Archive for the ‘Terveys’ Category

Maidolla lihavia lapsia, kasviksilla hoikkia

14/07/2011

Maitokeskustelu on käynyt edelleen kiivaana, joten otetaanpa esiin taas yksi näkökulma maidon haittoihin.

Tuore amerikkalaisia 9-16-vuotiaita lapsia tarkastellut tutkimus osoitti maitotuotteiden käytön olevan yhteydessä lasten ylipainoisuuteen. Tutkimuksessa havaittiin, että eniten maitotuotteita käyttävät lapset olivat ylipainoisia kaksi kertaa niin usein kuin vähiten käyttävät. Kasviperäinen ravinto taas suojasi lapsia ylipainolta. Tutkijat suosittelevatkin kasviperäistä ravintoa lasten ja nuorten ylipainon ehkäisyyn. He myös toteavat, että kasviperäisen ravinnon asemaa pitäisi edistää koululounaissa ja sen saavutettavuutta ylipäätään tukea poliittisin keinoin niin paikallisesti kuin kansainvälisestikin. Olen täysin samaa mieltä.

Matthews VL, Wien M, Sabaté J. The risk of child and adolescent overweight is related to types of food consumed. Nutr J. 2011;10:71.

Raakaruoalla loppu laihduttamiselle

09/06/2011

Jo laihduttaminen käsitteenä on hieman kyseenalainen. Ikään kuin elimistö tarvitsisi jotain ihmeellisiä toimenpiteitä normaalipainon palauttamiseksi saati ylläpitämiseksi. Oikeanlainen ruokavaliohan pitää painon normaalina ja palauttaa sen paikoilleen ilman mitään sen kummempaa laihduttamista. Monesta tällainen ruokavalio voi kuitenkin tuntua työläältä, kummalliselta ja jopa vastenmieliseltä kituuttamiselta – laihduttamiselta. Kaupasta ei saakaan raahata mainoksista tuttuja, toinen toistaan ihmeellisempiin väreihin pakattuja tuotteita eikä kiireisen päivän jälkeen pääse vaihtamaan kuulumisia naapurin pizzankääntäjien kanssa. Niin tunnelmalliset elokuvaillat limonadi- ja karamellivuoren alla eivät lohduta edes viikonloppuisin. Miten raakaruoka voisi palvella laihduttajaa, joka on tottunut tuhteihin annoksiin ja kulinaristisiin nautintoihin?

Useimmat liikapainon kanssa kamppailevat ajattelevat tosiaan syövänsä tuhdisti, eikä mikään pupun ruoka voisi koskaan tehdä heitä kylläiseksi. Tuhti ateria koostuu yleensä eläintuotteista, prosessoidusta vehnästä, lisäaineista, valkoisesta sokerista, suolasta ja rasvasta – ei juuri muusta. Kulinaristiseksi nautinnoksi luetaan edellisten nauttiminen addiktion tyydyttämiseksi. Kun laihduttaja pyrkii pienentämään annoskokoaan ja napostelemaan vain joka toinen päivä, hommassa on suunnilleen yhtä paljon järkeä kuin alkoholistilla, joka vaihtaa Koskenkorvan keskiolueen. Riippuvuus säilyy ja kamppailu jatkuu. Useimmat repsahtavat ja antautuvat jälleen karkkipäivän armoille. Karkkipäivän, joka ei ole vain kerran viikossa. En toki väitä, etteikö olisi järkevää pyrkiä hillitsemään ravintoköyhien kaloripommien syömistä. Tottakai vähentäminen myös helpottaa myöhempää lopettamista. Mutta loputtomasti vähentäminen ei useimmilla tunnu toimivan, kun vielä tekee mieli ottaa yksi pieni keksi.

Raakaruoka vastaa tähän ongelmaan kahdella tavalla. Ensinnäkin raakaruoka ei juuri sisällä edellä mainitun riippuvuussuhteen ylläpitäjiä. Raakaruoka ei siis koukuta samalla tavalla, ja ruokailu ei lähde lapasesta. Toki vanhat addiktiot mielellään kolkuttelevat aivoissa tiukan paikan tullen, mutta jatkuva mieliteko pysyy poissa. Toiseksi oikein koostettu raakaruokavalio tarjoaa riittävästi ravintoaineita. Usein ylipainoiset kärsivät paradoksaalisesti aliravitsemuksesta. Vyötärölle kertynyt rasva ei valitettavasti korvaa sen enempää vitamiinien kuin kivennäisaineidenkaan puutosta. Elimistön anoessa lisää ravintoa me kuitenkin tulkitsemme sen yksiselitteisesti nälkänä. Nälkänä, joka sammutetaan jollakin kaloripommilla. Ja pian nälkä nostaa taas päätään. Nälän tunne talttuu vasta, kun olemme syöneet itsemme ähkyyn. Kun elimistö on ravittu, on mielitekoja helpompi hillitä ja turha nälän tunne pysyy loitolla.

Raakaruoassa on myös se ihmeellinen puoli, että sitä voi syödä suunnilleen mielin määrin, kunhan pähkinät ja muut rasvaiset ruoat pidetään sivuosassa. Hedelmiä ja vihanneksia voi nauttia aikamoisia annoksia ilman, että kalorimäärät edes hipovat pilviä. Ja vaikka hipoisivatkin, paino ja keho mitä todennäköisimmin alkavat silti asettua sopivaan uomaansa, sillä kalorit ovat itse asiassa raakaruokailijan ystävä!

Liikakilot eivät kuitenkaan ole pelkästään liian suuren kalorimäärän syytä. Suola kerryttää elimistöön nestettä, joka saa nopeasti kyytiä lisättäessä tuoreen kasvisruoan osuutta ruokavaliossa. Myös lisäainein kyllästetty elimistö kerää mielellään rasvakudosta, jonne se voi säilöä erilaisia sisäelimille ja aivoille vaarallisia myrkkyjä. Kun nämä myrkyt alkavat poistua elimistöstä, voi vyötärölle kertynyt pelastusrengaskin hellittää otettaan. Freesimpi ruokavalio ja riittävä ravintoaineiden saanti tekevät myös liikunnasta nautinnollisempaa – ja todennäköisempää.

Mikäli ruoanlaittoharrastus on aiemmin painottunut valmisaterioiden lämmittämiseen, ei raakaruoka vaadi juuri enempää. Jokainen osaa varmasti pilkkoa hedelmiä tai valmistaa niistä pirtelön. Usein kuulen väitettävän, että raakaruokailu on monimutkaista eikä sovi kiireisiin työpäiviin. Nimenomaan reissussa ja kiireisinä päivinä olen huomannut raakaruoan olevan mitä ihanteellisin valinta. Nippu banaania reppuun ja taatelipussi taskuun, syöminen sujuu vaikka polkupyörän selässä.

Nyt kun Pohjolankin kasvistarjonta alkaa olla parhaimmillaan ja ulkoilusäät kohdillaan, ei ole enää tekosyitä velttoilla. Hyvästit grilli- ja vatsamakkaroille vaikka näiden ohjeiden avulla: 3 helpointa raaka-askelta.

Hedelmistäkö kakkostyypin diabetes?

07/06/2011

Olemme tässä blogissa moneen otteeseen tuoneet esiin mieltymystämme runsashiilihydraattiseen raakaravintoon. Hedelmät ovat pääenergianlähteemme.

Ruokavaliotamme on kommenttikeskusteluissa välillä suoranaisesti kauhisteltu. Meidän on muun muassa epäilty sairastuvan kakkostyypin diabetekseen runsaan hedelmäperäisen hiilihydraatin nauttimisen ja niukemman rasvansaannin takia.

Moni diabetes- ja muita potilaita vähärasvaisella kasvisravinnolla hoitava lääkäri on kuitenkin kanssamme samaa mieltä siitä, että ongelman alkusyy on ennemminkin runsas rasva kuin hiilihydraatti. Tässä Neal Barnard esittää asian varsin selkeästi ja yksinkertaisesti:

Dr. Neal Barnard on carbohydrates and type II diabetes:

Tämä videopätkä liittyy Pohjois-Amerikassa hiljattain ensi-iltansa saaneeseen ja runsaasti julkisuutta keränneeseen Forks over Knives -dokumenttielokuvaan. Elokuva käsittelee nykyravinnon ja yhä lisääntyvien elintasosairauksien problematiikkaa ja tuo esiin kasviperäistä ravintoa ratkaisuna länsimaiden kansanterveyden romahtamiseen. Leffan virallinen traileri  ja muita pätkiä löytyy osoitteesta http://www.youtube.com/user/ForksOverKnives.

Irti kahvista

25/01/2011

Olin vielä muutama vuosi sitten aika pahassa kahvikoukussa. Kaikki oli alkanut vuosikausia aiemmin satunnaisesta soijamaitokahvin nauttimisesta, mutta homma riistäytyi käsistä kun aloin tehdä säännöllisempää palkkatyötä tunkkaisessa toimistoympäristössä. Lopulta uniongelmien ja lähes jatkuvan vähän hervottomanvapisevan olotilan johdosta päätin, että jo riittää kofeiinipelleily.

Pääkeinoksi tämänkin riippuvuuden taltuttamiseen otin raakaruoan määrän lisäämisen. Sen ohella noudatin lisäksi laatimaani irtiottostrategiaa ja muutaman viikon jälkeen olin vapaa tuon kitkerän liemen otteesta.

1. Vaihdoin aluksi (soija)maitokahvin mustaan. Maitokahvia tulee huomaamatta lipitettyä suurempia määriä kuin mustaa sumppia.

2. Vähensin seuraavaksi määrää. Keitin kahden mukillisen sijaan vain yhden. Vähensin myös mokkapannuun lataamani purun määrää = valmistin laihempaa.

3. Karsin sitten juontikertoja. Otin ensin käyttöön ’ei kahvia klo 12:n jälkeen’ -säännön. Sitten aloin pitää satunnaisia täysin kahvittomia päiviä.

4. Aloin juoda teetä kahvittomiksi määritteleminäni ajankohtina. Ensin mustaa teetä, myöhemmin kofeiinitonta rooibosta. Välillä nautin viljakahvia. Hyvä vaihtoehto on myös Yogi-teen Jamaica. Näistä voi tehdä pähkinä/siemenmaidon kera myös chai latte -tyyppisen maitoteejuoman.

5. Lopetin kahvin kittaamisen kotona tai muiden kotona. Rajasin juonnin vain kahviloihin ja ravintoloihin.

6. Nauttimiskertojen harventuessa kahvi ei enää maistunutkaan yhtä hyvältä vaan lähinnä palaneen tunkkaiselta, ja oli helppoa olla ilman! En ole kahvista luopumisen jälkeen kertaakaan kaivannut sitä, ja itse asiassa sen hajukin on muuttunut lähinnä vastenmieliseksi. Nykyään nautin satunnaisesti miedoista yrttihaudukkeiden (minttu, kamomilla…) aromeista, ja näen kofeiinipitoiset juomat ihan turhana ja haitallisena myrkkynä, joita ilman elämä on paljon mukavampaa ja oloni huomattavasti miellyttävämpi! Suosittelen kokeilemaan!

Kahvin/kofeiinin haittoja tiivistetysti:

  • aiheuttaa riippuvuutta
  • heikentää unenlaatua
  • stimuloi stressihormonien tuotantoa, mikä altistaa sairauksille; haittaa muuta hormonitoimintaa (mm. melatoniini)
  • heikentää luustoa aiheuttamalla mm. kalsiumin erittymistä luustosta
  • häiritsee verensokerin säätelyä ja insuliinin toimintaa
  • vähentää verenkiertoa aivoihin
  • kohottaa verenpainetta, kolesteroli- ja homokysteiinitasoa
  • haittaa vatsan toimintaa

Kolesterolin puute kasviksista?

07/01/2011

I guess the reason why western societies are so sick is that their diets are too deficient in cholesterol and people eat way too much fruits and vegetables!” -Harley ”Durianrider” Johnstone /www.30bananasaday.com

Yleisimmät veganismin vastaiset argumentit liittyvät proteiiniin ja B12-vitamiiniin. Silloin tällöin näkee lisäksi esitettävän, että kasviperäinen ravinto johtaisi kolesterolin puutteeseen. Tämä on ensisilmäyksellä aiheelliselta vaikuttava epäilys siksi, että elimistö tarvitsee kolesterolia moniin toimintoihinsa, ja kasvisperäisessä ravinnossa sitä on tuskin lainkaan. Taustalla on kuitenkin puutteellinen käsitys elimistön toiminnasta.

Kuten eläinten, myös ihmisen elimistö valmistaa kolesterolia niin hiilihydraattien, rasvojen kuin proteiinienkin sisältämästä hiilestä. Ravinnon ei siis tarvitse sisältää kolesterolia ollenkaan. Solut valmistavat kolesterolia solukalvojaan varten. Pääosan mm. D-vitamiinin ja muiden hormonien tuotannossa tarvittavasta kolesterolista valmistaa maksa. Maksa myöskin kierrättää käyttämättä jääneitä kolesterolimolekyylejä ja muuttaa niitä ruoansulatuksessa käytettäväksi sappihapoksi.

Esimerkiksi geneettiset tekijät sekä imeytymisen tehokkuus määrittävät kuinka paljon kolesterolia tuotetaan. Lisäksi jos kolesterolia saa ravinnosta runsaasti, sen tuotanto elimistössä vähenee. Näin ollen siis ainakin pidempiaikainen kolesteroliton/vähäkolesterolinen kasvisruokavalio edistäisi elimistön omaa kolesterolituotantoa ja -säätelyä. Tämän pohjalta ajattelisin, että jos runsaskolesterolisen eläinperäisen ravinnon vaihtaa äkillisesti vegaaniruokavalioon, voi elimistöllä mahdollisesti kestää hetki sopeutumisprosessissa ja kolesterolin tuotannon optimoinnissa. Pidemmällä aikavälillä ei kolesterolin puutteen pitäisi muodostua vegaanille ongelmaksi elimistön toimiessa normaalisti, vaan elimistö valmistaa tarvitsemansa n. 1000 mg kolesterolia päivässä raakavegaanisestakin ravinnosta.

Väliaikakatsaus

06/01/2011

Tässä vaiheessa lienee paikallaan kertoa hieman väliaikatietoja raakaruoan vaikutuksista elämääni ja terveyteeni.

Olen nyt ollut parisen vuotta pääosin (n. 90%) raakaruoalla ja vegaaniruokavaliolla reilut 8 vuotta. Ensinnäkin palautumiseni fyysisestä rasituksesta on nykyään nopeampaa kuin perinteisellä vegaaniruokavaliolla. Tämä koskee niin voimatreeniä kuin kestävyysurheiluakin.

Merkittävintä kuitenkin on, että olen saavuttanut yhden tärkeimmistä tavoitteistani: olen saanut painoni nousuun! Tätä olen yrittänyt suunnilleen puolet elämästäni, mutta mitään ei ole tapahtunut. Viime talvena vielä erilaiset vastoinkäymiset saivat painoni putoamaan entisestään. Nyt kun olen ahtanut itseeni riittävästi hedelmiä ja salaatteja, painan useamman kilon enemmän kuin vajaa vuosi sitten. Olen myöskin raakaruoan avulla saavuttanut kaikkien aikojen maksimipainoni. Olen juuri yltänyt painoindeksin mukaiseen normaalipainoon! Kaikki lisäpaino on tullut lihaksena, pääasiallisesti yläkroppaan, kuten olen halunnutkin. Yhdistettynä säännölliseen salitreeniin raakaruoka on taannut toivotun tuloksen. Tässä vaiheessa tavoitteenani on saada vielä ainakin pari lisäkiloa.

Syksyllä nyrjäytin nilkkani kiipeilyn tiimellyksessä, joten urheiluni on ollu hieman rajoitettua. Parkour, kiipeily, juoksu ja tanssi ovat vielä tauolla, mutta salilla voin tehdä jo lähes kaikkea. Olen myös voinut ratsastaa ja uida, joten kuntoilua en ole täysin joutunut jättämään missään vaiheessa, vaikka lajit ovat hieman vaihtuneet.

Allergiani on raakaruoan avulla pysynyt edelleen poissa, joskin olen huomannut, että heti, jos olen joutunut syömään huonommin, oireet alkavat palata. 15 pillerikesää on takana ja niitä ei toivottavasti tule lisää! Viime kesän tulikoe, liftausprojekti halki Euroopan heinäpeltojen, sujui ainakin mainiosti! En ole myöskään sairastanut pariin vuoteen. Jopa viime talven flunssa-aalto meni minulta joukoittain sairastavia kollegoitani sijaistaessa. Hiukset ovat pysyneet päässä, kynnet kasvavat entiseen malliin ja jaksamiseni on normaali. Olen edelleen energisempi kuin ennen raakaruokailuun siirtymistäni.

Tähtäimiä

02/01/2011

Vuoden vaihtuminen luo mielessäni muutokselle altista ilmapiiriä samoin kuin siirtymät vuodenaikojen välilläkin. Tähtäimessäni on joitakin ravintoon liittyviä tavoitteita alkaneelle vuodelle ja tulevaisuudelle ylipäätään. Suunnitelmani eivät ole erityisen radikaaleja, mutta tiettyjä tapoja pyrin entisestään vahvistamaan ja toisia jättämään enenevässä määrin taakseni.

Suolattomuus

Olen havainnut, että oloni on parempi ilman lisättyä suolaa, suolan laadusta riippumatta. Erityisesti huomaan runsaamman suolan käytön kasvojen, varsinkin silmänympärysten aamuisena turvotuksena. Miksipä en luopuisi suolasta kokonaan? Makuaistini luultavasti sopeutuu muutokseen melko nopeasti, ja tarvittavat mineraalitkin saan terveellisemmin kasviksista. Samalla loppuu myös mison, soijakastikkeiden ja suolattujen oliivien ja aurinkokuivattujen tomaattien satunnainen käyttö.

Lähdevesi

Tajusin viime kesänä, että parin kilometrin päässä kotoani on vuolaasti virtaava lähde luonnonsuojelualueella. Vaikka tällainen ihme on näinkin kätevästi käytettävissäni, aloin vasta loppusyksystä käydä säännöllisemmin vedenhaussa. Tähtäänkin nyt lähteen tehokkaaseen hyödyntämiseen, sillä uskon lähdeveden voittavan suodatetun hanaveden mennen tullen. Veden makukin on loistava, joten juon sitä erittäin mielelläni. Aion kaupungissa ollessani pyöräillä lähteelle noin joka toinen aamu, jotta hanaveden kulutus perheessämme saataisiin minimoitua. Samalla tulee tehtyä keveä luonnonläheinen aamu-ulkoilukin ja voi vaikka tepastella paljain jaloin kasvustoissa.

Tuoreravinto

Olen tämän vuoden aikana siirtynyt entistä enemmän vain tuoreravintoon, eli hedelmiin ja vihanneksiin. Näiden lisäksi syön pieniä määriä siemeniä ja pähkinöitä sekä erittäin satunnaisesti kuivahedelmiä, mutta en enää juuri lainkaan öljyjä enkä pakattuja ’superruokia’. Tähtäimessäni on luopua kokonaan öljyjen, kaakaon ja muiden mielestäni prosessoitujen ja mahdollisesti haitallisten tuotteiden käytöstä, sillä en usko niiden olevan yhtä hyvää ihmisravintoa kuin tuoreet hedelmät ja vihannekset. Makumieltymystenkin suhteen niistä luopuminen tuntuu tällä hetkellä jo helpolta. Liitän tähän tavoitteeseen lisäksi kuivatut mausteet, joiden käytön minimointi on myös työn alla.

Nämä kolme eivät toki ole ainoita hyvinvointiin liittyviä tavoitteitani, vaan sellaisia, jotka juuri nyt ovat eri syistä akuutisti ajankohtaisia minulle. Ajattelen elämäntapojani ja ravintoani jatkuvana prosessina, ja olen kiinnostunut koko ajan kehittämään niitä itselleni ihanteellisempaan suuntaan erilaisten kokeilujen kautta. Haluan siksi kannustaa myös sinua tarttumaan rohkeasti niihin mielessäsi oleviin mielenkiintoisiin muutoksen mahdollisuuksiin, joita olet kenties jonkin aikaa lykännyt. Pientenkin positiivisten elämänmuutosten tekeminen on hetkellisestä totuttelun ja opettelun vaivasta huolimatta erittäin palkitsevaa, ja ainahan on mahdollista palata takaisin vanhoihin systeemeihin, jos uudet suunnat eivät osoittaudukaan toimiviksi. Reippaasti siis toimeen – turha on jäädä vain haaveilemaan muutoksista, kun ne voi toteuttaa nyt!


Härskiä lobbausta!

25/11/2010

Maamme johtava uutislehti Helsingin Sanomat tekee näyttävää propagandaa tämänaamuisella uutisellaan ”Jättiläistutkimus selvitti parhaan ruokavalion painonhallintaan”. HS väittää, että tutkimus ehdottaisi ravitsemussuositusten muuttamista runsasproteiiniseen suuntaan, vaikka tutkijat eivät sanallakaan viittaa ravitsemussuositusten suuntaan. Olisikin perin outoa vetää niin laajoja johtopäätöksiä tutkimuksesta, joka tarkastelee vain painonhallintaa laihdutuksen jälkeen, ei terveyttä.

Tutkimuksen tiivistelmä luettavissa täällä: http://www.nejm.org/doi/full/10.1056/NEJMoa1007137

Tutkimuksessa vertailtiin 8 viikon laihduttamisen tuloksena saavutetun painon ylläpitämisen onnistumista muutamalla eri ruokavaliolla, jotka erosivat jonkin verran proteiini- ja hiilihydraattipitoisuudeltaan, kuitenkin eri maiden nykyisiä ravitsemussuosituksia mukaillen.

Erot eri ruokavalioiden välillä olivat erittäin pieniä, sillä keskimääräinen painonnousu puolen vuoden seurantajaksolla oli vain 0,56 kg! Tutkijat myöskin toteavat aiempaan tuloksiin viitaten, että yleensä Atkins-tyyppisellä runsasproteiinisella ruokavaliolla painonhallinta voi onnistua noin vuoteen asti. Tämäkin tutkimus jää turvallisesti tuon vuoden rajan sisäpuolelle.

Runsasproteiinisen ruokavalion erittäin pieni painonhallinnallinen etu itse asiassa jopa yllätti minut. Proteiiniahan elimistö ei kovin helposti kykene käyttämään energiakseen, joten ylimääräinen proteiini, jota ei myöskään ole rakennustoimiin tarvittu, poistuu virtsan mukana. Tämän ko. tutkimuskin osoitti. Näin ollen lyhyen aikavälin laihtuminen on periaatteessa todennäköisempää tällaisella ruokavaliolla, joskin aivan eri asia on sitten kyseisen ruokavalion terveellisyys. Terveyshaittoihinhan tämä tutkimus ei ottanut kantaa.

Tutkimuksessa ei myöskään tarkemmin kerrota, mitä esimerkiksi syödyt hiilihydraatit olivat. Oma veikkaukseni on, että eivät varmaankaan pääasiallisesti ainakaan hedelmiä! Toki on huono asia niin painonhallinnan kuin terveydenkin kannalta syödä prosessoituja viljoja ja sokereita, joita kenties tässäkin on saatettu nauttia.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon tutkijoiden rahoituslähteet ja muut kytkökset. Kööpenhaminalaisen tutkimuslaitoksen toimintaa on tukenut yli 100 elintarvikeyhtiötä. Tutkijoiden taloudellisista ja muista kontakteista löytyy myös meijeriteollisuuden toimijoita sekä sellaisia yrityksiä kuin McDonalds, Danone, Pepsi, Coca-Cola ja Unilever.

Nälkäinen kuin susi?

24/11/2010

Mikä neuvoksi, jos on aina vaan nälkäinen – nälkäinen kuin susi? Vaikka kuinka paljon söisi, on silti kurniva tunne vatsassa, tai vähintäänkin mielessä. Jotain hiukopalaa vielä pitäisi saada. Ei kuitenkaan kasviksia, koska ei niillä nälkä lähde. Eikä ainakaan hedelmiä, sillä niistäpä vasta hutera olo tuleekin. Jotakin kunnon tukevaa sapuskaa.

Nälkä on mielestäni väärinymmärretty mekanismi ja johtaa monia ihmisiä harhaan. Nälän ajatellaan liittyvän vatsan tyhjyyteen. Kenties tunteisiin, ja ehkä verensokeriin. Kuitenkin keskeinen rooli nälän ilmaantumisessa ja säätelyssä on ravinteilla. Sillä, onko elimistömme riittävän – ja oikein – ravittu. Kyse ei siis ole ainoastaan ruoan määrästä vaan ennen kaikkea laadusta.

Monella on yllä mainitsemani käsitys, että kasvikset ja hedelmät eivät ’pidä nälkää loitolla’. Mietitäänpä ensin, mitä tarvitaan, jotta nälkä pysyisi siellä ’loitolla’. Tarvitaan sopiva määrä makroravinteita eli hiilihydraatteja, proteiineja ja rasvaa elimistölle helpossa muodossa. Tarvitaan riittävä määrä mikroravinteita kuten vitamiineja ja mineraaleja. Kenties kuituja, jotka myöskin vähän täyttävät sisuskaluja sekä säätelevät ravintoaineiden, kuten hiilihydraattien/sokereiden imeytymistä.

Mietitäänpä seuraavaksi, mitä ihmiset varsin yleisesti syövät erityisen kovaan nälkäänsä. Ehkä ison pasta-annoksen, pihvin ranskanperunoilla, kunnon kebabin, joku ehkä jopa karkkipussillisen. Annoksen jälkeen saattaa vatsassa jo vallita ähky, mutta vielä vaan voisi jotain napostella kun nälän jäänteitä edelleen taka-alalla väijyy. Mitä elimistö näistä elintasoaterioista saa? Hankalassa tai haitallisessa muodossa olevia hiilihydraatteja, proteiineja ja rasvoja mahdollisesti lisäainekemikaaleilla kyllästettynä. Mitättömän määrän vitamiineja ja mineraaleja, jos ollenkaan.  Onko ihmekään, että nälkä aina vaan kalvaa vuodesta toiseen? Onko myöskään ihme, jos syömistään on vaikea hallita vaikkapa ihannepainon toivossa, kun jatkuvasti on nälkä jahtaamassa?

Katsotaanpa mitä saa, jos syö kunnon annoksen hedelmiä ja vihanneksia, ehkäpä muutaman siemenen tai pähkinänkin. Helposti käytettäviä hiilihydraatteja, joita elimistö mieluusti ottaa vastaan lihaksistoaan ja aivotyötä varten. Riittävästi yksinkertaisessa muodossa olevia proteiineja rakennus- ja korjausainekseksi. Ei järjetöntä huonolaatuista rasvalaakia, vaan tarpeellisia rasvahappoja oikeassa suhteessa toisiinsa. Runsaan latauksen vitamiineja ja mineraaleja laidasta laitaan.

Itse olen kokenut viime vuosina valtavan muutoksen nälän tunteessa hedelmien ja kasvisten määrää reilusti lisätessäni. Kun elimistö saa tarpeeksi ravintoaineita, nälkä kerta kaikkiaan näyttää katoavan. Toki koen hetkellistä nälkää ja syön sitten lisää, mutta nälkä tyydyttyy täysin hedelmä- ja vihannesaterioillani, kunhan vaan syön riittävästi eli niin paljon kuin kullakin kerralla maistuu. Mitä enemmän syön myöskin hiilihydraattipitoisia hedelmiä, sitä parempi olo. Vaikkapa yksinkertainen banaani- tai muu hedelmäannos höystettynä runsaalla salaatilla pitää oloni hyvänä ja tasaisena tuntikausia, puoli päivääkin tarvittaessa. Silloinkin kun nälkä taas palaa, se ei ole tuskaista eikä pakonomaista syömisentarvetta aiheuttavaa, vaan jotenkin hienovaraisempaa. Pystyn helposti olemaan lounaan jälkeen vaikka loppupäivän syömättä, jos sopivaa ruokaa jossakin poikkeavassa tilanteessa (kuten vaikka hiljattain junassa eväiden unohduttua) ei ole saatavana, ja olo on silti ihan miellyttävä eikä mitenkään heikko. Menneinä aikoina, jolloin ruokavalioni sisälsi kasvisten ja hedelmien lisäksi runsaasti viljoja (myös prosessoituja), jonkin verran palkokasveja ja satunnaisesti myös pienempiä määriä eläinkunnan tuotteita (lähinnä kalaa, harvemmin maitotuotteita), olisin samassa tilanteessa ollut äkäinen hermoraunio.

Myöskin tuore Nutrition Journal -tiedelehdessä julkaistu tutkimus osoitti nälän liittyvän ravinteiden saantiin. Kyseinen tutkimus on ensimmäinen laatuaan ja  osoitti, että tavanomaisesta länsimaisesta ruoasta runsaasti mikroravinteita sisältävään ravintoon (mm. vihreät lehtivihannekset, hedelmät, siemenet, palkokasvit) siirtyneet kokivat siirtymän jälkeen vähemmän nälkää, eikä näläntunne ollut yhtä epämiellyttävää kuin aiemmin, vaikka ruoan kaloripitoisuus olisi pienempikin. Tutkimuksen tekijän lääkäri Joel Fuhrmanin mukaan monet oireet, jotka ihmiset liittävät näläntunteeseen, kuten väsymys, ärtyneisyys, päänsärky ja vatsakrampit, ovatkin vierotusoireita ravinnosta, joka ei sisällä riittävästi ravinteita. Kun tutkittavat siirtyivät ravinnetiheämpään ruokaan, oireet katosivat. Jopa 80 % tutkittavista koki näläntunteen muuttuneen vähintään kuukauden kestäneen ravinnetiheämmän ruokavalion jälkeen.

Oma kokemukseni on täsmälleen sama kuin kyseisen tutkimuksen tutkittavilla. Tällainen muutos nälässä ja siihen liittyvissä tuntemuksissa helpottaa elämää monin eri tavoin ja vapauttaa myöskin ruokaan liittyvistä riippuvuuksista. Kunnon ravintoon siirtymisen jälkeen ei kerta kaikkiaan enää myöskään kaipaa ala-arvoista ruoan kaltaista syötävää! Ei siis tarvitse enää elää nälkänsä johdattamana eikä yrittää ’pitää itseään kurissa’ tai pelätä ’repsahduksia’, mikä vaikuttaa kuuluvan harmillisen monen länsimaisen ihmisen elämään.

Hedelmien ja vihannesten alfakaroteeni ehkäisee ennenaikaisia kuolemia

24/11/2010

Taas on tarjolla uutiskynnyksenkin ylittäviä tieteellisiä lisätodisteita hedelmien ja vihannesten hyödyistä!

Archives of Internal Medicine -lehdessä juuri julkaistu noin 15000 ihmistä 14 vuoden ajan seurannut tutkimus osoitti, että hedelmistä ja vihanneksista peräisin olevan alfakaroteenin pitoisuus veressä oli käänteisesti yhteydessä kuolemanriskiin seurannan aikana. Eli henkilöillä, joilla oli kyseistä alfakaroteenia veressä enemmän, oli selvästi pienempi riski kuolla syövän, sydän- ja verisuonitautien tai minkä tahansa muun syyn takia.

Ylen uutinen aiheesta täällä.

Proteiinimyytti

17/11/2010

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Proteiini lienee länsimaisten ihmisten eniten arvostama ravintoaine. Tavalliset kolme kertaa viikossa kuntoilevat toimistotyöläiset jännittävät riittävän proteiininsaannin puolesta, ja ns. ’karppaajat’ perustavat hiilihydraattien pelossa proteiiniin lähes koko ravitsemuksena. Jonkin sortin kasvissyöjäksi esittäytyvä saa melkein väistämättä selitellä omaa proteiininsaantiaan, jonka puolesta lihansyöjänaapurit joukolla pelkäävät. Ovatko nämä lähes hysteriaan yltävät pelot ja pyrkimykset aiheellisia, vai onko kyseessä sittenkin suuren luokan harha ja huijaus?

Proteiinia käytetään elimistössä rakennus- ja korjaustoimiin. Ihmisen proteiinintarve lienee suurimmillaan vastasyntyneenä, jolloin ruumiinpaino tuplataan vain muutamassa kuukaudessa. Tällöin pääasiallisena ravintona on äidinmaito, jonka proteiinipitoisuus on varsin alhainen, vain 6 kaloriprosenttia (1,1 g/100g). Tarvitseeko ihminen kasvuvaiheen jätettyään yhtäkkiä tätä paljon enemmän proteiinia – vaikkapa vähän pulleamman hauiksen saavuttaakseen – vai saattaisiko vähempikin riittää? Entä mistä sitä ihmeaine proteiinia oikein saa, ja mistä sitä olisi parasta saada, ellei sitten possusta ja lehmästä? Entäpä liian eläinproteiinin lukuisat haitat, mihin ne on piiloteltu?

Proteiinit = aminohapot

Proteiinista puhuttaessa pitäisi oikeastaan puhua aminohapoista, joista proteiinit muodostuvat, ja joiksi elimistön on proteiinit käyttöään varten ensin pilkottava. 22 aminohaposta kahdeksan on ns. välttämätöntä eli ne on saatava ravinnosta, muut elimistö pystyy tarvittaessa valmistamaan, vaikka toki nekin olisi parempi saada ravinnosta. Elimistöllä on ns. aminohappopooli, josta se valikoi tarvittavia aminohappoja proteiinien rakennuspalikoiksi. Kaikkia aminohappoja ei siis tarvitse saada ravinnosta samanaikaisesti. Elimistö myöskin kierrättää proteiineja, ja näillä kierrätetyillä proteiineilla täyttyy suuri osa proteiinintarpeesta.

Miksi kasviproteiinit ovat parempia?

Kasviproteiineilla on monia etuja eläinperäisiin proteiineihin verrattuna. Ensinnäkin kasvien proteiinit ovat usein muodostuneet vähäisemmästä määrästä aminohappoja kuin monimutkaisemmat eläinproteiinit, jolloin niiden pilkkominen elimistön käyttöön on yksinkertaisempaa ja imeytyminen tehokkaampaa. Moni kasvisperäiseen raakaruokaan siirtynyt onkin huomannut, että aiempaa pienemmällä proteiinimäärällä on fyysinen suorituskyky muun terveyden ohella parantunut. Toiseksi kuumennus vahingoittaa aminohappoja; ainakin lysiinin ja tryptofaanin on havaittu denaturoituvan +43 celsiusasteen lämmössä. Näin ollen raaka kypsentämätön ravinto takaa kyseisten välttämättömien aminohappojen saannin toisin kuin kypsennetyt esim. eläinkunnan tuotteet. Eläinproteiinien on todettu olevan yhteydessä moniin sairauksiin, kuten syöpiin ja diabetekseen. Ne myöskin mahdollisesti happamoittavat elimistöä, toisin kuin suuri osa kasviperäisestä prosessoimattomasta ravinnosta. Lisäksi kasviproteiineja nauttiessa saa kaupanpäällisinä runsaasti mineraaleja ja kuituja, sekä sellaisia vitamiineja, joita lihassa, maidossa ja muissa eläinkunnan tuotteissa ei ole.

Paljonko proteiinia tarvitaan?

WHO:n mukaan 0,6 g (1991) – 0,7 g (2002) proteiinia painokiloa kohden päivässä olisi keskimäärin riittävä saanti, mikä tekisi esim. 60-kiloiselle naiselle 36 tai 42 g, riippuen siitä luottaako vanhempaan vai uudempaan näkemykseen. Nykyinen varsinainen suositus ”turvalliseksi saanniksi” on ”riittävää saantia” suurempi, keskimäärin reilu 0,8 g/kg aikuisilla. Raskauden ja imettämisen aikana proteiinintarpeen sanotaan kasvavan noin 20 %. Yksittäisten maiden suositukset saattavat jonkin verran poiketa näistä, ennemmin ylös- kuin alaspäin. Suositusten taustalla lieneekin myös poliittisia pyrkimyksiä sekä liha- ja meijeriteollisuuden lobbausta. Tätä nykyä esim. yhdysvaltalaiset syövät keskimäärin yli 100 g proteiinia päivässä, suomalaiset hieman vähemmän. Hyvin runsas proteiininsaanti ei ole kuitenkaan erityisen tavoiteltavaa mm. siksi, että ylimääräinen proteiini, erityisesti eläinproteiini, altistaa sairauksille ja rasittaa elimistöä eri tavoin, mm. munuaisia. Vaikken itse pyrikään suureen proteiinimäärään, saan silti kasaan helposti tällaisten suositusten mukaisen määrän pääosin raa’alla hedelmäpainotteisella ja vähärasvaisella kasvisravinnolla.

Mitkä ovat suotuisimpia proteiininlähteitä?

Kaikissa kasveissa on aminohappoja, joten riittävällä määrällä monipuolista kasvisraakaravintoa proteiinintarve täyttyy varmasti. Vihreät lehtivihannekset ovat erinomaisia aminohappojen lähteitä; Kippari-Kallenkin voimat perustuivat pinaattiin! Eri vihanneksissa on kuitenkin eri aminohappoja, joten kannattaa syödä vaihtelevasti eri lajeja. Hedelmät ja marjat ovat kuviteltua parempia proteiinin/aminohappojen lähteitä. Esim. banaani sisältää proteiinia noin 1,3-1,5 g/kpl, mm. välttämättömiin aminohappoihin kuuluvaa tryptofaania, jota tarvitaan esim. serotoniinin tuotantoon. Siemenet ja pähkinät ovat ehkä ensimmäisenä raakaruokailijan mieleen tulevaa proteiinipitoista ravintoa, ja esim. hampunsiemenistä saakin kaikki välttämättömät aminohapot ja liudan muitakin. Kuitenkin nämä ovat ensisijaisesti rasvan lähteitä, sillä rasvan osuus kaloreista on erittäin suuri. Itse käytän siemeniä ja pähkinöitä nykyään vain pieninä määrinä täydentämään vihannes- ja hedelmäpitoista ravintoa. Meri- ja makeanvedenlevät sisältävät maalla kasvavien vihannesten tavoin monia eri aminohappoja. Myös idut ja versot ovat erityisen proteiinipitoisia, ja sopivatkin Suomessa erityisesti talvisaikaan edulliseksi vihannesten täydennykseksi. Idätettävistä/kypsennettävistä (pseudo)viljoista ja palkokasveista suosin ja suosittelen itse erityisesti quinoaa, tattaria ja erivärisiä linssejä.

Jos on psyykkisesti riippuvainen proteiinivalmisteista, eikä halua niistä ainakaan täysin luopua, suosittelen kokeilemaan kasvisperäisiä tuotteita. Hyvä vaihtoehto voisi olla hamppuproteiini tai idätetystä riisistä valmistettu Sun Warrior -proteiini. Itse olen aiemmin käyttänyt näitä molempia satunnaisesti, mutta tutustuttuani proteiiniaiheeseen tarkemmin olen heivannut ne kaapistani ja päätynyt luottamaan hedelmien ja vihannesten voimaan.

Ainakin pari päivää sitten olivat lihakset mielestäni erittäin hyvässä kondiksessa vähäisemmillä proteiineillakin

Pikaperusteet happo-emästasapainoon, osa II

10/11/2010

(osa I)

Hapan eläinproteiinipitoinen ravinto vai emäksinen kasvisravinto?

Eräs mielenkiintoinen ja varteenotettava happo-emästasapainotutkimus, joka keskittyy nimenomaan ruokavalioiden vertailuun, on julkaistu Osteoporosis International -tiedelehdessä jo kymmenisen vuotta sitten (Buclin et al. 2001). Sveitsiläistutkimuksen tarkoitus oli verrata kahden eri ruokavalion vaikutusta virtsaan erittyvän kalsiumin pitoisuuteen sekä veren ja virtsan pH-arvoihin. Hapan ruokavalio sisälsi mm. leipää, voita, nuudeleita, kaakaota, juustoa sekä salaattiakin, ja tietysti lihatuotteita (lohi/kalkkuna). Emäksinen ruokavalio erosi edellisestä lähinnä siten että se ei sisältänyt lihatuotteita, mutta vastaavasti enemmän hedelmiä. Molemmat ruokavaliot sisälsivät saman määrän (+/-10%) energiaa, proteiinia, rasvaa, kalsiumia, fosfaatteja sekä natriumia.

Koehenkilöt noudattivat vuorotellen kumpaakin ruokavaliota viikon jaksoissa kuukauden ajan. Jaksojen välillä mitattiin ruokavalion vaikutus pH-arvoihin sekä kalsiumaineenvaihdunta. Hapanta, eläinproteiineja sisältävää ruokavaliota noudatettaessa virtsaan erittyneen kalsiumin määrä oli keskimäärin 74% korkeampi kuin emäksistä ruokavaliota noudatettaessa! Lisäksi happamalla ruokavaliolla oli virtsan ja myös veren pH:ta alentava vaikutus.

Tulosten valossa tutkijat päätyivät suosittelemaan alkalisoivaa kasvispitoista ruokavaliota osteoporoosin ehkäisyyn. Myös yleiset havainnot eri puolilta maailmaa tukevat kasvisperäisen ravinnon hyötyjä, sillä yhteiskunnissa, joissa käytetään runsaasti eläinproteiinia, myös luuston terveys on heikompi. Osin ristiriitaisiakin tuloksia on kuitenkin viime aikoina julkaistu; näissä virtsan alhaisen pH-arvon tai siihen erittyvän kalsiumin ei ole todettu olevan yhteydessä osteoporoosiin.

Itse ajattelisin näiden eri löydösten valossa, että mieluummin en pyri happamoittamaan elimistöäni /nauttimaan potentiaalisesti happamoittavaa ruokaa, jos on olemassa epäilys, ettei elimistön/ravinnon happamuus ole terveyttä edistävää ja saattaa aiheuttaa esim. kalsiumin erittymistä virtsaan eli poistumista elimistöstä.

Elimistön pH-mittauksista

Elimistön pH-arvoa voidaan mitata ainakin verestä, virtsasta ja syljestä. Jotkin terveyttä ja hyvinvointia kauppaavat tahot pyrkivätkin näitä mittauksia sekä niihin liittyviä hoitoja ja tuotteita aktiivisesti tarjoamaan. Itse suhtaudun kuitenkin hieman varauksella erityisesti virtsan ja syljen pH-mittauksiin niihin liittyvien mittausteknisten ongelmien ja arvojen fysiologisenkin vaihtelun takia.

Jos omaa ”happamuuttaan” kuitenkin haluaa kokeilla jotenkin mitata, on se helppoa toteuttaa myös kotikonstein esim. apteekeista saatavilla pH-indikaattoriliuskoilla. 

  1. pH-mittaus virtsasta: Virtsan pH on normaalisti lähellä neutraalia (n.7). Munuaiset ovat osa elimistön aktiivista happo-emästasapainon säätelymekanismia, ja siksi virtsan pH-arvo voi vaihdella melko paljon (noin arvojen 5 ja 8 välillä) elimistön yleisen kuormitustilan (mm. stressi) ja syödyn ravinnon mukaan. Luotettavamman tuloksen saamiseksi olisikin mittaus paras tehdä aamuvirtsasta ja toistaa useampana päivänä.
  2. pH-mittaus syljestä: Myös syljen pH on noin 7 (6,5-8), yleisimmin kuitenkin lievästi emäksinen n.7,5. Toisin kuin virtsaan, sylkeen ei eritetä aktiivisesti happoja, ja siksi syljen pH ei ole niin herkkä nopeille esim. ravinnon aiheuttamille muutoksille. Mutta ei sylkikään ole ongelmaton mittauskohde. Ongelman sylkimittauksen luotettavuuteen tuovat suussa elävien bakteerien muodostamat hapot sekä ruokien/juomien sisältämät hapot välittömästi näiden nauttimisen jälkeen. Syljen pH tulisikin mitata vähintään noin tunti syönnin jälkeen ns. stimuloidusta syljestä. Toteutus: neutraalia parafiinipurukumia (saatavana apteekista; mauttomaksi pureskeltu tavallinen purkkakin käy) pureskellaan ensin minuutin ajan, jona aikana niellään kaikki sylki. Sitten jatketaan pureskelua viiden minuutin ajan, jona aikana kaikki muodostuva sylki kerätään kuppiin, ja pH mitataan tästä. Syljen pH-tulosten tulkintaa: arvot 6,5 tai alle ovat huonoja ja viittaavat elimistön happamuuteen, joka voisi olla seurausta pidempiaikaisesta happamoittavasta ravinnosta. Tavallisesti syljen alhainen pH on kuitenkin seurausta heikentyneestä syljen erityksestä esim. suuta kuivaavien lääkkeiden, dehydraation tai paaston johdosta. Kaikissa tapauksissa alhainen pH on kuitenkin haitallista ainakin suun terveydelle ja erityisesti hampaille ja pH-arvoa tulisi mahdollisuuksien mukaan pyrkiä kohottamaan. Puolestaan pH-arvot, jotka ovat yli 6,5, eivät välttämättä kerro siitä, että happo-emästasapaino olisi kunnossa, sillä sylkeä puskuroidaan aktiivisesti hampaiden suojaamiseksi hapoilta ja alentunut syljen pH näkyy vasta kun häiriötila on merkittävä.

Lähteitä:

Buclin T, Cosma M, Appenzeller M et al. Diet acids and alkalis influence calcium retention in bone. Osteoporos int 2001;12:493-99.

Henk.koht. kommunikaatio: mm. syljen eritystä ja koostumusta tutkiva HLT M. Laaksonen, Baselin yliopisto.

Pikaperusteet happo-emästasapainoon, osa I

07/11/2010

Puhuttaessa erilaisten ruokavalioiden eduista ja haitoista on ravinnon vaikutus elimistön happo-emästasapainoon keskeinen asia. Jotkut jääräpäät sivuuttavat homman merkityksen tai leimaavat sen jopa perusteettomaksi huuhaaksi. Kyseessä ovat kuitenkin ihan todelliset prosessit, joilla elimistö ylläpitää tarvittavaa tasapainotilaa. pH-tasapainon varjolla saatetaan tosin kaupitella yhtä jos toista hämärää tuotetta, mutta tämän perusteella ei pidä tehdä johtopäätöksiä itse asiasta. Happo-emästasapainon syvällinen ymmärtäminen vaatii runsaasti biokemiallista tietämystä, mutta seuraavassa perusteet lyhyesti:

Miten elimistö säätelee pH:ta?

Elimistön kannalta keskeistä on veren ja solunulkoisen nesteen pH (pH<7 = hapan, pH 7= neutraali, pH>7 = emäksinen/alkaalinen). Veren pH:n pysyminen vakaasti noin arvossa 7,4 on elintärkeää. Veren pH:n säätämiseksi elimistössä on nerokkaat puskurointimekanismit, joista tärkeimmät ovat kalsium- , fosfaatti- ja hydroksidipuskurit. Nämä ionit ovat normaalitilassa varastoituneina luustoon sen rakennusaineina. Jos veren pH pyrkii aavistuksenkin laskemaan tiettyjen ruoka-aineiden nauttimisen tuloksena tai esim. stressin seurauksena, vapautuu luustosta välittömästi em. happoja neutraloivia ioneja, ja näin veren pH pysyy vakaana. Jatkuvan elimistöä happamoittavien ravintoaineiden nauttimisen onkin jo kauan tiedetty olevan yhteydessä muun muassa luuston mineraalikatoon eli osteoporoosiin (esim. Bogert & Kirkpatrick 1922, Lemann et al. 1966).

Miten ravintoaineet vaikuttavat happo-emästasapainoon?

Monet ruoka-aineet, esim. hedelmät, ovat sellaisenaan pH-arvoltaan happamia (sitruuna jopa Ph < 2,5). Silti vain osa ravinto-aineista happamoittaa elimistöä, sillä valtaosa orgaanisista hapoista (esim. sitruunahappo) metaboloidaan elimistössä hiilidioksidiksi (happo luovuttaa protonin hiilidioksidin muodostamiseksi). Hiilidioksidi poistuu hengitysilman mukana vaikuttamatta elimistön happo-emästasapainoon. Siis hengitämme hapon pois! Kuitenkaan osa ravintoaineiden sisältämistä hapoista ei sovellu hapelliseen metaboliaan; nämä eivät siis muodosta hiilidioksidia. Tällaiset hapot happamoittavat elimistöä, ja niiden poistumistie elimistöstä on veren ja munuaisten kautta virtsaan. Tällaisia ravintoaineissa esiintyviä happoja ovat mm. rikki-, suola-, typpi- (nitriitti-), ja fosforihapot. Kun vereen joutuu kyseisiä happoja, täytyy luuston vapauttaa sen rakennusaineita (kalsium, magnesium, fosfaatti) neutraloimaan näitä yhdisteitä.

Mitkä ravintoaineet ovat elimistöä happamoittavia?

Suora ravintoaineen pH-mittaus ei siis sovellu kuvaamaan sen vaikutuksia elimistössä. Mittausta varten ravintoaine täytyy ensin ”hapettaa”, kuten tapahtuisi elimistössäkin, jolloin orgaaninen happo haihtuu muodostaen hiilidioksidia. Tämä voidaan toteuttaa hiillyttämällä tai polttamalla ravinto-aine, jolloin jäljellä jääneen ”tuhkan” happamuus kertoo osapuilleen aineen vaikutuksen myös elimistön happo-emästasapainoon. Monista eri lähteistä on saatavissa taulukoita, jotka jaottelevat ruoka-aineita elimistön pH:ta alentaviksi (happamat ravintoaineet) tai kohottaviksi (emäksiset eli alkaaliset ravintoaineet). Näissä taulukoissa on jonkin verran vaihtelua, mutta selvä yleislinja on, että elimistöä happamoittavia ravintoaineita ovat ainakin liha, valkaistut/prosessoidut viljat (kärkipäässä vehnä) sekä valkaistu sokeri. Alkalisoivia ravintoaineita taas ovat erityisesti vihannekset ja hedelmät sekä niiden sisältämien helposti hapetettavien orgaanisten happojen että happoja puskuroivien ionien (kalsium, magnesium, kalium) takia.

Lähteitä:

Bogert JL, Kirkpatrick EE. Studies in inorganic metabolism. II. The effects of acid-forming and base-forming diets upon calcium metabolism. J Biol Chem 1922;54:376-86.

Lemann J, Litzow JR, Lennon EJ. The effects of chronic acid loads in normal man: further evidence for the participation of bone mineral in the defense against chronic metabolic acidosis. J Clin Invest 1966;45:1608-14.

Buclin T, Cosma M, Appenzeller M et al. Diet acids and alkalis influence calcium retention in bone. Osteoporos Int 2001;12:493-99.

Sanson G. The myth of osteoporosis. MCD Century Publications 2003.

Anderson M. Healing cancer from inside out: A practical guide to healing cancer with the RAVE diet & lifestyle. RaveDiet 2009.


%d bloggaajaa tykkää tästä: