Archive for the ‘Tutkimustulokset’ Category

Maidolla lihavia lapsia, kasviksilla hoikkia

14/07/2011

Maitokeskustelu on käynyt edelleen kiivaana, joten otetaanpa esiin taas yksi näkökulma maidon haittoihin.

Tuore amerikkalaisia 9-16-vuotiaita lapsia tarkastellut tutkimus osoitti maitotuotteiden käytön olevan yhteydessä lasten ylipainoisuuteen. Tutkimuksessa havaittiin, että eniten maitotuotteita käyttävät lapset olivat ylipainoisia kaksi kertaa niin usein kuin vähiten käyttävät. Kasviperäinen ravinto taas suojasi lapsia ylipainolta. Tutkijat suosittelevatkin kasviperäistä ravintoa lasten ja nuorten ylipainon ehkäisyyn. He myös toteavat, että kasviperäisen ravinnon asemaa pitäisi edistää koululounaissa ja sen saavutettavuutta ylipäätään tukea poliittisin keinoin niin paikallisesti kuin kansainvälisestikin. Olen täysin samaa mieltä.

Matthews VL, Wien M, Sabaté J. The risk of child and adolescent overweight is related to types of food consumed. Nutr J. 2011;10:71.

Härskiä lobbausta!

25/11/2010

Maamme johtava uutislehti Helsingin Sanomat tekee näyttävää propagandaa tämänaamuisella uutisellaan ”Jättiläistutkimus selvitti parhaan ruokavalion painonhallintaan”. HS väittää, että tutkimus ehdottaisi ravitsemussuositusten muuttamista runsasproteiiniseen suuntaan, vaikka tutkijat eivät sanallakaan viittaa ravitsemussuositusten suuntaan. Olisikin perin outoa vetää niin laajoja johtopäätöksiä tutkimuksesta, joka tarkastelee vain painonhallintaa laihdutuksen jälkeen, ei terveyttä.

Tutkimuksen tiivistelmä luettavissa täällä: http://www.nejm.org/doi/full/10.1056/NEJMoa1007137

Tutkimuksessa vertailtiin 8 viikon laihduttamisen tuloksena saavutetun painon ylläpitämisen onnistumista muutamalla eri ruokavaliolla, jotka erosivat jonkin verran proteiini- ja hiilihydraattipitoisuudeltaan, kuitenkin eri maiden nykyisiä ravitsemussuosituksia mukaillen.

Erot eri ruokavalioiden välillä olivat erittäin pieniä, sillä keskimääräinen painonnousu puolen vuoden seurantajaksolla oli vain 0,56 kg! Tutkijat myöskin toteavat aiempaan tuloksiin viitaten, että yleensä Atkins-tyyppisellä runsasproteiinisella ruokavaliolla painonhallinta voi onnistua noin vuoteen asti. Tämäkin tutkimus jää turvallisesti tuon vuoden rajan sisäpuolelle.

Runsasproteiinisen ruokavalion erittäin pieni painonhallinnallinen etu itse asiassa jopa yllätti minut. Proteiiniahan elimistö ei kovin helposti kykene käyttämään energiakseen, joten ylimääräinen proteiini, jota ei myöskään ole rakennustoimiin tarvittu, poistuu virtsan mukana. Tämän ko. tutkimuskin osoitti. Näin ollen lyhyen aikavälin laihtuminen on periaatteessa todennäköisempää tällaisella ruokavaliolla, joskin aivan eri asia on sitten kyseisen ruokavalion terveellisyys. Terveyshaittoihinhan tämä tutkimus ei ottanut kantaa.

Tutkimuksessa ei myöskään tarkemmin kerrota, mitä esimerkiksi syödyt hiilihydraatit olivat. Oma veikkaukseni on, että eivät varmaankaan pääasiallisesti ainakaan hedelmiä! Toki on huono asia niin painonhallinnan kuin terveydenkin kannalta syödä prosessoituja viljoja ja sokereita, joita kenties tässäkin on saatettu nauttia.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon tutkijoiden rahoituslähteet ja muut kytkökset. Kööpenhaminalaisen tutkimuslaitoksen toimintaa on tukenut yli 100 elintarvikeyhtiötä. Tutkijoiden taloudellisista ja muista kontakteista löytyy myös meijeriteollisuuden toimijoita sekä sellaisia yrityksiä kuin McDonalds, Danone, Pepsi, Coca-Cola ja Unilever.

Nälkäinen kuin susi?

24/11/2010

Mikä neuvoksi, jos on aina vaan nälkäinen – nälkäinen kuin susi? Vaikka kuinka paljon söisi, on silti kurniva tunne vatsassa, tai vähintäänkin mielessä. Jotain hiukopalaa vielä pitäisi saada. Ei kuitenkaan kasviksia, koska ei niillä nälkä lähde. Eikä ainakaan hedelmiä, sillä niistäpä vasta hutera olo tuleekin. Jotakin kunnon tukevaa sapuskaa.

Nälkä on mielestäni väärinymmärretty mekanismi ja johtaa monia ihmisiä harhaan. Nälän ajatellaan liittyvän vatsan tyhjyyteen. Kenties tunteisiin, ja ehkä verensokeriin. Kuitenkin keskeinen rooli nälän ilmaantumisessa ja säätelyssä on ravinteilla. Sillä, onko elimistömme riittävän – ja oikein – ravittu. Kyse ei siis ole ainoastaan ruoan määrästä vaan ennen kaikkea laadusta.

Monella on yllä mainitsemani käsitys, että kasvikset ja hedelmät eivät ’pidä nälkää loitolla’. Mietitäänpä ensin, mitä tarvitaan, jotta nälkä pysyisi siellä ’loitolla’. Tarvitaan sopiva määrä makroravinteita eli hiilihydraatteja, proteiineja ja rasvaa elimistölle helpossa muodossa. Tarvitaan riittävä määrä mikroravinteita kuten vitamiineja ja mineraaleja. Kenties kuituja, jotka myöskin vähän täyttävät sisuskaluja sekä säätelevät ravintoaineiden, kuten hiilihydraattien/sokereiden imeytymistä.

Mietitäänpä seuraavaksi, mitä ihmiset varsin yleisesti syövät erityisen kovaan nälkäänsä. Ehkä ison pasta-annoksen, pihvin ranskanperunoilla, kunnon kebabin, joku ehkä jopa karkkipussillisen. Annoksen jälkeen saattaa vatsassa jo vallita ähky, mutta vielä vaan voisi jotain napostella kun nälän jäänteitä edelleen taka-alalla väijyy. Mitä elimistö näistä elintasoaterioista saa? Hankalassa tai haitallisessa muodossa olevia hiilihydraatteja, proteiineja ja rasvoja mahdollisesti lisäainekemikaaleilla kyllästettynä. Mitättömän määrän vitamiineja ja mineraaleja, jos ollenkaan.  Onko ihmekään, että nälkä aina vaan kalvaa vuodesta toiseen? Onko myöskään ihme, jos syömistään on vaikea hallita vaikkapa ihannepainon toivossa, kun jatkuvasti on nälkä jahtaamassa?

Katsotaanpa mitä saa, jos syö kunnon annoksen hedelmiä ja vihanneksia, ehkäpä muutaman siemenen tai pähkinänkin. Helposti käytettäviä hiilihydraatteja, joita elimistö mieluusti ottaa vastaan lihaksistoaan ja aivotyötä varten. Riittävästi yksinkertaisessa muodossa olevia proteiineja rakennus- ja korjausainekseksi. Ei järjetöntä huonolaatuista rasvalaakia, vaan tarpeellisia rasvahappoja oikeassa suhteessa toisiinsa. Runsaan latauksen vitamiineja ja mineraaleja laidasta laitaan.

Itse olen kokenut viime vuosina valtavan muutoksen nälän tunteessa hedelmien ja kasvisten määrää reilusti lisätessäni. Kun elimistö saa tarpeeksi ravintoaineita, nälkä kerta kaikkiaan näyttää katoavan. Toki koen hetkellistä nälkää ja syön sitten lisää, mutta nälkä tyydyttyy täysin hedelmä- ja vihannesaterioillani, kunhan vaan syön riittävästi eli niin paljon kuin kullakin kerralla maistuu. Mitä enemmän syön myöskin hiilihydraattipitoisia hedelmiä, sitä parempi olo. Vaikkapa yksinkertainen banaani- tai muu hedelmäannos höystettynä runsaalla salaatilla pitää oloni hyvänä ja tasaisena tuntikausia, puoli päivääkin tarvittaessa. Silloinkin kun nälkä taas palaa, se ei ole tuskaista eikä pakonomaista syömisentarvetta aiheuttavaa, vaan jotenkin hienovaraisempaa. Pystyn helposti olemaan lounaan jälkeen vaikka loppupäivän syömättä, jos sopivaa ruokaa jossakin poikkeavassa tilanteessa (kuten vaikka hiljattain junassa eväiden unohduttua) ei ole saatavana, ja olo on silti ihan miellyttävä eikä mitenkään heikko. Menneinä aikoina, jolloin ruokavalioni sisälsi kasvisten ja hedelmien lisäksi runsaasti viljoja (myös prosessoituja), jonkin verran palkokasveja ja satunnaisesti myös pienempiä määriä eläinkunnan tuotteita (lähinnä kalaa, harvemmin maitotuotteita), olisin samassa tilanteessa ollut äkäinen hermoraunio.

Myöskin tuore Nutrition Journal -tiedelehdessä julkaistu tutkimus osoitti nälän liittyvän ravinteiden saantiin. Kyseinen tutkimus on ensimmäinen laatuaan ja  osoitti, että tavanomaisesta länsimaisesta ruoasta runsaasti mikroravinteita sisältävään ravintoon (mm. vihreät lehtivihannekset, hedelmät, siemenet, palkokasvit) siirtyneet kokivat siirtymän jälkeen vähemmän nälkää, eikä näläntunne ollut yhtä epämiellyttävää kuin aiemmin, vaikka ruoan kaloripitoisuus olisi pienempikin. Tutkimuksen tekijän lääkäri Joel Fuhrmanin mukaan monet oireet, jotka ihmiset liittävät näläntunteeseen, kuten väsymys, ärtyneisyys, päänsärky ja vatsakrampit, ovatkin vierotusoireita ravinnosta, joka ei sisällä riittävästi ravinteita. Kun tutkittavat siirtyivät ravinnetiheämpään ruokaan, oireet katosivat. Jopa 80 % tutkittavista koki näläntunteen muuttuneen vähintään kuukauden kestäneen ravinnetiheämmän ruokavalion jälkeen.

Oma kokemukseni on täsmälleen sama kuin kyseisen tutkimuksen tutkittavilla. Tällainen muutos nälässä ja siihen liittyvissä tuntemuksissa helpottaa elämää monin eri tavoin ja vapauttaa myöskin ruokaan liittyvistä riippuvuuksista. Kunnon ravintoon siirtymisen jälkeen ei kerta kaikkiaan enää myöskään kaipaa ala-arvoista ruoan kaltaista syötävää! Ei siis tarvitse enää elää nälkänsä johdattamana eikä yrittää ’pitää itseään kurissa’ tai pelätä ’repsahduksia’, mikä vaikuttaa kuuluvan harmillisen monen länsimaisen ihmisen elämään.

Hedelmien ja vihannesten alfakaroteeni ehkäisee ennenaikaisia kuolemia

24/11/2010

Taas on tarjolla uutiskynnyksenkin ylittäviä tieteellisiä lisätodisteita hedelmien ja vihannesten hyödyistä!

Archives of Internal Medicine -lehdessä juuri julkaistu noin 15000 ihmistä 14 vuoden ajan seurannut tutkimus osoitti, että hedelmistä ja vihanneksista peräisin olevan alfakaroteenin pitoisuus veressä oli käänteisesti yhteydessä kuolemanriskiin seurannan aikana. Eli henkilöillä, joilla oli kyseistä alfakaroteenia veressä enemmän, oli selvästi pienempi riski kuolla syövän, sydän- ja verisuonitautien tai minkä tahansa muun syyn takia.

Ylen uutinen aiheesta täällä.

Pikaperusteet happo-emästasapainoon, osa II

10/11/2010

(osa I)

Hapan eläinproteiinipitoinen ravinto vai emäksinen kasvisravinto?

Eräs mielenkiintoinen ja varteenotettava happo-emästasapainotutkimus, joka keskittyy nimenomaan ruokavalioiden vertailuun, on julkaistu Osteoporosis International -tiedelehdessä jo kymmenisen vuotta sitten (Buclin et al. 2001). Sveitsiläistutkimuksen tarkoitus oli verrata kahden eri ruokavalion vaikutusta virtsaan erittyvän kalsiumin pitoisuuteen sekä veren ja virtsan pH-arvoihin. Hapan ruokavalio sisälsi mm. leipää, voita, nuudeleita, kaakaota, juustoa sekä salaattiakin, ja tietysti lihatuotteita (lohi/kalkkuna). Emäksinen ruokavalio erosi edellisestä lähinnä siten että se ei sisältänyt lihatuotteita, mutta vastaavasti enemmän hedelmiä. Molemmat ruokavaliot sisälsivät saman määrän (+/-10%) energiaa, proteiinia, rasvaa, kalsiumia, fosfaatteja sekä natriumia.

Koehenkilöt noudattivat vuorotellen kumpaakin ruokavaliota viikon jaksoissa kuukauden ajan. Jaksojen välillä mitattiin ruokavalion vaikutus pH-arvoihin sekä kalsiumaineenvaihdunta. Hapanta, eläinproteiineja sisältävää ruokavaliota noudatettaessa virtsaan erittyneen kalsiumin määrä oli keskimäärin 74% korkeampi kuin emäksistä ruokavaliota noudatettaessa! Lisäksi happamalla ruokavaliolla oli virtsan ja myös veren pH:ta alentava vaikutus.

Tulosten valossa tutkijat päätyivät suosittelemaan alkalisoivaa kasvispitoista ruokavaliota osteoporoosin ehkäisyyn. Myös yleiset havainnot eri puolilta maailmaa tukevat kasvisperäisen ravinnon hyötyjä, sillä yhteiskunnissa, joissa käytetään runsaasti eläinproteiinia, myös luuston terveys on heikompi. Osin ristiriitaisiakin tuloksia on kuitenkin viime aikoina julkaistu; näissä virtsan alhaisen pH-arvon tai siihen erittyvän kalsiumin ei ole todettu olevan yhteydessä osteoporoosiin.

Itse ajattelisin näiden eri löydösten valossa, että mieluummin en pyri happamoittamaan elimistöäni /nauttimaan potentiaalisesti happamoittavaa ruokaa, jos on olemassa epäilys, ettei elimistön/ravinnon happamuus ole terveyttä edistävää ja saattaa aiheuttaa esim. kalsiumin erittymistä virtsaan eli poistumista elimistöstä.

Elimistön pH-mittauksista

Elimistön pH-arvoa voidaan mitata ainakin verestä, virtsasta ja syljestä. Jotkin terveyttä ja hyvinvointia kauppaavat tahot pyrkivätkin näitä mittauksia sekä niihin liittyviä hoitoja ja tuotteita aktiivisesti tarjoamaan. Itse suhtaudun kuitenkin hieman varauksella erityisesti virtsan ja syljen pH-mittauksiin niihin liittyvien mittausteknisten ongelmien ja arvojen fysiologisenkin vaihtelun takia.

Jos omaa ”happamuuttaan” kuitenkin haluaa kokeilla jotenkin mitata, on se helppoa toteuttaa myös kotikonstein esim. apteekeista saatavilla pH-indikaattoriliuskoilla. 

  1. pH-mittaus virtsasta: Virtsan pH on normaalisti lähellä neutraalia (n.7). Munuaiset ovat osa elimistön aktiivista happo-emästasapainon säätelymekanismia, ja siksi virtsan pH-arvo voi vaihdella melko paljon (noin arvojen 5 ja 8 välillä) elimistön yleisen kuormitustilan (mm. stressi) ja syödyn ravinnon mukaan. Luotettavamman tuloksen saamiseksi olisikin mittaus paras tehdä aamuvirtsasta ja toistaa useampana päivänä.
  2. pH-mittaus syljestä: Myös syljen pH on noin 7 (6,5-8), yleisimmin kuitenkin lievästi emäksinen n.7,5. Toisin kuin virtsaan, sylkeen ei eritetä aktiivisesti happoja, ja siksi syljen pH ei ole niin herkkä nopeille esim. ravinnon aiheuttamille muutoksille. Mutta ei sylkikään ole ongelmaton mittauskohde. Ongelman sylkimittauksen luotettavuuteen tuovat suussa elävien bakteerien muodostamat hapot sekä ruokien/juomien sisältämät hapot välittömästi näiden nauttimisen jälkeen. Syljen pH tulisikin mitata vähintään noin tunti syönnin jälkeen ns. stimuloidusta syljestä. Toteutus: neutraalia parafiinipurukumia (saatavana apteekista; mauttomaksi pureskeltu tavallinen purkkakin käy) pureskellaan ensin minuutin ajan, jona aikana niellään kaikki sylki. Sitten jatketaan pureskelua viiden minuutin ajan, jona aikana kaikki muodostuva sylki kerätään kuppiin, ja pH mitataan tästä. Syljen pH-tulosten tulkintaa: arvot 6,5 tai alle ovat huonoja ja viittaavat elimistön happamuuteen, joka voisi olla seurausta pidempiaikaisesta happamoittavasta ravinnosta. Tavallisesti syljen alhainen pH on kuitenkin seurausta heikentyneestä syljen erityksestä esim. suuta kuivaavien lääkkeiden, dehydraation tai paaston johdosta. Kaikissa tapauksissa alhainen pH on kuitenkin haitallista ainakin suun terveydelle ja erityisesti hampaille ja pH-arvoa tulisi mahdollisuuksien mukaan pyrkiä kohottamaan. Puolestaan pH-arvot, jotka ovat yli 6,5, eivät välttämättä kerro siitä, että happo-emästasapaino olisi kunnossa, sillä sylkeä puskuroidaan aktiivisesti hampaiden suojaamiseksi hapoilta ja alentunut syljen pH näkyy vasta kun häiriötila on merkittävä.

Lähteitä:

Buclin T, Cosma M, Appenzeller M et al. Diet acids and alkalis influence calcium retention in bone. Osteoporos int 2001;12:493-99.

Henk.koht. kommunikaatio: mm. syljen eritystä ja koostumusta tutkiva HLT M. Laaksonen, Baselin yliopisto.

Pikaperusteet happo-emästasapainoon, osa I

07/11/2010

Puhuttaessa erilaisten ruokavalioiden eduista ja haitoista on ravinnon vaikutus elimistön happo-emästasapainoon keskeinen asia. Jotkut jääräpäät sivuuttavat homman merkityksen tai leimaavat sen jopa perusteettomaksi huuhaaksi. Kyseessä ovat kuitenkin ihan todelliset prosessit, joilla elimistö ylläpitää tarvittavaa tasapainotilaa. pH-tasapainon varjolla saatetaan tosin kaupitella yhtä jos toista hämärää tuotetta, mutta tämän perusteella ei pidä tehdä johtopäätöksiä itse asiasta. Happo-emästasapainon syvällinen ymmärtäminen vaatii runsaasti biokemiallista tietämystä, mutta seuraavassa perusteet lyhyesti:

Miten elimistö säätelee pH:ta?

Elimistön kannalta keskeistä on veren ja solunulkoisen nesteen pH (pH<7 = hapan, pH 7= neutraali, pH>7 = emäksinen/alkaalinen). Veren pH:n pysyminen vakaasti noin arvossa 7,4 on elintärkeää. Veren pH:n säätämiseksi elimistössä on nerokkaat puskurointimekanismit, joista tärkeimmät ovat kalsium- , fosfaatti- ja hydroksidipuskurit. Nämä ionit ovat normaalitilassa varastoituneina luustoon sen rakennusaineina. Jos veren pH pyrkii aavistuksenkin laskemaan tiettyjen ruoka-aineiden nauttimisen tuloksena tai esim. stressin seurauksena, vapautuu luustosta välittömästi em. happoja neutraloivia ioneja, ja näin veren pH pysyy vakaana. Jatkuvan elimistöä happamoittavien ravintoaineiden nauttimisen onkin jo kauan tiedetty olevan yhteydessä muun muassa luuston mineraalikatoon eli osteoporoosiin (esim. Bogert & Kirkpatrick 1922, Lemann et al. 1966).

Miten ravintoaineet vaikuttavat happo-emästasapainoon?

Monet ruoka-aineet, esim. hedelmät, ovat sellaisenaan pH-arvoltaan happamia (sitruuna jopa Ph < 2,5). Silti vain osa ravinto-aineista happamoittaa elimistöä, sillä valtaosa orgaanisista hapoista (esim. sitruunahappo) metaboloidaan elimistössä hiilidioksidiksi (happo luovuttaa protonin hiilidioksidin muodostamiseksi). Hiilidioksidi poistuu hengitysilman mukana vaikuttamatta elimistön happo-emästasapainoon. Siis hengitämme hapon pois! Kuitenkaan osa ravintoaineiden sisältämistä hapoista ei sovellu hapelliseen metaboliaan; nämä eivät siis muodosta hiilidioksidia. Tällaiset hapot happamoittavat elimistöä, ja niiden poistumistie elimistöstä on veren ja munuaisten kautta virtsaan. Tällaisia ravintoaineissa esiintyviä happoja ovat mm. rikki-, suola-, typpi- (nitriitti-), ja fosforihapot. Kun vereen joutuu kyseisiä happoja, täytyy luuston vapauttaa sen rakennusaineita (kalsium, magnesium, fosfaatti) neutraloimaan näitä yhdisteitä.

Mitkä ravintoaineet ovat elimistöä happamoittavia?

Suora ravintoaineen pH-mittaus ei siis sovellu kuvaamaan sen vaikutuksia elimistössä. Mittausta varten ravintoaine täytyy ensin ”hapettaa”, kuten tapahtuisi elimistössäkin, jolloin orgaaninen happo haihtuu muodostaen hiilidioksidia. Tämä voidaan toteuttaa hiillyttämällä tai polttamalla ravinto-aine, jolloin jäljellä jääneen ”tuhkan” happamuus kertoo osapuilleen aineen vaikutuksen myös elimistön happo-emästasapainoon. Monista eri lähteistä on saatavissa taulukoita, jotka jaottelevat ruoka-aineita elimistön pH:ta alentaviksi (happamat ravintoaineet) tai kohottaviksi (emäksiset eli alkaaliset ravintoaineet). Näissä taulukoissa on jonkin verran vaihtelua, mutta selvä yleislinja on, että elimistöä happamoittavia ravintoaineita ovat ainakin liha, valkaistut/prosessoidut viljat (kärkipäässä vehnä) sekä valkaistu sokeri. Alkalisoivia ravintoaineita taas ovat erityisesti vihannekset ja hedelmät sekä niiden sisältämien helposti hapetettavien orgaanisten happojen että happoja puskuroivien ionien (kalsium, magnesium, kalium) takia.

Lähteitä:

Bogert JL, Kirkpatrick EE. Studies in inorganic metabolism. II. The effects of acid-forming and base-forming diets upon calcium metabolism. J Biol Chem 1922;54:376-86.

Lemann J, Litzow JR, Lennon EJ. The effects of chronic acid loads in normal man: further evidence for the participation of bone mineral in the defense against chronic metabolic acidosis. J Clin Invest 1966;45:1608-14.

Buclin T, Cosma M, Appenzeller M et al. Diet acids and alkalis influence calcium retention in bone. Osteoporos Int 2001;12:493-99.

Sanson G. The myth of osteoporosis. MCD Century Publications 2003.

Anderson M. Healing cancer from inside out: A practical guide to healing cancer with the RAVE diet & lifestyle. RaveDiet 2009.

Luomumpi on parempi

28/07/2010

Olen sitä mieltä, että parasta, mitä ihminen voi terveytensä hyväksi tehdä, on syödä runsaasti vihanneksia ja hedelmiä niiden tuotantotavasta riippumatta. Kuitenkin tärkeä askel tästä eteenpäin on siirtyminen luomutuotettuihin ja tietysti myös villeihin lajikkeisiin. Luomukasveilla on monia todellisia etuja terveyden kannalta:

  • korkeampi mineraali- ja vitamiinipitoisuus ravinteikkaammasta viljelymaasta johtuen (toki tähän vaikuttavat myös esim. säilytys- ja kuljetusajat ja -matkat)
  • torjunta-aineiden ja muiden haitallisten kemikaalien minimaalinen määrä
  • pienempi nitraattien määrä esim. pinaatissa ja salaateissa
  • parempi maku, jolloin on helpompaa syödä enemmän!

Suomessa ja muilla pohjoisilla alueilla ei ole helppoa saada kaikkea mahdollista luomuna varsinkaan ympäri vuoden. Kuitenkin on kannattavaa mahdollisuuksien mukaan satsata luomutuotteisiin ja niiden löytämiseen (ks. ostopaikkoja tästä postauksesta ja linkkilistasta). Rahallinen panostus luomuun on panostusta omaan terveyteen ja olotilaan! On hyvä myös muistaa, että ympäristökuormituksenkin suhteen on ulkomainen luomu parempi valinta kuin kotimainen tehotuotettu.

Luomutuotteisiin sijoittamista pohtiessa kannattaa pitää mielessä, että tiettyjen kasvien suhteen luomun valitseminen on tärkeämpää kuin toisten. Erityisen paljon kemikaalijäämiä on esim. seuraavissa tehoviljellyissä kasveissa: (The Daily Green /Dirty Dozen 2010)

  • Selleri
  • Persikka ja nektariini
  • Mansikka
  • Omena
  • Paprika
  • Pinaatti
  • Kirsikka
  • Viinirypäle

Puhtaimmasta päästä tehoviljeltyjen kasvien joukossa taas ovat muun muassa:

  • Sipuli
  • Avokado
  • Maissi
  • Ananas
  • Mango
  • Kiivi
  • Kaali
  • Vesimeloni
  • Parsakaali
  • Tomaatti

Itselläni on tällä hetkellä Keski-Euroopassa asuessani loistava tilaisuus maksimoida lähellä tuotetun luomuruoan osuus, sillä tarjonta on laajaa ja hinnatkin ovat lähempänä tehotuotettujen kasvisten hintoja. Tällä hetkellä syömisistäni onkin luomua arviolta 90 %. Ei-luomuna syön esim. poistohintaisia banaaneja, paksukuorisia meloneja ja satunnaisesti suoraan paikallisilta tiloilta ostettuja kauden tuotteita. Pyrin myös valitsemaan biodynaamisesti viljeltyjä tuotteita silloin kun niitä on saatavilla, sillä tässä viljelytavassa käytetään mm. erityisiä yrttivalmisteita viljelymaan ravinteikkuutta parantamaan. Biodynaaminen onkin ikään kuin ”parempaa luomua”. Etelä-Suomessa biodynaamisia kasviksia ja hedelmiä saa esim. Labbyn tilalta.

Nyt pari vuotta luomuun keskityttyäni huomaan aina selvän eron maussa ja koostumuksessa luomu- ja tehotuotettujen kasvisten ja hedelmien välillä. Esim. tehokurkut maistuvat vetisenmauttomille, kun taas luomukurkku on yleensä todella makea ja aromikas. Jo näiden makusyidenkin takia laitan mieluusti viimeisetkin pennini luomuherkkuihin. Sitä paitsi luomua syödessä tulee iloiselle mielellekin!

Ranskalaisilla luomuostoksilla


Totuus auringosta

20/07/2010

Keskikesän päivät inspiroivat minua selvittelemään auringonvalon, ravinnon, syövän ja d-vitamiinin yhteyksiin liittyviä kimurantteja kysymyksiä. Olen jo vuosia suhtautunut epäilevästi keskivertoinformaatioon, jossa kehotetaan välttämään auringossa oleskelua sekä kuorruttamaan itsensä mönjillä, joiden ainesosaluettelo on täynnä mitä kummallisimpia nimiä. Viime aikoina onkin esiin putkahdellut enenevässä määrin tutkimustuloksia, jotka tukevat auringonvalon tarpeellisuutta ja monien aurinkosuojakemikaalien haitallisuutta ja syöpävaarallisuutta.

Ensinnäkin auringonvalo on paras D-vitamiinin (joka on itse asiassa hormoni) lähde. Auringon UV-säteet aktivoivat elimistössä tämän hormonin tuotannon – mitä ei tietenkään tapahdu, jos auringossa ei oleskella eikä säteitä päästetä paljaalle iholle. Hyvin suurella osalla länsimaiden väestöstä on nykyään kuitenkin D-vitamiinin puutos, ja pohjoisilla leveyspiireillä asuvat ovat tietenkin erityinen riskiryhmä puutoksen suhteen. Osteoporoosiliitto esittikin jokin aika sitten valtaosan suomalaisista kärsivän D-vitamiinin puutteesta.

Tärkein pointti hommassa on se, että D-vitamiini on osoittautunut erityisen tärkeäksi syövän suhteen: esim. rinta-, eturauhas-, ja paksunsuolensyövän riskin on todettu olevan selvästi pienempi, jos D-vitamiinitasot ovat kohdallaan. Eli auringon välttely syövän pelossa itse asiassa altistaa syövälle… D-vitamiinin puute on tutkimusten mukaan yhteydessä myös moniin muihin terveysongelmiin kuten esim. luuston heikentymiseen, diabetekseen, sydän- ja verisuonitauteihin sekä parkinsonin tautiin.

Vaikka ihon ja silmien kautta nautittu auringonvalo on tärkeää terveydellemme D-vitamiinin ja monien muiden syiden takia, on ihon palaminen kuitenkin haitallista. Tässä tulemme ravitsemuksen merkitykseen. Jos ravinto on oikealla tolalla, ei palamista tapahdu yhtä helposti, joten haitat minimoituvat ja hyödyt maksimoituvat! Auringonvalo ei siis pelkästään aiheuta ihosyöpää vaan merkityksellistä on myös elimistön valmius kohdata UV-säteet. Ja tässä ravinto on oleellisessa asemassa. Millainen ravinto sitten olisi tässä suhteessa paras – ja miten tämä liittyy raakaruokaan? On havaittu, että palamisprosessissa on merkitystä erityisesti elimistön antioksidanttitasolla. Tämä viittaisi siihen, että runsas antioksidanttipitoisten marjojen, hedelmien ja vihannesten nauttiminen auttaisi kohtaamaan auringon säteet parhaalla mahdollisella tavalla.

Itse en ole koskaan palanut erityisen herkästi enkä missään määrin vältellyt aurinkoa. Kuitenkin vuoristoharrastuksissani – huolimatta (luomu)aurinkovoiteen käytöstä – olen lukuisia kertoja saanut naamani punoittamaan ja varsinkin huuleni kärähtämään ennen raakaruokaan keskittymistäni. Nykyään tilanne on toinen. Voin olla koko päivän jopa alppiauringossa, kirkkailla hangilla tai meren rannalla ilman minkäänlaista suojaa, ja ilman juuri minkäänlaista muuta lopputulosta kuin ruskettuminen. Edes ennen varsin arat huuleni eivät enää pala! Tämä on itselleni yksi tärkempiä raakaruoan vaikutuksia, sillä vietän paljon aikaa ulkona. Muutenkin kestän urheilua ja muuta olemista auringon paahteessa paljon aiempaa paremmin. Vastaavia kokemuksia ovat raakaruokablogit ja -keskustelupalstat pullollaan.

Nyt kun paisteisia päiviä on vielä runsaasti jäljellä, haluan kannustaa teitä kaikkia popsimaan massut täyteen marjoja, vihreitä lehtiä ja muita luonnon ja kasvimaan antimia – ja sitten vaan mukavaan paikkaan köllöttelemään tai vaikka voimistelemaan aurinkokylpyjen merkeissä!


%d bloggaajaa tykkää tästä: