic acid loads in normal man: further evidence for the participation of bone mineral in the defense against chronic metabolic acidosis. J Clin Invest 1966;45:1608-14.

Buclin T, Cosma M, Appenzeller M et al. Diet acids and alkalis influence calcium retention in bone. Osteoporos Int 2001;12:493-99.

Sanson G. The myth of osteoporosis. MCD Century Publications 2003.

Anderson M. Healing cancer from inside out: A practical guide to healing cancer with the RAVE diet & lifestyle. RaveDiet 2009.

Inkivääriä lääkkeeksi

Jauhettu inkivääri on mausteena varmasti kaikille tuttu, mutta vaatimattoman näköinen tuore juuri on saattanut jäädä monelle vieraammaksi. Lähinnä piparkakkujen ja glögin ohella sitä on nähty aasialaisissa ravintoloissa niin thai-ruokaan raastettuna kuin sushin ohessa tarjoiltuna. Sitä saa kuitenkin useimmista tavallisista ruokakaupoista edulliseen hintaan. Kääntöpuolena on kuitenkin sen alkuperä, sillä inkivääri tulee useimmiten Kiinasta. Kiinan maaperä on yksi saastuneimpia, eikä luomutuotannon valvontakaan ole ollut ongelmatonta. Joskus törmää kuitenkin myös muualta tuotuun inkivääriin, joten kannattaa pitää silmät auki ja viimeistään silloin tarttua tilaisuuteen. Jääkaapissa se myös säilyy pitkään, joten sitä voi hieman vaikka hamstrata.

Inkivääri on perinteisen kiinalaisen lääketieteen suosikki, mutta se on tunnettu pitkään jopa länsimaisessa lääketieteessä. Inkivääri toimii niin vatsakipujen kuin pahoinvoinninkin lievittäjänä. Sitä on syötetty merisairaille sekä raskauspahoinvoinnista kärsiville. Tällä hetkellä Evira tosin suosittaa inkiväärin välttämistä kokonaan raskaus- ja imetysaikana. Kovin tieteellisesti pitävää selitystä en tälle suositukselle kuitenkaan löytänyt ja suhtaudunkin varsin skeptisesti tällaisiin kieltoihin. Lisäksi kiellossa mitä ilmeisemmin viitataan inkiväärivalmisteisiin, ei tuoreeseen inkivääriin. Kannattaa siis käyttää harkintaa ja punnita ainakin inkiväärin välttämättömyys ruokavaliossa. Itse luotan kuitenkin enemmän inkiväärin kaltaisiin kasviksiin kuin kemiallisiin nappeihin, joita huoletta syötetään myös raskaana oleville. Toisin kuin esim. vastaavaan tarkoitukseen käytetyt kemialliset lääkkeet, inkiväärin vaikutus ei kohdistu keskushermostoon vaan vatsan toimintaan ja on todettu jopa tehokkaammaksi.

Inkiväärin avulla voidaan hoitaa myös kuumepotilaita, sillä inkivääri lievittää tulehdustiloja. Merkittävintä onkin sen käyttömahdollisuus tulehduksiin liittyvien nivelsairauksien hoidossa. Sen lisäksi, että inkivääri hillitsee tulehdusta se myös lievittää kipua. Itse kokeilisin sitä myös korvatulehduksista tai tulehdusriskissä olevista haavoista kärsiville potilaille. Lisäksi inkivääriä on käytetty menestyksekkäästi lisäämään notkeutta. Muita käyttötarkoituksia inkiväärille on löydetty astman ja allergioiden hoidossa, sillä se irrottaa limaa keuhkoista. Inkiväärin puhdistavat vaikutukset ulottuvat niin sisäelinten kuin ihon hyvinvointiin.

Itse laitan useimmiten palan inkivääriä pirtelön joukkoon, mutta inkivääriä voi käyttää myös moneen muuhun. Raastettuna se piristää salaatinkastikkeita, tahnoja ja keittoja. Inkivääriä kannattaa yhdistää esim. curryyn, korianteriin ja kaneliin. Inkivääriä voi myös sekoittaa hienonnettuna juomaveteen. Inkivääriveden kannattaa antaa hetki seistä, jotta maku ehtii liueta.

Rasva vai hiilihydraatit energianlähteenä?

Raakaruokailijakin tarvitsee energiaa, kaloreita. Elimistömme tarvitsee polttoaineitta kaikkiin toimintoihinsa, niin aivojen kuin lihastenkin käyttöön. Elimistön energiatehokkuus voinee ravitsemuksen muutosten myötä kasvaa, mutta moni raakaruokailija saattaa luottaa liikaa ja liian aikaisessa vaiheessa tähän ajatukseen – tai vain tietämättään syö liian vähän kaloreita. Pelkät mineraalit ja vitamiinit eivät riitä pitämään elimistöä toimintakykyisenä, vaikka moniin tarkoituksiin välttämättömiä ovatkin.

Elimistö saa energiaa hiilihydraateista ja rasvasta. Raakaruokailijan näkökulmasta tämä tarkoittaa hiilihydraattien osalta pääasiallisesti hedelmiä ja marjoja ja rasvojen osalta siemeniä, pähkinöitä ja öljyjä. Hedelmien glukoosi tulee elimistön käyttöön sellaisenaan, mutta muut monosakkaridit eli fruktoosi sekä maidotuotteiden käyttäjillä niiden sisältämä galaktoosi, kuten myös rasvat, joudutaan prosessoimaan maksassa. Rasvan työstäminen polttoaineeksi on monimutkaisempi ja vaivalloisempi prosessi kuin hedelmien glukoosin ja fruktoosin käyttö. Lisäksi aivot eivät pysty käyttämään rasvaa energianlähteenään vaan tarvitsevat välttämättä glukoosia. Rasvan palamiseen tarvitaan myöskin riittäväsi hiilihydraatteja.

Raakaruokailijoiden ja alan asiantuntijoiden keskuudessa vallitsee eriäviä näkemyksiä paitsi energiantarpeesta määrällisesti, myös energianlähteiden paremmuudesta. Lisäksi yllättävän moni ei ole useiden vuosienkaan raakaruokailun aikana tarkemmin paneutunut asiaan, vaan asennoituminen on lähinnä, että kaikki ’raaka’ on hyvää ravintoa – riippumatta tarkemmasta sisällöstä. Mielestäni olisi kuitenkin tärkeää tietää ja tiedostaa energianlähteensä, ja niiden käyttöön liittyvät mahdolliset seuraukset.

Merkittävin huomionarvoinen asia näyttäisi olevan rasvan ja hiilihydraattien yhtäaikaisen käytön ongelmallisuus. Rasva nimittäin haittaa sokeriaineenvaihduntaa häiritsemällä insuliinin optimaalista toimintaa (vrt. esim. metabolinen oireytymä). Jos rasva ja hiilihydraatit eivät ole suotuisa yhdistelmä, niin optimitilanteeseen päästäkseen pitäisi siis valita, kumpaa päääasiallisesti haluaa käyttää energian lähteenä. Seuraavassa joitakin pointteja, joita itse olen pohtinut valintaa tehdessäni.

Rasva pääasiallisena energianlähteenä:

• rasvakalorien osuus voi raakaruokailijalla kohota helposti jopa yli 60 prosenttiin kokonaiskalorimäärästä
• pidemmän päälle tämä rasittaa elimistöä ja johtaa erilaisiin terveysongelmiin; runsasrasvainen ruokavalio onkin yksi tunnetuimpia ja tutkituimpia länsimaisia kansanterveysongelmia
• rasvan sulatus sekä prosessointi maksassa ja lihaksissa energiaksi on hitaampaa ja monimutkaisempaa elimistölle
• monet asiantuntijat suosittelevat rasvakalorien osuudeksi vain noin 10 prosenttia (mm. Robert Pritikin /The Pritikin Longevity Center, Dean Ornish). Jopa rasvaa elannokseen myyvä Udo Erasmus on esittänyt 15 prosentin rasvakaloriosuuden riittävän.
• vitamiinien ja mineraalien saanti jää alhaisemmaksi kuin hedelmäpainotteisessa ruokavaliossa
• rasvaa ei tarvita näin paljon, vaan esim. omega-3 -rasvahapon suositeltu saanti 1.1-1.6 g/pv näyttäisi eräiden esimerkkilaskelmien (Doug Graham: The 80/10/10 Diet) mukaan täyttyvän pelkillä vihanneksilla ja hedelmilläkin; rakennerasvaakin on solukalvoissa vain noin 1-1,5 kg ja elimistö on sen suhteen hyvin konservatiivinen

Hiilihydraatit pääasiallisena energianlähteenä:

• rasvojen osuus pitäisi pitää alhaisena, koska runsas rasva haittaa mm. insuliinireseptoreiden toimintaa eikä sokeri pääse imeytymään oikealla tavalla
• syöminen liikunnan jälkeen otollisinta, sillä fyysinen rasitus saa aikaan ns. “insuliini-ikkunan”, jolloin elimistö erityisen helposti täyttää glukoosi/glykogeenivarastojaan eikä insuliinipiikkiä synny
• hiilihydraattien painottaminen energianlähteenä ei tarkoita täyttä rasvattomuutta, vaan rasvaa (myös omega-6 ja -3 -rasvahappoja) on myös hedelmissä ja vihanneksissa vastoin yleistä käsitystä, ja lisänä voi nauttia pieniä määriä rasvatiheitä aineksiakin kuten siemeniä ja avokadoa
• hedelmien ja marjojen hiilihydraatit ovat eri asia kuin valkaistu ja muilla tavoin prosessoitu vehnä ja sokeri tai Yhdysvalloissa yleinen ns. “korkeafruktoosinen maissisiirappi” (high-fructose corn-syrup, mm. limonadeissa ja valmisruoissa), joka on ollut paljon esillä viimeaikaisten tutkimusten johdosta.
• hedelmien ja marjojen kuidut säätelevät sokereiden imeytymistä
• runsas hedelmien, marjojen ja vihannesten nauttiminen tarkoittaa runsasta vitamiinien, mineraalien, antioksidanttien, fytokemikaalien jne. saantia
• ainakaan toistaiseksi ei tietääkseni ole tutkimusnäyttöä hedelmien terveyshaitoista, päinvastoin
• monet maailman pitkäikäisimmistä kansoista ovat perinteisesti syöneet paljon hiilihydraatteja ja vain vähän rasvaa, esim. Ecuadorin Vilcabamban asukkailla – jotka ovat terveitä, hyväkuntoisia ja liikkuvaisia vielä lähempänä sataa ikävuotta – rasvakaloreiden osuus on noin 15% ja ravinnossa pääpaino tuoreilla hedelmillä ja vihanneksilla
• vähärasvainen hedelmäpainottoinen ruokavalio näyttää toimivan myös monilla urheilijoilla, esimerkkeinä juoksija Tim VanOrden, ultrajuoksija Michael Arnstein ja pyöräilijä Harley Johnstone; kyseisen 80/10/10 -suuntauksen keulahahmo Doug Grahamin oppeja ovat noudattaneet myös mm. tennistähti Martina Navratilova ja koripalloilija Ronnie Grandison

Omia kokemuksiani:

Oma opiskeluni tämän aihepiirin osalta on vasta alkuvaiheessa, mutta lukemani, näkemäni ja kokemani perusteella hiilihydraattien valitseminen rasvan sijaan vaikuttaa varsin hyvältä vaihtoehdolta. Olenkin nyt viimeisen muutaman kuukauden aikana hakeutunut kokeilumielessä yhä enemmän kohti vähärasvaista 80/10/10 -tyyppistä ruokavaliota (eli kaloreista 80 % hiilihydraateista, 10 % proteiineista, 10 % rasvoista). Viime talvena havahduin syömäni rasvan runsaahkoon määrään, vaikka pyrin hedelmiäkin syömään paljon. Tajusin, etten tuntenut oloani yhtä pirteäksi kuin kesällä, jolloin olin elellyt vähärasvaisemmin. Suklaata/kaakaotakin teki mieli piristykseksi usein. Liikuntaa, ulkoilmaa ja lepoa oli tarjolla runsaasti, joten olotila ei voinut johtua niiden puutteesta.

Olin lueskellut parin vuoden aikana silloin tällöin vähärasvaista raakaruokaa sivuavia artikkeleita ja keskustelua, mutten ollut kovin hyvin perehtynyt asiaan ja päätin tilata Doug Grahamin aihetta koskevan teoksen (ks. alla). Tein vähän laskelmia, ja huomasin että runsaahkosta hedelmien syönnistä huolimatta nautin todellakin useimmiten melko paljon rasvaa, mikä ei välttämättä ole suotuisa yhdistelmä. Päätin vähentää rasvan määrää ja sittemmin olen rajannut rasvapitoisemmat asiat yhdelle aterialle päivässä, yleensä erilleen hedelmistä. Olotilani on siirtymää tehdessäni jatkuvasti kohentunut ja olen pirteämpi, juoksu ja muu fyysinen rasituskin tuntuu erittäin miellyttävältä. Kaakaotakaan en kaipaa lainkaan. Myöskään niitä rasvoja ei tee mieli ollenkaan, ja nälkä pysyy hyvin loitolla noin neljällä hedelmä/vihannesaterialla päivässä. Vaikuttaa oikein lupaavalta!

Lisäinfoa vähärasvaisesta raakaruoasta:

Doug Graham: The 80/10/10 Diet

foodnsport.com

fredericpatenaude.com

thefruitarian.com

rogerhaeske.com

30bananasaday.com

Totuus auringosta

Keskikesän päivät inspiroivat minua selvittelemään auringonvalon, ravinnon, syövän ja d-vitamiinin yhteyksiin liittyviä kimurantteja kysymyksiä. Olen jo vuosia suhtautunut epäilevästi keskivertoinformaatioon, jossa kehotetaan välttämään auringossa oleskelua sekä kuorruttamaan itsensä mönjillä, joiden ainesosaluettelo on täynnä mitä kummallisimpia nimiä. Viime aikoina onkin esiin putkahdellut enenevässä määrin tutkimustuloksia, jotka tukevat auringonvalon tarpeellisuutta ja monien aurinkosuojakemikaalien haitallisuutta ja syöpävaarallisuutta.

Ensinnäkin auringonvalo on paras D-vitamiinin (joka on itse asiassa hormoni) lähde. Auringon UV-säteet aktivoivat elimistössä tämän hormonin tuotannon – mitä ei tietenkään tapahdu, jos auringossa ei oleskella eikä säteitä päästetä paljaalle iholle. Hyvin suurella osalla länsimaiden väestöstä on nykyään kuitenkin D-vitamiinin puutos, ja pohjoisilla leveyspiireillä asuvat ovat tietenkin erityinen riskiryhmä puutoksen suhteen. Osteoporoosiliitto esittikin jokin aika sitten valtaosan suomalaisista kärsivän D-vitamiinin puutteesta.

Tärkein pointti hommassa on se, että D-vitamiini on osoittautunut erityisen tärkeäksi syövän suhteen: esim. rinta-, eturauhas-, ja paksunsuolensyövän riskin on todettu olevan selvästi pienempi, jos D-vitamiinitasot ovat kohdallaan. Eli auringon välttely syövän pelossa itse asiassa altistaa syövälle… D-vitamiinin puute on tutkimusten mukaan yhteydessä myös moniin muihin terveysongelmiin kuten esim. luuston heikentymiseen, diabetekseen, sydän- ja verisuonitauteihin sekä parkinsonin tautiin.

Vaikka ihon ja silmien kautta nautittu auringonvalo on tärkeää terveydellemme D-vitamiinin ja monien muiden syiden takia, on ihon palaminen kuitenkin haitallista. Tässä tulemme ravitsemuksen merkitykseen. Jos ravinto on oikealla tolalla, ei palamista tapahdu yhtä helposti, joten haitat minimoituvat ja hyödyt maksimoituvat! Auringonvalo ei siis pelkästään aiheuta ihosyöpää vaan merkityksellistä on myös elimistön valmius kohdata UV-säteet. Ja tässä ravinto on oleellisessa asemassa. Millainen ravinto sitten olisi tässä suhteessa paras – ja miten tämä liittyy raakaruokaan? On havaittu, että palamisprosessissa on merkitystä erityisesti elimistön antioksidanttitasolla. Tämä viittaisi siihen, että runsas antioksidanttipitoisten marjojen, hedelmien ja vihannesten nauttiminen auttaisi kohtaamaan auringon säteet parhaalla mahdollisella tavalla.

Itse en ole koskaan palanut erityisen herkästi enkä missään määrin vältellyt aurinkoa. Kuitenkin vuoristoharrastuksissani – huolimatta (luomu)aurinkovoiteen käytöstä – olen lukuisia kertoja saanut naamani punoittamaan ja varsinkin huuleni kärähtämään ennen raakaruokaan keskittymistäni. Nykyään tilanne on toinen. Voin olla koko päivän jopa alppiauringossa, kirkkailla hangilla tai meren rannalla ilman minkäänlaista suojaa, ja ilman juuri minkäänlaista muuta lopputulosta kuin ruskettuminen. Edes ennen varsin arat huuleni eivät enää pala! Tämä on itselleni yksi tärkempiä raakaruoan vaikutuksia, sillä vietän paljon aikaa ulkona. Muutenkin kestän urheilua ja muuta olemista auringon paahteessa paljon aiempaa paremmin. Vastaavia kokemuksia ovat raakaruokablogit ja -keskustelupalstat pullollaan.

Nyt kun paisteisia päiviä on vielä runsaasti jäljellä, haluan kannustaa teitä kaikkia popsimaan massut täyteen marjoja, vihreitä lehtiä ja muita luonnon ja kasvimaan antimia – ja sitten vaan mukavaan paikkaan köllöttelemään tai vaikka voimistelemaan aurinkokylpyjen merkeissä!

Maito – petosta ja propagandaa

Maito askarruttaa yhä monen kasvissyöjän mieltä. Hyvin markkinoitu maitopropaganda sekoittaa päitämme, ja suomalaiset kulauttavat nykyään jopa 140 litraa maitoa vuodessa henkilöä kohden. Maito on yksi viimeisistä linnakkeista, jonka karjatalous on onnistunut säilyttämään terveysruokien listalla. Maidon terveellisyys on kuitenkin vain yksi suuri myytti, mitään todellisuuspohjaa sille ei juuri löydy. Varsinkin kun puhutaan maidosta 2010-luvun Suomessa, ei kyse ole todellakaan mistään puhtaasta luonnontuotteesta, vaan pitkän prosessoinnin tuloksesta. Oma lukunsa ovat vielä rasvattomat, värjätyt, aspartaamilla makeutetut ja keinotekoisesti sakeutetut jogurtit, sekä prosessoiduilla kasvirasvoilla ja emulgointiaineilla kyllästetyt lähinnä muovia muistuttavat juustot.

Maidosta puhuttaessa puhutaan yleensä myös kalsiumista. Maaginen 120mg/dl kalsiumipitoisuus pitää meijerit tiellä ja lehmät navetassa, vaikka suositusten täyttämiseksi ihmejuomaa täytyy latkia lähes litra päivässä. Kalsium ja sen puutokseen liittyvä osteoporoosi ovatkin erittäin tärkeä aihe, joten siitä on tulossa erillinen postaus. Tässä keskityn nyt siis kaikkeen muuhun maitoon liittyvään, paitsi kalsiumiin. Sen lisäksi, että paljon maitotaloustuotteita nauttiva pohjolamme on osteoporoositilastojen kärkialue, olemme tekemässä historiaa myös diabeteksen, syövän ja sydänsairauksien osalta. Sairausluvut korreloivat yllättäen maidonkulutustilastojen kanssa. Toki ei pidä unohtaa muiden elintapojemme vaikutusta, mutta näihin kaikkiin maidolla on joka tapauksessa selkeä yhteys. Ei liene tarpeellista enää myöskään todistaa, miksi laktoosi-intoleranssi ei ole sairaus, vaan kehon normaali tila, josta muuten ”kärsii” suurin osa maapallon väestöstä. Valitettavasti useissa teollisuusmaissa lääketeollisuus ja elintarviketeollisuus ovat onnistuneet luomaan tästä(kin) elimistön normaalista puolustusmekanismista lääketieteellisesti diagnosoitavan sairauden, johon on kehitetty avuksi niin lääkkeitä kuin prosessoituja elintarvikkeitakin.

Maito on usein allergioiden ja hengitystiesairauksien taustalla. Toki maito itsessäänkin voi olla allergisoiva, mutta se saattaa aiheuttaa myös muita allergioita ja astmaa. Moni astmaatikko on yllättäen parantunut jätettyään maitotuotteet pois ruokavaliostaan. Maidon aiheuttama ylimääräinen limaneritys tukkii hengitysteitä, jolloin elimistö ei enää kykene vastaamaan ympäristön haasteisiin, kuten siitepölyyn, eläinpölyyn tai kylmään pakkasilmaan, vaan tukkeutuu lopullisesti johtaen astmakohtaukseen.

Maito on yhteydessä myös korvatulehduksiin ja moniin pieniin ja harmittomampiin, mutta erityisesti lapsia vaivaaviin tiloihin. Nykyään onneksi jopa koululääketiede tunnistaa tämän yhteyden ja useat lääkärit kehottavat välttämään maitotuotteita korvatulehdusten yhteydessä. Kuitenkin aivan liian monta antibioottia syödään vain ja ainoastaan väärän ruokavalion seurauksena ja tulehduskierteeseen palataan aina uudelleen, aivan kuten maitotuotteidenkin pariin.

Maito on aina äidinmaitoa – jälkikasvulle eli vasikalle suunniteltua juomaa. Sen avulla pienestä vasikasta pitäisi kasvaa vuodessa iso lehmä. Kun sama aine nyt valjastetaankin osaksi ihmisen, varsinkin lapsen, ruokavaliota, se sotkee tehokkaasti myös hormonitoimintaa. Verrattuna muihin eläinkunnan tuotteisiin lehmänmaidon vaikutus lienee pahimpia. Lehmänmaidon sisältämällä insuliinin kaltaisella kasvutekijä IGF-1:llä on harvinainen yhtenevyys ihmisen vastaavan kasvutekijän kanssa. Niinpä kun esimerkiksi vuohenmaidon vastaavaa kasvutekijää ei ihmisen elimistö tunnista, lehmänmaidosta se tulee ihmisen käyttöön. Kasvutekijän teho vieläpä kaksinkertaistuu homogenoinnin ansiosta. Insuliinia muistuttavana sen nauttiminen lisää myös diabetesriskiä. Erityisesti lapselle pitäisi suoda mahdollisuus luonnolliseen kasvuun ja kehitykseen ilman näitä ihmiselimistölle haitallisia aineksia.

Maito sisältää estrogeeni- ja progesteronihormoneja. Näitä hormoneja on kaikessa maidossa, mutta erityisen paljon niiden lehmien maidossa, jotka ovat lypsyaikana kantavana tai joita on lääkitty progesteronilla umpeutuksen yhteydessä. Suomessa hormonilääkityksen säännöt ovat onneksi huomattavasti tiukemmat kuin esim. USA:ssa, jossa maidontuotantoa lisätään jatkuvasti hormoneilla. Kuitenkin myös suomalaisten lehmien yleisiä utaretulehduksia lääkitään antibiooteilla. Lehmänmaidon luonnollinenkin hormonitaso on ihmiselle liikaa ja tutkimusten mukaan johtaa mm. erityisesti tyttöjen ennenaikaiseen, jopa alle kouluikäisten puberteettiin. Tähän ilmiöön liittyy vielä kohonnut rintasyövän riski. Myös miehillä maito lisää syöpäriskiä ja häiritsee hormonitasapainoa aiheuttaen mm. fyysistä naisistumista. Jostain kummallisesta syystä suomalaisten mielissä tämä lehmävauvojen ensiruoka onkin yhtäkkiä isojen ja vahvojen tosimiesten juomaa. Jännittävää on myös huomata, että erityisesti miehille suunnatussa informaatiossa maidon hormonien väitetään olevan ihmisessä toimimattomia. Samaan aikaan naisille kuitenkin suositellaan maidonjuontia sen korkeiden hormonipitoisuuksien vuoksi! Tutkimusten valossa on kuitenkin ilmeistä, että maito aiheuttaa hormoniepätasapainoa niin miehissä kuin naisissa.

Tässä kohtaa kunnon kansalainen rypistää taas kulmiaan ja ihmettelee, voiko tämä tosiaan olla totta. Miten tällainen sitten voidaan sallia? Kai joku olisi jo kieltänyt moisen elintarvikkeen? Maidon täytyy olla terveellistä, kun sitä neuvoo juomaan neuvolantäti ja tv-mainos. Ensi kerralla kun saat käsiisi koululaisille tai pienten lasten vanhemmille suunnatun ”terveysesitteen” koskien maitoa, vilkaisepa kuka sen on toimittanut. Ensimmäinen veikkaukseni on Valio Oy. Toinen veikkaukseni on Maito ja Terveys ry. Miksi voittoa tavoitteleva yritys saa mainostaa vapaasti Suomen valtion kouluissa, virastoissa ja terveyskeskuksissa? Jos tilalla olisi Coca-Colan, Marlboron tai miksei vaikkapa Volkswagenin mainos, luulenpa, että moni teistäkin pitäisi sitä epäilyttävänä. Millä tavalla Valio on erilainen? Se on voittoa tavoitteleva yritys, ei hyväntekeväisyysjärjestö. Sillä on nerokas strategia ja se on onnistunut saamaan sille kansalaisten ja viranomaisten hyväksynnän. Maito ja Terveys ry puolestaan on maidon kulutuksen edistämisjärjestö härskeimmillään. Omilla nettisivuillaan se kertoo olevansa tuotemerkkeihin nähden puolueeton ja toteaa loogisesti seuraavassa lauseessa saavansa rahoituksensa meijereiltä ja maatalouden menekinedistämiseen suunnatuista varoista. Tämä kertonee kaiken oleellisen. Sen tavoitteisiin ei kuulu objektiivisen tiedon tarjoaminen vaan maidon kulutuksen edistäminen. Tuskin sen jäsenet Valio ja Arla Ingman ovat myöskään tuotemerkkeihin nähden puolueettomia.

Eettis-ekologisena kysymyksenä maito on aivan samanlainen kuin liha. Lehmän elinkaari jää luonnottoman lyhyeksi myös maitotilalla, sen kohtelu on varsin usein kyseenalaista ja sen ruokkiminen yhtälailla viljellyn kasvisravinnon haaskausta kuin lihakarjankin. Ihmisravinnoksi kelpaamattoman säilörehun ohella lehmät nauttivat mm. tuontirypsiä ja -viljoja. Terveyden kannalta tämä tarkoittaa myös yleensä heikkolaatuista tehoravintoa, joka on tuotettu mahdollisimman halvalla ja nopeasti. Rehutuotannossa käytetyt lannoitteet ja torjunta-aineet konsentroituvat lehmään ja sitä kautta maitoon. Talvella ja keväällä muoviin paalatun, moneen kertaan jäätyneen ja sulaneen heinän sisältö on usein homeensekainen. Tietokoneohjatut lypsyautomaatit eivät myöskään tunnista tulehtuneita utareita vaan lypsävät tyytyväisinä maidon sekaan myös tulehdusnesteet, jotka sittemmin päätyvät kuluttajan nautittaviksi. Lehmät pidetään jatkuvassa imetys-/poikimiskierteessä, jotta maidon tulo jatkuu. Puolet vasikoista on luonnollisesti sonneja eli lihakarjaa, joiden ainoa tehtävä on päätyä lihaksi. Maitobisnes on siis väistämättä myös lihabisnestä.

Ensiapua kevätallergiaan

Olen jo aiemmin kertonut, kuinka lapsuudesta asti jatkunut ja vuosi vuodelta pahentunut siitepöly- ja heinäallergiani katosi täysin siirryttyäni raakaruokaan. Viime kesä oli ensimmäinen, jolloin en nauttinut yhtään ainutta lääkettä, kun vielä edellisenä vuonna napsin pillereitä parhaimmillaan kolme päivässä tuloksena lähinnä loputon väsymys.

Allergian varsinaisista syistä on tarjolla yllättävän vähän informaatiota, sillä kuten minkä tahansa ”sairauden” kohdalla, on keskitytty mainostamaan oireita lievittäviä lääkkeitä, ei parantamaan terveyttä. Allergia on kuitenkin jonkinlainen elimistön ylikuormittuminen. Vaikka allergian mekanismeja on tutkittu ja tiedetään tapahtumien kemiallinen kulku elimistössä, ovat allergian perimmäiset syyt ja parannuskeinot enemmän tai vähemmän hämärän peitossa. Taustalla on toki perimä, mutta allergian varsinaisena laukaisijana on eräiden tutkimusten mukaan mitä ilmeisimmin ruoansulatuselimistön bakteeriepätasapaino. Tätä näkemystä tukee myös yleisesti havaittu yhteys allergioiden sekä korkean hygieniatason ja luonnosta vieraantumisen välillä.

Länsimaissa keskeisinä ongelmina ovatkin liioiteltu hygienia sekä vieraantuminen eläimistä ja kasveista. Paradoksaalista on, että allergikolle useimmiten suositellaan korkeaa hygieniaa ja kaikenlaisen pölyn sekä eläinten ja kasvien välttelyä. Pidemmällä aikavälillä kuitenkin tämän pitäisi ennemminkin pahentaa tilannetta.  Tämä myös selittäisi tehokkaasti sen, miksi itse parannuin ruokavaliomuutoksen myötä allergiastani.

Elimistön puhdistuminen lisäainemyrkyistä ja bakteeritasapainon palautuminen vie toki hieman aikaa, eikä välttämättä ehdi lohduttaa enää tämän kevään siitepölytaistossa. Pikaisempaa helpotusta voi kuitenkin etsiä muualtakin kuin lääkkeistä. Ensiapuna on tärkeää vähentää ylimääräistä limaneritystä ja muuta kuormitusta taistelevassa elimistössä.

Haluan jakaa muutaman pikavinkin allergikon kevättä helpottamaan, joko lääkitystarvetta vähentämään tai lisäavuksi:

1. Maitotuotteet ovat allergikon pahin vihollinen. Jopa koululääketieteilijät ovat kuulleet esimerkiksi astmaatikoista, jotka maidon jätettyään paranivat. Maito lisää limaneritystä, joten elimistö tukkeutuu entisestään. Astmaatikolla allergisen liman ilmaantuminen voi aiheuttaa astmakohtauksen, kun tiehyet ovat jo ennestään täynnä muun muassa maidon aiheuttamaa limaa ja tukkeutuvat helposti täysin. Myös gluteenilla voi olla osuutensa liialliseen limaneritykseen.
2. Jätä pois lisäaineet. Lukuisten lisäaineiden on todettu olevan eri tavoin allergisoivia. Toki kemiallisten, elimistölle täysin vieraiden ja käsittämättömien aineiden välttely on luonnollinen ratkaisu kenelle tahansa, mutta varsinkaan jo ylikuormituksesta hälyttävän allergikon keholle ei niillä kyllästäminen sovi.
3. Kokeile probiootteja. Maitohappobakteereilla on edullinen vaikutus elimistön luonnollisen bakteeritoiminnan tukemisessa.
4. Vahvista elimistöäsi syömällä mahdollisimman paljon vihreitä lehtivihanneksia – jos suinkin mahdollista suoraan luonnosta. Myös Helsingissä kasvanut nokkonen tai voikukka on varmasti puhtaampi ja ravinteikkaampi kuin yksikään tehotomaatti, allergialääkkeistä puhumattakaan.
5. Vältä ulkoisia kemikaaleja. Älä suotta kuormita elimistöäsi keinotekoisilla kauneudenhoitotuotteilla, hiusväreillä ja pesuaineilla. Vaikka et niistä suoranaisesti saisikaan oireita, joutuu elimistösi taistelemaan niiden vaikutusta vastaan, kuluttaen resursseja allergiataistelultasi.
6. Juo vettä. Huolehdi nestetasapainosta myös hedelmien ja viherpirtelöiden avulla. Allergia jatkuvine silmien vuotamisineen ja niistämisineen altistaa dehydraatiolle. Mikäli syöt allergialääkkeitä, myös ne kuivattavat elimistöä. Nestetasapainon tiedetään liittyvän astmaan, joten sillä lienee merkitystä hengityselinten toiminnan kannalta laajemminkin.
7. Kokeile nenähuuhtelua. Jos ennakoivat toimenpiteet eivät ole riittäneet, voit raikastaa oloa ns. sarvikuonokannun avulla nenää huuhdellen. Voit myös ilman kannua vetää muutaman kerran varovasti vettä sieraimiin ja niistää sen kevyesti ulos.

Niityillä vihreitä herkkuja popsiva vuohi ei ole allerginen kasveille tai kavereilleen…voisimmekohan päätellä tästä jotain?