Archive for the ‘Yleinen’ Category

Yksinkertaista monipuolisuutta

02/06/2011

Kesän myötä olen alkanut entisestään yksinkertaistaa aterioitani. Simppelit hedelmäateriat ovat alkaneet tuntua yhä luontevammilta ja varsinkin meloniaamiainen on joka päivä yhtä suuri ilo! Persikoita ja muita kesähedelmiä syön kaikkein mieluiten ihan kokonaisina, kyljestä haukkaamalla, joten blenderikin on entistä vähemmällä käytöllä.

Ateriani siis koostuvat varsin usein vain yhdestä tai kahdesta hedelmälajista kerrallaan (esim. pelkkä meloni, pelkkä banaani, banaani + mansikka, nektariini + aprikoosi…). Iltaisin laadin salaatin muutamasta yhteensopivasta aineksesta. Ympärivuotisten perusruokien banaanin ja taatelin ohella syön eri päivinä vähän eri juttuja. Kausivaihtelu tuo mukanaan suurempia muutoksia valikoimaan viikko-, kuukausi- ja vuositasolla. Lisäksi pyrin hankkimaan samaakin hedelmää tai vihannesta vähän eri lajikkeina ja mahdollisuuksien mukaan eri alueilla tuotettuina. Yksinkertaisuudesta huolimatta ei siis ole kyse yksipuolisuudesta.

Mitä etuja yksinkertaiset ateriat tarjoavat?

  • yksinkertaisuus ruoansulatukselle – ei mahdotonta sekamelskaa kerralla – apu moniin ruoansulatusvaivoihin ja siten monin tavoin parempi olotila ja terveys
  • makuaistin herkistyminen kun sitä ei turruteta monimutkaisilla yhdistelmillä; tottumuksen myötä jopa suurempi nautinto ja ruoan arvostus: helpompi havaita vaikka yksittäisen tuoreen hedelmän puhtaan monivivahteiset aromit
  • voi äkkiseltään vaikuttaa tylsältä, mutta mitä enemmän etenee tähän suuntaan sitä enemmän arvostaa yksinkertaista makunautintoa ja ruokailun jälkeistä miellyttävää olotilaa
  • aterian valmistaminen on äärimmäisen helppoa, eikä tarvita erikoisia välineitä, laitteita tai mausteita – tiskauskin minimoituu

Yksinkertaisuuden huipentuma on ns. monoateria, joka tarkoittaa vain yhden ruoka-aineen syömistä kerrallaan. Monoaterian ainekseksi sopii mikä vain hedelmä, vaikka kylläpä jotkut tiettävästi syövät salaattiakin puoli kiloa sellaisenaan. Suurin haaste tällaisen minimalistisen aterian toteuttamisessa on riittävän hedelmämäärän ostaminen. Ostoksilla pitäisi siis ymmärtää hankkia yhtä hedelmää niin paljon, että se oikeasti riittää kokonaiseksi ateriaksi tai useammaksikin. Oikeiden ostostaktiikoiden oppiminen voi vaatia yllättävänkin paljon harjoitusta, mutta vähitellen alkaa kehittyä yhä paremmaksi banaanikoordinaattoriksi ja tomaattivaraston manageriksi. Sivutuotteena pääsee hauskuuttamaan kanssashoppailijoita vaikka kymmenen melonin ostoskorilla.

Helppo herkkuateria!

Quiero vivir – haluan elää!

30/05/2011

Teksasin palomieskin pystyy siihen!

27/02/2011

Jos teksasilainen palomies pystyy siirtymään kasviperäiseen ravintoon, pystyt sinäkin!

Teksasin palomiesten keskuudessa luulisi paistin, potkan ja pihvin olevan kovassa huudossa – ja näin olikin, tuhoisin seurauksin. Porukka oli huonokuntoista ja ylipainoista, vaikka työssä olisi tarvittu riuskaa meininkiä.

Rip Esselstyn, entinen ammattilaistriathlonisti ja maineikkaan kardiologi Caldwell Esselstynin poika, menetti hermonsa kollegoiden liikakiloihin ja onnettomaan kuosiin. Hän päätti pistää pojat uuteen nousuun ja passitti porukan rehujen pariin. Ei aikaakaan kun tuloksia alkoi näkyä, kilot tippuivat, veriarvot, fiilikset ja kunto kohenivat!

Esselstyn promotoi täysiarvoista mahdollisimman vähän prosessoitua kasvisruokaa, johon kuuluvat paitsi tuoreet hedelmät, vihannekset, siemenet ja pähkinät, myös pavut, linssit ja täysjyväviljat. Tällainen ruokavalio on helppoa toteuttaa monenlaisissa elämäntilanteissa, ja sopii niillekin, jotka eivät ole kiinnostuneita pelkästä raakaravinnosta. Hyödyt voivat olla tällaisestakin ravinnosta suuret. Esselstynin ”plant-strong” -meininki onkin osa laajempaa kasviperäisen ravinnon (plant-based nutrition) suuntaan tapahtuvaa liikehdintää Pohjois-Amerikassa. Esimerkiksi valtava Wholefoods-markettiketju on tarttunut tähän positiiviseen trendiin, ja Esselstynkin on kiertänyt ketjun liikkeissä esittelemässä täysiarvoisen kasvisravinnon etuja.

Esselstyn julkaisi pari vuotta sitten ruokavaliostaan kirjan The Engine 2 Diet. Opus on oiva paketillinen helpon kasvisravinnon perusteita ja näppäriä reseptejä, joiden avulla jokainen voi olla oman elämänsä huippukuntoinen palomies!

Top 10

24/02/2011

Sata postausta kasassa! Sen kunniaksi keräsimme Top 10 -listan blogauksistamme. Valitsimme joukkoon omia suosikkejamme vähän eri aihepiireistä – sekä sellaisia, jotka ovat herättäneet keskustelua, että sellaisia, joita pidämme tärkeinä tai muuten vaan mukavina. Myös joitakin blogin pohjalle hautautuneita, joita haluamme nostaa esiin.

1. Maito – petosta ja propagandaa

2. Proteiinimyytti

3. Mistä on viralliset ravitsemussuositukset tehty?

4. Viherpirtelön perusteet

5. Pikaperusteet happo-emästasapainoon, osa I & osa II

6. Riutumisesta: riittääkö raakaruoka?

7. Rasva vai hiilihydraatit energianlähteenä?

8. Juhannusmenu

9. Viime hetken villivihannekset

10. 80/10/10 – huippufiilis hedelmistä!

3 helpointa raaka-askelta

21/01/2011

Hei sinä ihan tavallinen ruokailija! Jos haluat voida paremmin, mutta et oikein tiedä mitä asialle tekisit, testaa nämä kolme helpointa ja tehokkainta raaka-askelta!

  1. Viherpirtelö aamulla 
  2. Vihreä salaatti illallisen alussa
  3. Hedelmäannos lounaan alussa

Aloita päivä niin isolla ja vihreällä viherpirtelöllä kuin kykenet. Tämä on tärkein ja tehokkain askel!

Lisää seuraavaksi jokaisen illallisen alkuun runsas lautasellinen vihreää salaattia.

Fiilistele näitä vaikka pari viikkoa, ja lisää sitten vielä lounaan alkuun niin iso hedelmäannos kuin maistuu.

Jo pelkästään näiden avulla saat aikaan huikean hyppäyksen ruokasi ravitsevuudessa ja olotilassasi. Mitä luultavimmin koet selvän positiivisen muutoksen, vaikket tekisi yhtään mitään muuta muutosta ruokavalioosi!

Tulet myös yllättymään, miten paljon helpommaksi muidenkin ravintomuutosten tekeminen muuttuu, kun muutaman viikon ajan olet päivittäin nauttinut kolme reilua annosta yllä mainittuja asioita. Alat pitää tuoreista hedelmistä ja vihanneksista yhä enemmän ja kaivata niitä huonomman ravinnon sijaan. Tässä on jo loistavat hyvän olon ainekset kasassa, vaikka muuten pitäisit kaiken ennallaan syöden aamupirtelön päälle vanhan perusaamiaisesi sekä illallissalaatin ja lounashedelmien jälkeen totutun kypsennetyn annoksen.

Bonuksena voi ajan mittaan syntyä halu muuttaa vanhoja tottumuksiakin, mutta sitä ei tarvitse tässä vaiheessa ajatella – lisäät vain nuo 3 parasta ruoka-asiaa elämääsi ja peli on avattu!

Kolesterolin puute kasviksista?

07/01/2011

I guess the reason why western societies are so sick is that their diets are too deficient in cholesterol and people eat way too much fruits and vegetables!” -Harley ”Durianrider” Johnstone /www.30bananasaday.com

Yleisimmät veganismin vastaiset argumentit liittyvät proteiiniin ja B12-vitamiiniin. Silloin tällöin näkee lisäksi esitettävän, että kasviperäinen ravinto johtaisi kolesterolin puutteeseen. Tämä on ensisilmäyksellä aiheelliselta vaikuttava epäilys siksi, että elimistö tarvitsee kolesterolia moniin toimintoihinsa, ja kasvisperäisessä ravinnossa sitä on tuskin lainkaan. Taustalla on kuitenkin puutteellinen käsitys elimistön toiminnasta.

Kuten eläinten, myös ihmisen elimistö valmistaa kolesterolia niin hiilihydraattien, rasvojen kuin proteiinienkin sisältämästä hiilestä. Ravinnon ei siis tarvitse sisältää kolesterolia ollenkaan. Solut valmistavat kolesterolia solukalvojaan varten. Pääosan mm. D-vitamiinin ja muiden hormonien tuotannossa tarvittavasta kolesterolista valmistaa maksa. Maksa myöskin kierrättää käyttämättä jääneitä kolesterolimolekyylejä ja muuttaa niitä ruoansulatuksessa käytettäväksi sappihapoksi.

Esimerkiksi geneettiset tekijät sekä imeytymisen tehokkuus määrittävät kuinka paljon kolesterolia tuotetaan. Lisäksi jos kolesterolia saa ravinnosta runsaasti, sen tuotanto elimistössä vähenee. Näin ollen siis ainakin pidempiaikainen kolesteroliton/vähäkolesterolinen kasvisruokavalio edistäisi elimistön omaa kolesterolituotantoa ja -säätelyä. Tämän pohjalta ajattelisin, että jos runsaskolesterolisen eläinperäisen ravinnon vaihtaa äkillisesti vegaaniruokavalioon, voi elimistöllä mahdollisesti kestää hetki sopeutumisprosessissa ja kolesterolin tuotannon optimoinnissa. Pidemmällä aikavälillä ei kolesterolin puutteen pitäisi muodostua vegaanille ongelmaksi elimistön toimiessa normaalisti, vaan elimistö valmistaa tarvitsemansa n. 1000 mg kolesterolia päivässä raakavegaanisestakin ravinnosta.

Tähtäimiä

02/01/2011

Vuoden vaihtuminen luo mielessäni muutokselle altista ilmapiiriä samoin kuin siirtymät vuodenaikojen välilläkin. Tähtäimessäni on joitakin ravintoon liittyviä tavoitteita alkaneelle vuodelle ja tulevaisuudelle ylipäätään. Suunnitelmani eivät ole erityisen radikaaleja, mutta tiettyjä tapoja pyrin entisestään vahvistamaan ja toisia jättämään enenevässä määrin taakseni.

Suolattomuus

Olen havainnut, että oloni on parempi ilman lisättyä suolaa, suolan laadusta riippumatta. Erityisesti huomaan runsaamman suolan käytön kasvojen, varsinkin silmänympärysten aamuisena turvotuksena. Miksipä en luopuisi suolasta kokonaan? Makuaistini luultavasti sopeutuu muutokseen melko nopeasti, ja tarvittavat mineraalitkin saan terveellisemmin kasviksista. Samalla loppuu myös mison, soijakastikkeiden ja suolattujen oliivien ja aurinkokuivattujen tomaattien satunnainen käyttö.

Lähdevesi

Tajusin viime kesänä, että parin kilometrin päässä kotoani on vuolaasti virtaava lähde luonnonsuojelualueella. Vaikka tällainen ihme on näinkin kätevästi käytettävissäni, aloin vasta loppusyksystä käydä säännöllisemmin vedenhaussa. Tähtäänkin nyt lähteen tehokkaaseen hyödyntämiseen, sillä uskon lähdeveden voittavan suodatetun hanaveden mennen tullen. Veden makukin on loistava, joten juon sitä erittäin mielelläni. Aion kaupungissa ollessani pyöräillä lähteelle noin joka toinen aamu, jotta hanaveden kulutus perheessämme saataisiin minimoitua. Samalla tulee tehtyä keveä luonnonläheinen aamu-ulkoilukin ja voi vaikka tepastella paljain jaloin kasvustoissa.

Tuoreravinto

Olen tämän vuoden aikana siirtynyt entistä enemmän vain tuoreravintoon, eli hedelmiin ja vihanneksiin. Näiden lisäksi syön pieniä määriä siemeniä ja pähkinöitä sekä erittäin satunnaisesti kuivahedelmiä, mutta en enää juuri lainkaan öljyjä enkä pakattuja ’superruokia’. Tähtäimessäni on luopua kokonaan öljyjen, kaakaon ja muiden mielestäni prosessoitujen ja mahdollisesti haitallisten tuotteiden käytöstä, sillä en usko niiden olevan yhtä hyvää ihmisravintoa kuin tuoreet hedelmät ja vihannekset. Makumieltymystenkin suhteen niistä luopuminen tuntuu tällä hetkellä jo helpolta. Liitän tähän tavoitteeseen lisäksi kuivatut mausteet, joiden käytön minimointi on myös työn alla.

Nämä kolme eivät toki ole ainoita hyvinvointiin liittyviä tavoitteitani, vaan sellaisia, jotka juuri nyt ovat eri syistä akuutisti ajankohtaisia minulle. Ajattelen elämäntapojani ja ravintoani jatkuvana prosessina, ja olen kiinnostunut koko ajan kehittämään niitä itselleni ihanteellisempaan suuntaan erilaisten kokeilujen kautta. Haluan siksi kannustaa myös sinua tarttumaan rohkeasti niihin mielessäsi oleviin mielenkiintoisiin muutoksen mahdollisuuksiin, joita olet kenties jonkin aikaa lykännyt. Pientenkin positiivisten elämänmuutosten tekeminen on hetkellisestä totuttelun ja opettelun vaivasta huolimatta erittäin palkitsevaa, ja ainahan on mahdollista palata takaisin vanhoihin systeemeihin, jos uudet suunnat eivät osoittaudukaan toimiviksi. Reippaasti siis toimeen – turha on jäädä vain haaveilemaan muutoksista, kun ne voi toteuttaa nyt!


Kasvismuskeli-inspiraatiota

07/12/2010

Jos jollekin on vielä epäselvää, että riittääkö kasvisravinto myös lihaksiston rakentamiseen ja ylläpitoon, niin suosittelen tarkastamaan tämän ihan huikean videon!

Herra Armstrong on ollut vegaani/vegetaristi 7 vuotta ja viimeisen vuoden 100% raakavegaani. Näyttää tuo jumppa sujuvan ihan kohtalaisesti ja videon lopun poseerauskin osoittaa muskeleiden olevan aika vakuuttavassa kuosissa!

Härskiä lobbausta!

25/11/2010

Maamme johtava uutislehti Helsingin Sanomat tekee näyttävää propagandaa tämänaamuisella uutisellaan ”Jättiläistutkimus selvitti parhaan ruokavalion painonhallintaan”. HS väittää, että tutkimus ehdottaisi ravitsemussuositusten muuttamista runsasproteiiniseen suuntaan, vaikka tutkijat eivät sanallakaan viittaa ravitsemussuositusten suuntaan. Olisikin perin outoa vetää niin laajoja johtopäätöksiä tutkimuksesta, joka tarkastelee vain painonhallintaa laihdutuksen jälkeen, ei terveyttä.

Tutkimuksen tiivistelmä luettavissa täällä: http://www.nejm.org/doi/full/10.1056/NEJMoa1007137

Tutkimuksessa vertailtiin 8 viikon laihduttamisen tuloksena saavutetun painon ylläpitämisen onnistumista muutamalla eri ruokavaliolla, jotka erosivat jonkin verran proteiini- ja hiilihydraattipitoisuudeltaan, kuitenkin eri maiden nykyisiä ravitsemussuosituksia mukaillen.

Erot eri ruokavalioiden välillä olivat erittäin pieniä, sillä keskimääräinen painonnousu puolen vuoden seurantajaksolla oli vain 0,56 kg! Tutkijat myöskin toteavat aiempaan tuloksiin viitaten, että yleensä Atkins-tyyppisellä runsasproteiinisella ruokavaliolla painonhallinta voi onnistua noin vuoteen asti. Tämäkin tutkimus jää turvallisesti tuon vuoden rajan sisäpuolelle.

Runsasproteiinisen ruokavalion erittäin pieni painonhallinnallinen etu itse asiassa jopa yllätti minut. Proteiiniahan elimistö ei kovin helposti kykene käyttämään energiakseen, joten ylimääräinen proteiini, jota ei myöskään ole rakennustoimiin tarvittu, poistuu virtsan mukana. Tämän ko. tutkimuskin osoitti. Näin ollen lyhyen aikavälin laihtuminen on periaatteessa todennäköisempää tällaisella ruokavaliolla, joskin aivan eri asia on sitten kyseisen ruokavalion terveellisyys. Terveyshaittoihinhan tämä tutkimus ei ottanut kantaa.

Tutkimuksessa ei myöskään tarkemmin kerrota, mitä esimerkiksi syödyt hiilihydraatit olivat. Oma veikkaukseni on, että eivät varmaankaan pääasiallisesti ainakaan hedelmiä! Toki on huono asia niin painonhallinnan kuin terveydenkin kannalta syödä prosessoituja viljoja ja sokereita, joita kenties tässäkin on saatettu nauttia.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon tutkijoiden rahoituslähteet ja muut kytkökset. Kööpenhaminalaisen tutkimuslaitoksen toimintaa on tukenut yli 100 elintarvikeyhtiötä. Tutkijoiden taloudellisista ja muista kontakteista löytyy myös meijeriteollisuuden toimijoita sekä sellaisia yrityksiä kuin McDonalds, Danone, Pepsi, Coca-Cola ja Unilever.

Nälkäinen kuin susi?

24/11/2010

Mikä neuvoksi, jos on aina vaan nälkäinen – nälkäinen kuin susi? Vaikka kuinka paljon söisi, on silti kurniva tunne vatsassa, tai vähintäänkin mielessä. Jotain hiukopalaa vielä pitäisi saada. Ei kuitenkaan kasviksia, koska ei niillä nälkä lähde. Eikä ainakaan hedelmiä, sillä niistäpä vasta hutera olo tuleekin. Jotakin kunnon tukevaa sapuskaa.

Nälkä on mielestäni väärinymmärretty mekanismi ja johtaa monia ihmisiä harhaan. Nälän ajatellaan liittyvän vatsan tyhjyyteen. Kenties tunteisiin, ja ehkä verensokeriin. Kuitenkin keskeinen rooli nälän ilmaantumisessa ja säätelyssä on ravinteilla. Sillä, onko elimistömme riittävän – ja oikein – ravittu. Kyse ei siis ole ainoastaan ruoan määrästä vaan ennen kaikkea laadusta.

Monella on yllä mainitsemani käsitys, että kasvikset ja hedelmät eivät ’pidä nälkää loitolla’. Mietitäänpä ensin, mitä tarvitaan, jotta nälkä pysyisi siellä ’loitolla’. Tarvitaan sopiva määrä makroravinteita eli hiilihydraatteja, proteiineja ja rasvaa elimistölle helpossa muodossa. Tarvitaan riittävä määrä mikroravinteita kuten vitamiineja ja mineraaleja. Kenties kuituja, jotka myöskin vähän täyttävät sisuskaluja sekä säätelevät ravintoaineiden, kuten hiilihydraattien/sokereiden imeytymistä.

Mietitäänpä seuraavaksi, mitä ihmiset varsin yleisesti syövät erityisen kovaan nälkäänsä. Ehkä ison pasta-annoksen, pihvin ranskanperunoilla, kunnon kebabin, joku ehkä jopa karkkipussillisen. Annoksen jälkeen saattaa vatsassa jo vallita ähky, mutta vielä vaan voisi jotain napostella kun nälän jäänteitä edelleen taka-alalla väijyy. Mitä elimistö näistä elintasoaterioista saa? Hankalassa tai haitallisessa muodossa olevia hiilihydraatteja, proteiineja ja rasvoja mahdollisesti lisäainekemikaaleilla kyllästettynä. Mitättömän määrän vitamiineja ja mineraaleja, jos ollenkaan.  Onko ihmekään, että nälkä aina vaan kalvaa vuodesta toiseen? Onko myöskään ihme, jos syömistään on vaikea hallita vaikkapa ihannepainon toivossa, kun jatkuvasti on nälkä jahtaamassa?

Katsotaanpa mitä saa, jos syö kunnon annoksen hedelmiä ja vihanneksia, ehkäpä muutaman siemenen tai pähkinänkin. Helposti käytettäviä hiilihydraatteja, joita elimistö mieluusti ottaa vastaan lihaksistoaan ja aivotyötä varten. Riittävästi yksinkertaisessa muodossa olevia proteiineja rakennus- ja korjausainekseksi. Ei järjetöntä huonolaatuista rasvalaakia, vaan tarpeellisia rasvahappoja oikeassa suhteessa toisiinsa. Runsaan latauksen vitamiineja ja mineraaleja laidasta laitaan.

Itse olen kokenut viime vuosina valtavan muutoksen nälän tunteessa hedelmien ja kasvisten määrää reilusti lisätessäni. Kun elimistö saa tarpeeksi ravintoaineita, nälkä kerta kaikkiaan näyttää katoavan. Toki koen hetkellistä nälkää ja syön sitten lisää, mutta nälkä tyydyttyy täysin hedelmä- ja vihannesaterioillani, kunhan vaan syön riittävästi eli niin paljon kuin kullakin kerralla maistuu. Mitä enemmän syön myöskin hiilihydraattipitoisia hedelmiä, sitä parempi olo. Vaikkapa yksinkertainen banaani- tai muu hedelmäannos höystettynä runsaalla salaatilla pitää oloni hyvänä ja tasaisena tuntikausia, puoli päivääkin tarvittaessa. Silloinkin kun nälkä taas palaa, se ei ole tuskaista eikä pakonomaista syömisentarvetta aiheuttavaa, vaan jotenkin hienovaraisempaa. Pystyn helposti olemaan lounaan jälkeen vaikka loppupäivän syömättä, jos sopivaa ruokaa jossakin poikkeavassa tilanteessa (kuten vaikka hiljattain junassa eväiden unohduttua) ei ole saatavana, ja olo on silti ihan miellyttävä eikä mitenkään heikko. Menneinä aikoina, jolloin ruokavalioni sisälsi kasvisten ja hedelmien lisäksi runsaasti viljoja (myös prosessoituja), jonkin verran palkokasveja ja satunnaisesti myös pienempiä määriä eläinkunnan tuotteita (lähinnä kalaa, harvemmin maitotuotteita), olisin samassa tilanteessa ollut äkäinen hermoraunio.

Myöskin tuore Nutrition Journal -tiedelehdessä julkaistu tutkimus osoitti nälän liittyvän ravinteiden saantiin. Kyseinen tutkimus on ensimmäinen laatuaan ja  osoitti, että tavanomaisesta länsimaisesta ruoasta runsaasti mikroravinteita sisältävään ravintoon (mm. vihreät lehtivihannekset, hedelmät, siemenet, palkokasvit) siirtyneet kokivat siirtymän jälkeen vähemmän nälkää, eikä näläntunne ollut yhtä epämiellyttävää kuin aiemmin, vaikka ruoan kaloripitoisuus olisi pienempikin. Tutkimuksen tekijän lääkäri Joel Fuhrmanin mukaan monet oireet, jotka ihmiset liittävät näläntunteeseen, kuten väsymys, ärtyneisyys, päänsärky ja vatsakrampit, ovatkin vierotusoireita ravinnosta, joka ei sisällä riittävästi ravinteita. Kun tutkittavat siirtyivät ravinnetiheämpään ruokaan, oireet katosivat. Jopa 80 % tutkittavista koki näläntunteen muuttuneen vähintään kuukauden kestäneen ravinnetiheämmän ruokavalion jälkeen.

Oma kokemukseni on täsmälleen sama kuin kyseisen tutkimuksen tutkittavilla. Tällainen muutos nälässä ja siihen liittyvissä tuntemuksissa helpottaa elämää monin eri tavoin ja vapauttaa myöskin ruokaan liittyvistä riippuvuuksista. Kunnon ravintoon siirtymisen jälkeen ei kerta kaikkiaan enää myöskään kaipaa ala-arvoista ruoan kaltaista syötävää! Ei siis tarvitse enää elää nälkänsä johdattamana eikä yrittää ’pitää itseään kurissa’ tai pelätä ’repsahduksia’, mikä vaikuttaa kuuluvan harmillisen monen länsimaisen ihmisen elämään.

Proteiinimyytti

17/11/2010

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Proteiini lienee länsimaisten ihmisten eniten arvostama ravintoaine. Tavalliset kolme kertaa viikossa kuntoilevat toimistotyöläiset jännittävät riittävän proteiininsaannin puolesta, ja ns. ’karppaajat’ perustavat hiilihydraattien pelossa proteiiniin lähes koko ravitsemuksena. Jonkin sortin kasvissyöjäksi esittäytyvä saa melkein väistämättä selitellä omaa proteiininsaantiaan, jonka puolesta lihansyöjänaapurit joukolla pelkäävät. Ovatko nämä lähes hysteriaan yltävät pelot ja pyrkimykset aiheellisia, vai onko kyseessä sittenkin suuren luokan harha ja huijaus?

Proteiinia käytetään elimistössä rakennus- ja korjaustoimiin. Ihmisen proteiinintarve lienee suurimmillaan vastasyntyneenä, jolloin ruumiinpaino tuplataan vain muutamassa kuukaudessa. Tällöin pääasiallisena ravintona on äidinmaito, jonka proteiinipitoisuus on varsin alhainen, vain 6 kaloriprosenttia (1,1 g/100g). Tarvitseeko ihminen kasvuvaiheen jätettyään yhtäkkiä tätä paljon enemmän proteiinia – vaikkapa vähän pulleamman hauiksen saavuttaakseen – vai saattaisiko vähempikin riittää? Entä mistä sitä ihmeaine proteiinia oikein saa, ja mistä sitä olisi parasta saada, ellei sitten possusta ja lehmästä? Entäpä liian eläinproteiinin lukuisat haitat, mihin ne on piiloteltu?

Proteiinit = aminohapot

Proteiinista puhuttaessa pitäisi oikeastaan puhua aminohapoista, joista proteiinit muodostuvat, ja joiksi elimistön on proteiinit käyttöään varten ensin pilkottava. 22 aminohaposta kahdeksan on ns. välttämätöntä eli ne on saatava ravinnosta, muut elimistö pystyy tarvittaessa valmistamaan, vaikka toki nekin olisi parempi saada ravinnosta. Elimistöllä on ns. aminohappopooli, josta se valikoi tarvittavia aminohappoja proteiinien rakennuspalikoiksi. Kaikkia aminohappoja ei siis tarvitse saada ravinnosta samanaikaisesti. Elimistö myöskin kierrättää proteiineja, ja näillä kierrätetyillä proteiineilla täyttyy suuri osa proteiinintarpeesta.

Miksi kasviproteiinit ovat parempia?

Kasviproteiineilla on monia etuja eläinperäisiin proteiineihin verrattuna. Ensinnäkin kasvien proteiinit ovat usein muodostuneet vähäisemmästä määrästä aminohappoja kuin monimutkaisemmat eläinproteiinit, jolloin niiden pilkkominen elimistön käyttöön on yksinkertaisempaa ja imeytyminen tehokkaampaa. Moni kasvisperäiseen raakaruokaan siirtynyt onkin huomannut, että aiempaa pienemmällä proteiinimäärällä on fyysinen suorituskyky muun terveyden ohella parantunut. Toiseksi kuumennus vahingoittaa aminohappoja; ainakin lysiinin ja tryptofaanin on havaittu denaturoituvan +43 celsiusasteen lämmössä. Näin ollen raaka kypsentämätön ravinto takaa kyseisten välttämättömien aminohappojen saannin toisin kuin kypsennetyt esim. eläinkunnan tuotteet. Eläinproteiinien on todettu olevan yhteydessä moniin sairauksiin, kuten syöpiin ja diabetekseen. Ne myöskin mahdollisesti happamoittavat elimistöä, toisin kuin suuri osa kasviperäisestä prosessoimattomasta ravinnosta. Lisäksi kasviproteiineja nauttiessa saa kaupanpäällisinä runsaasti mineraaleja ja kuituja, sekä sellaisia vitamiineja, joita lihassa, maidossa ja muissa eläinkunnan tuotteissa ei ole.

Paljonko proteiinia tarvitaan?

WHO:n mukaan 0,6 g (1991) – 0,7 g (2002) proteiinia painokiloa kohden päivässä olisi keskimäärin riittävä saanti, mikä tekisi esim. 60-kiloiselle naiselle 36 tai 42 g, riippuen siitä luottaako vanhempaan vai uudempaan näkemykseen. Nykyinen varsinainen suositus ”turvalliseksi saanniksi” on ”riittävää saantia” suurempi, keskimäärin reilu 0,8 g/kg aikuisilla. Raskauden ja imettämisen aikana proteiinintarpeen sanotaan kasvavan noin 20 %. Yksittäisten maiden suositukset saattavat jonkin verran poiketa näistä, ennemmin ylös- kuin alaspäin. Suositusten taustalla lieneekin myös poliittisia pyrkimyksiä sekä liha- ja meijeriteollisuuden lobbausta. Tätä nykyä esim. yhdysvaltalaiset syövät keskimäärin yli 100 g proteiinia päivässä, suomalaiset hieman vähemmän. Hyvin runsas proteiininsaanti ei ole kuitenkaan erityisen tavoiteltavaa mm. siksi, että ylimääräinen proteiini, erityisesti eläinproteiini, altistaa sairauksille ja rasittaa elimistöä eri tavoin, mm. munuaisia. Vaikken itse pyrikään suureen proteiinimäärään, saan silti kasaan helposti tällaisten suositusten mukaisen määrän pääosin raa’alla hedelmäpainotteisella ja vähärasvaisella kasvisravinnolla.

Mitkä ovat suotuisimpia proteiininlähteitä?

Kaikissa kasveissa on aminohappoja, joten riittävällä määrällä monipuolista kasvisraakaravintoa proteiinintarve täyttyy varmasti. Vihreät lehtivihannekset ovat erinomaisia aminohappojen lähteitä; Kippari-Kallenkin voimat perustuivat pinaattiin! Eri vihanneksissa on kuitenkin eri aminohappoja, joten kannattaa syödä vaihtelevasti eri lajeja. Hedelmät ja marjat ovat kuviteltua parempia proteiinin/aminohappojen lähteitä. Esim. banaani sisältää proteiinia noin 1,3-1,5 g/kpl, mm. välttämättömiin aminohappoihin kuuluvaa tryptofaania, jota tarvitaan esim. serotoniinin tuotantoon. Siemenet ja pähkinät ovat ehkä ensimmäisenä raakaruokailijan mieleen tulevaa proteiinipitoista ravintoa, ja esim. hampunsiemenistä saakin kaikki välttämättömät aminohapot ja liudan muitakin. Kuitenkin nämä ovat ensisijaisesti rasvan lähteitä, sillä rasvan osuus kaloreista on erittäin suuri. Itse käytän siemeniä ja pähkinöitä nykyään vain pieninä määrinä täydentämään vihannes- ja hedelmäpitoista ravintoa. Meri- ja makeanvedenlevät sisältävät maalla kasvavien vihannesten tavoin monia eri aminohappoja. Myös idut ja versot ovat erityisen proteiinipitoisia, ja sopivatkin Suomessa erityisesti talvisaikaan edulliseksi vihannesten täydennykseksi. Idätettävistä/kypsennettävistä (pseudo)viljoista ja palkokasveista suosin ja suosittelen itse erityisesti quinoaa, tattaria ja erivärisiä linssejä.

Jos on psyykkisesti riippuvainen proteiinivalmisteista, eikä halua niistä ainakaan täysin luopua, suosittelen kokeilemaan kasvisperäisiä tuotteita. Hyvä vaihtoehto voisi olla hamppuproteiini tai idätetystä riisistä valmistettu Sun Warrior -proteiini. Itse olen aiemmin käyttänyt näitä molempia satunnaisesti, mutta tutustuttuani proteiiniaiheeseen tarkemmin olen heivannut ne kaapistani ja päätynyt luottamaan hedelmien ja vihannesten voimaan.

Ainakin pari päivää sitten olivat lihakset mielestäni erittäin hyvässä kondiksessa vähäisemmillä proteiineillakin

Pikaperusteet happo-emästasapainoon, osa II

10/11/2010

(osa I)

Hapan eläinproteiinipitoinen ravinto vai emäksinen kasvisravinto?

Eräs mielenkiintoinen ja varteenotettava happo-emästasapainotutkimus, joka keskittyy nimenomaan ruokavalioiden vertailuun, on julkaistu Osteoporosis International -tiedelehdessä jo kymmenisen vuotta sitten (Buclin et al. 2001). Sveitsiläistutkimuksen tarkoitus oli verrata kahden eri ruokavalion vaikutusta virtsaan erittyvän kalsiumin pitoisuuteen sekä veren ja virtsan pH-arvoihin. Hapan ruokavalio sisälsi mm. leipää, voita, nuudeleita, kaakaota, juustoa sekä salaattiakin, ja tietysti lihatuotteita (lohi/kalkkuna). Emäksinen ruokavalio erosi edellisestä lähinnä siten että se ei sisältänyt lihatuotteita, mutta vastaavasti enemmän hedelmiä. Molemmat ruokavaliot sisälsivät saman määrän (+/-10%) energiaa, proteiinia, rasvaa, kalsiumia, fosfaatteja sekä natriumia.

Koehenkilöt noudattivat vuorotellen kumpaakin ruokavaliota viikon jaksoissa kuukauden ajan. Jaksojen välillä mitattiin ruokavalion vaikutus pH-arvoihin sekä kalsiumaineenvaihdunta. Hapanta, eläinproteiineja sisältävää ruokavaliota noudatettaessa virtsaan erittyneen kalsiumin määrä oli keskimäärin 74% korkeampi kuin emäksistä ruokavaliota noudatettaessa! Lisäksi happamalla ruokavaliolla oli virtsan ja myös veren pH:ta alentava vaikutus.

Tulosten valossa tutkijat päätyivät suosittelemaan alkalisoivaa kasvispitoista ruokavaliota osteoporoosin ehkäisyyn. Myös yleiset havainnot eri puolilta maailmaa tukevat kasvisperäisen ravinnon hyötyjä, sillä yhteiskunnissa, joissa käytetään runsaasti eläinproteiinia, myös luuston terveys on heikompi. Osin ristiriitaisiakin tuloksia on kuitenkin viime aikoina julkaistu; näissä virtsan alhaisen pH-arvon tai siihen erittyvän kalsiumin ei ole todettu olevan yhteydessä osteoporoosiin.

Itse ajattelisin näiden eri löydösten valossa, että mieluummin en pyri happamoittamaan elimistöäni /nauttimaan potentiaalisesti happamoittavaa ruokaa, jos on olemassa epäilys, ettei elimistön/ravinnon happamuus ole terveyttä edistävää ja saattaa aiheuttaa esim. kalsiumin erittymistä virtsaan eli poistumista elimistöstä.

Elimistön pH-mittauksista

Elimistön pH-arvoa voidaan mitata ainakin verestä, virtsasta ja syljestä. Jotkin terveyttä ja hyvinvointia kauppaavat tahot pyrkivätkin näitä mittauksia sekä niihin liittyviä hoitoja ja tuotteita aktiivisesti tarjoamaan. Itse suhtaudun kuitenkin hieman varauksella erityisesti virtsan ja syljen pH-mittauksiin niihin liittyvien mittausteknisten ongelmien ja arvojen fysiologisenkin vaihtelun takia.

Jos omaa ”happamuuttaan” kuitenkin haluaa kokeilla jotenkin mitata, on se helppoa toteuttaa myös kotikonstein esim. apteekeista saatavilla pH-indikaattoriliuskoilla. 

  1. pH-mittaus virtsasta: Virtsan pH on normaalisti lähellä neutraalia (n.7). Munuaiset ovat osa elimistön aktiivista happo-emästasapainon säätelymekanismia, ja siksi virtsan pH-arvo voi vaihdella melko paljon (noin arvojen 5 ja 8 välillä) elimistön yleisen kuormitustilan (mm. stressi) ja syödyn ravinnon mukaan. Luotettavamman tuloksen saamiseksi olisikin mittaus paras tehdä aamuvirtsasta ja toistaa useampana päivänä.
  2. pH-mittaus syljestä: Myös syljen pH on noin 7 (6,5-8), yleisimmin kuitenkin lievästi emäksinen n.7,5. Toisin kuin virtsaan, sylkeen ei eritetä aktiivisesti happoja, ja siksi syljen pH ei ole niin herkkä nopeille esim. ravinnon aiheuttamille muutoksille. Mutta ei sylkikään ole ongelmaton mittauskohde. Ongelman sylkimittauksen luotettavuuteen tuovat suussa elävien bakteerien muodostamat hapot sekä ruokien/juomien sisältämät hapot välittömästi näiden nauttimisen jälkeen. Syljen pH tulisikin mitata vähintään noin tunti syönnin jälkeen ns. stimuloidusta syljestä. Toteutus: neutraalia parafiinipurukumia (saatavana apteekista; mauttomaksi pureskeltu tavallinen purkkakin käy) pureskellaan ensin minuutin ajan, jona aikana niellään kaikki sylki. Sitten jatketaan pureskelua viiden minuutin ajan, jona aikana kaikki muodostuva sylki kerätään kuppiin, ja pH mitataan tästä. Syljen pH-tulosten tulkintaa: arvot 6,5 tai alle ovat huonoja ja viittaavat elimistön happamuuteen, joka voisi olla seurausta pidempiaikaisesta happamoittavasta ravinnosta. Tavallisesti syljen alhainen pH on kuitenkin seurausta heikentyneestä syljen erityksestä esim. suuta kuivaavien lääkkeiden, dehydraation tai paaston johdosta. Kaikissa tapauksissa alhainen pH on kuitenkin haitallista ainakin suun terveydelle ja erityisesti hampaille ja pH-arvoa tulisi mahdollisuuksien mukaan pyrkiä kohottamaan. Puolestaan pH-arvot, jotka ovat yli 6,5, eivät välttämättä kerro siitä, että happo-emästasapaino olisi kunnossa, sillä sylkeä puskuroidaan aktiivisesti hampaiden suojaamiseksi hapoilta ja alentunut syljen pH näkyy vasta kun häiriötila on merkittävä.

Lähteitä:

Buclin T, Cosma M, Appenzeller M et al. Diet acids and alkalis influence calcium retention in bone. Osteoporos int 2001;12:493-99.

Henk.koht. kommunikaatio: mm. syljen eritystä ja koostumusta tutkiva HLT M. Laaksonen, Baselin yliopisto.

Pikaperusteet happo-emästasapainoon, osa I

07/11/2010

Puhuttaessa erilaisten ruokavalioiden eduista ja haitoista on ravinnon vaikutus elimistön happo-emästasapainoon keskeinen asia. Jotkut jääräpäät sivuuttavat homman merkityksen tai leimaavat sen jopa perusteettomaksi huuhaaksi. Kyseessä ovat kuitenkin ihan todelliset prosessit, joilla elimistö ylläpitää tarvittavaa tasapainotilaa. pH-tasapainon varjolla saatetaan tosin kaupitella yhtä jos toista hämärää tuotetta, mutta tämän perusteella ei pidä tehdä johtopäätöksiä itse asiasta. Happo-emästasapainon syvällinen ymmärtäminen vaatii runsaasti biokemiallista tietämystä, mutta seuraavassa perusteet lyhyesti:

Miten elimistö säätelee pH:ta?

Elimistön kannalta keskeistä on veren ja solunulkoisen nesteen pH (pH<7 = hapan, pH 7= neutraali, pH>7 = emäksinen/alkaalinen). Veren pH:n pysyminen vakaasti noin arvossa 7,4 on elintärkeää. Veren pH:n säätämiseksi elimistössä on nerokkaat puskurointimekanismit, joista tärkeimmät ovat kalsium- , fosfaatti- ja hydroksidipuskurit. Nämä ionit ovat normaalitilassa varastoituneina luustoon sen rakennusaineina. Jos veren pH pyrkii aavistuksenkin laskemaan tiettyjen ruoka-aineiden nauttimisen tuloksena tai esim. stressin seurauksena, vapautuu luustosta välittömästi em. happoja neutraloivia ioneja, ja näin veren pH pysyy vakaana. Jatkuvan elimistöä happamoittavien ravintoaineiden nauttimisen onkin jo kauan tiedetty olevan yhteydessä muun muassa luuston mineraalikatoon eli osteoporoosiin (esim. Bogert & Kirkpatrick 1922, Lemann et al. 1966).

Miten ravintoaineet vaikuttavat happo-emästasapainoon?

Monet ruoka-aineet, esim. hedelmät, ovat sellaisenaan pH-arvoltaan happamia (sitruuna jopa Ph < 2,5). Silti vain osa ravinto-aineista happamoittaa elimistöä, sillä valtaosa orgaanisista hapoista (esim. sitruunahappo) metaboloidaan elimistössä hiilidioksidiksi (happo luovuttaa protonin hiilidioksidin muodostamiseksi). Hiilidioksidi poistuu hengitysilman mukana vaikuttamatta elimistön happo-emästasapainoon. Siis hengitämme hapon pois! Kuitenkaan osa ravintoaineiden sisältämistä hapoista ei sovellu hapelliseen metaboliaan; nämä eivät siis muodosta hiilidioksidia. Tällaiset hapot happamoittavat elimistöä, ja niiden poistumistie elimistöstä on veren ja munuaisten kautta virtsaan. Tällaisia ravintoaineissa esiintyviä happoja ovat mm. rikki-, suola-, typpi- (nitriitti-), ja fosforihapot. Kun vereen joutuu kyseisiä happoja, täytyy luuston vapauttaa sen rakennusaineita (kalsium, magnesium, fosfaatti) neutraloimaan näitä yhdisteitä.

Mitkä ravintoaineet ovat elimistöä happamoittavia?

Suora ravintoaineen pH-mittaus ei siis sovellu kuvaamaan sen vaikutuksia elimistössä. Mittausta varten ravintoaine täytyy ensin ”hapettaa”, kuten tapahtuisi elimistössäkin, jolloin orgaaninen happo haihtuu muodostaen hiilidioksidia. Tämä voidaan toteuttaa hiillyttämällä tai polttamalla ravinto-aine, jolloin jäljellä jääneen ”tuhkan” happamuus kertoo osapuilleen aineen vaikutuksen myös elimistön happo-emästasapainoon. Monista eri lähteistä on saatavissa taulukoita, jotka jaottelevat ruoka-aineita elimistön pH:ta alentaviksi (happamat ravintoaineet) tai kohottaviksi (emäksiset eli alkaaliset ravintoaineet). Näissä taulukoissa on jonkin verran vaihtelua, mutta selvä yleislinja on, että elimistöä happamoittavia ravintoaineita ovat ainakin liha, valkaistut/prosessoidut viljat (kärkipäässä vehnä) sekä valkaistu sokeri. Alkalisoivia ravintoaineita taas ovat erityisesti vihannekset ja hedelmät sekä niiden sisältämien helposti hapetettavien orgaanisten happojen että happoja puskuroivien ionien (kalsium, magnesium, kalium) takia.

Lähteitä:

Bogert JL, Kirkpatrick EE. Studies in inorganic metabolism. II. The effects of acid-forming and base-forming diets upon calcium metabolism. J Biol Chem 1922;54:376-86.

Lemann J, Litzow JR, Lennon EJ. The effects of chronic acid loads in normal man: further evidence for the participation of bone mineral in the defense against chronic metabolic acidosis. J Clin Invest 1966;45:1608-14.

Buclin T, Cosma M, Appenzeller M et al. Diet acids and alkalis influence calcium retention in bone. Osteoporos Int 2001;12:493-99.

Sanson G. The myth of osteoporosis. MCD Century Publications 2003.

Anderson M. Healing cancer from inside out: A practical guide to healing cancer with the RAVE diet & lifestyle. RaveDiet 2009.

Ravitsevia leffavinkkejä

21/10/2010

Pimenevät syysillat ovat parasta aikaa elokuvien katseluun. Myös ravinnosta on tehty viime vuosina useampia mielenkiintoisia täyspitkiä elokuvia, jotka kannattaa ehdottomasti tsekata. Esimerkiksi seuraava nelikko tarjoaa erilaisia lähestymistapoja asiaan.

Juuri näkemäni Food, Inc. ei sinänsä tarjonnut itselleni mitään mullistavaa tietoa, mutta suosittelen sitä etenkin, jos elintarvikebisneksen salat eivät ole vielä täysin hallussa. Elokuvassa puheenvuoron saavat niin ruoantuottajat kuin -kuluttajatkin. Haastattelusa on mm. Oikean ruoan puolesta -kirjallaan mainetta niittänyt Michael Pollan. Valitettavasti Monsanton ja eräiden elintarvikejättien edustajat olivat kieltäytyneet järjestään haastatteluista, joten emme heidän omaa ääntään saa kuulla. Mutta esimerkiksi Monsanton rooli USA:n (ja enenevässä määrin myös Euroopan) ruokabisneksessä tulee hyvin selväksi. Food, Inc. käsittelee myös monipuolisesti sekä eläinperäisen että kasvisruoan tuotantoa. Tietysti kysymys on USA:sta, jossa tilanne on vielä astetta pidemmällä, mutta ei monessa asiassa erityisen kaukana Euroopasta, varsinkaan Suomesta.

Samankaltaisia teemoja käsittelee myös varsin erinomainen Food Matters. Näkökulma on edellistä enemmän kansanterveyskysymyksissä ja tarkastelussa ovat niin ruokailutottumukset kuin lääketeollisuus. Elokuva haastaa vallitsevan ajattelumallimme ravinnon ja terveyden yhteyksistä sekä modernista terveydenhuollosta. Osittain myös Euroopassa kuvatussa dokumentissa äänessä ovat niin lääkäri, biologi kuin Suomessakin tunnetuksi tullut raakaruoka-aktivisti David Wolfe.

Jo hieman vanhempaa tuotantoa oleva hittielokuva Supersize Me on edelleen ajankohtainen. Se käsittelee ravintoa hieman viihteellisemmällä otteella, perusterveellisiä elämäntapoja noudattavan ohjaajan siirtyessä roskaruokaravintoloiden koekaniiniksi. Tämän elokuvan ajaksi ei todellakaan tee mieli varata viereen sipsikulhoa! (Itseltäni meinasivat jäädä salaatitkin syömättä…)

Raakaruokapiireissä paljon julkisuutta saanut Simply Raw: Reversing Diabetes in 30 Days on ehkä hieman hitaasti etenevä, mutta ajatuksia herättävä. Gabriel Cousensin Tree of Life -keskuksessa tapahtuva ruokavaliokokeilu muuttaa dokumentin diabeetikkojen elämää osoittaen samalla millaisia vaikutuksia ravinnolla voi olla. Erityisesti jokaisen diabeetikon tulisi nähdä tämä, mutta kyseinen projekti on ylipäätään yksi hyvä osoitus siitä, että raakaruokavalio toimii. Elokuvan saaminen käsiinsä voi olla hieman haastavaa, mikäli sitä ei halua ostaa. Se on mahdollista kuitenkin löytää ilmaiseen online-katseluun pienellä googlettelulla.

Riutumisesta: riittääkö raakaruoka?

25/09/2010

Saimme Pulmakulmaamme kiintoisan viestin kera kysymysten/kommenttien, johon haluamme sanoa vastineeksi muutaman sanasen. Tässä viesti:

En ole ollenkaan vakuuttunut, että raakaruokavaliolla voi elää loppuelämänsä. Ystäväni hurahti raakaruokavalioon ja nyt kun tuloksia alkaa näkyä hänen ruokavaliostaan, hän näyttää enemmänkin aliravitulta kuten te kuvissa. Tulee mieleen Hollywoodin riutuneet size 0 näyttelijät. Kysyin raakaruokavaliosta myös toiselta ystävältäni joka sattumoisin on lääkäri ja hän oli samaa mieltä pelkällä raakaruokavaliolla ei tule toimeen ei siis ainakaan ystäväni joka syö nykyään todella vähän. Totta kai olen samaa mieltä, että hedelmiä ja kasviksia tulisi syödä runsaasti mutta olen hyvin skeptinen, että raakaruoka olisi tie hyvään terveyteen. Miksi sitten läpi historian ruokia on kuumennettu, miksi yhtäkkiä raakaruoan syöminen olisikin parempi. Totta kai nykyään tietyissä vihanneksissa on kaikenmaailman torjunta-aineet mutta saasteita yms. on joka puolella, vaikka kuinka söisin raakaruokaa en tule välttymään niiltä. Mutta ennen kaikkea minun tarvitsee vain katsoa ystävääni ja teidän kuvia tällä palstalla vakuuttuakseni asiasta, että jotain puutoksia näyttää olevan kun iho on riutunut ja jotenkin näytätte aliravituilta. Lisätkää ihmeessä ruokaan vihanneksia, pähkinöitä, hedelmiä mutta syökää silti monipuolisesti.”

Ja vastauksemme tähän: Hei! Kiitos joka tapauksessa kommentistasi, vaikka se aavistuksen pisteliäältä vaikuttikin :) Näitä asioita on kuitenkin hyvä nostaa esiin, jos ne jonkun (muunkin) mieltä vaivaavat. Joitakin huomioita/vastauksia lyhyesti:

1. Millä tahansa ruokavaliolla voi itsensä ns. riuduttaa syömällä liian vähän, mihin emme todellakaan tähtää. Tätä olemme halunneet korostaa, ja kannustaa syömään reilusti, myös kalorisesti. Jos kaverisi tai kuka tahansa raakaruokailija syö liian vähän, se ei tarkoita että raakaruoka sinällään olisi riittämätöntä.  

2. Itselläni päivittäinen kalorimäärä vaihtelee nykyisellään 2000 ja 3000 kcal välillä, enkä 4-5 aterialla todellakaan koe nälkää päinvastoin kuin ennen, jolloin kasvispainotteisella sekaruokavaliolla (sis. kala, maito, muna) ja vastaavilla kalorimäärillä olin jatkuvasti nälkäinen.  

3. Paino ei meillä kummallakaan raakaruokapainotteisen ravinnon myötä myöskään ole pudonnut, joskin lihasta on hivenen tullut lisää. Urheilu sujuu aina vaan paremmin, ja viimeksi eilen sain kiipeilysessiossa osakseni ihmettelyä näkyvän ja varsin hyväkuntoisen lihaksistoni ansiosta :) En myöskään laske riutuneisuudeksi/huonokuntoisuudeksi sitä, että hyvin vähäisellä lajispesifillä treenillä on kuluneen kesän paras saavutukseni leuanvedossa ollut 14 + 10 + 6 toistoa. Ihan vain yhtenä esimerkkinä. Toki moni ei ole tottunut siihen, että naisella voivat lihakset näkyä ja erottua, joten fyysinen olemus, joka ei ole pelkästään pyöreän pehmeä, saatetaan kulttuurissamme tulkita riutuneisuudeksi. Myöskin perimä ja luuston rakenne toki vaikuttavat, ja itse olemmekin aina olleet runsaasta syömisestä huolimatta pienikokoisia ja ”vähärasvaisia” (näkisittepä ”ajokoiramaisen” isämme!). Suomessa monet ovat nykyään myöskin jenkkityyliin tottuneet rasvamakkaroihin ja pulleuteen, ja aiemmin ylipainoiseksi luokiteltu on nykyään ”normaalipainoinen”, jotta ihmisten mieliä ei pahoitettaisi (vrt. vaatevalmistajien kasvavat vaatekoot: entinen S on nykyinen XS jne..). Ehkä ulkoista olemustamme kannattaakin ennemmin verrata maratoonareihin, tanssijoihin ja kiipeilijöihin kuin nakkikioskin keskivertoasiakkaisiin (tai myöskään niihin Hollywood-näyttelijöihin).

4. Kypsennetyssä ruoassa on tiettyjä haittoja, kuten toksiset sivutuotteet ja ravintoaineiden kärsiminen eri tavoin. Näistä on tarkoitus kirjoittaa tarkemmin lähiaikoina. Syömme myös joitakin kypsennettyjä ruokia (esim. quinoa, linssit) edelleen, eli emme ole 100-prosenttisella raakaruoalla. Kuitenkin osittain kypsennetyn aterian haitat huomaa välittömästi olotilassaan ja ruoansulatuksessaan, joten niiden osuus luultavasti on lähinnä pienenemään päin. Ruokaahan on aiemmin historiassa kypsennetty mm. säilyvyyden parantamiseksi ja bakteerien tappamiseksi, eikä esim. karsinogeeneista ole ollut tieteellistä tietoa kuten nykyään. Esim. Suomessa ei tietysti ole tuoretta ruokaa ollut ympäri vuoden saatavissakaan, toisin kuin nykyään (Suomi tai vastaavat pohjoiset alueet eivät mielestämme olekaan ihmiselle suotuisin elinympäristö…). Kaikki eläimet taas syövät luonnossa ruokansa kypsentämättä, eikä niillä ole rappeumasairauksia kuten kypsennettyä ruokaa syövillä lemmikkieläimillä, mistä voidaan myöskin päätellä jotakin.

5. Ihon mahdollista ’riutumista’ tuskin julkaisemistamme pikkukuvista on nähtävissä. Molemmat olemme kokeneet kuivuuden ja mahdollisten juonteiden vähenneen, ja itselläni entinen ihon runsasrasvaisuus siihen liittyvine ongelmineen on myös tasoittunut. Emme tarvitse meikkejä emmekä muutakaan kosmetiikkaa enää kasvoillemme, ja silti saamme kehuja ja meitä luullaan yleensä ennemminkin ikäistämme nuoremmiksi. Emme myöskään enää pala auringossa, mikä on viime aikoina testattu mm eri puolilla Eurooppaa, Lähi-Idässä ja Meksikossa. Itselläni myös sormien iho kestää nykyään kalliokiipeilyä entistä paremmin ja paranee selvästi nopeammin vahingoittuessaan. Huulten krooninen kuivuminenkin on menneisyyttä. Kaiken kaikkiaan voimme todeta raakaravinnolla olleen vain positiivisia vaikutuksia myös ihomme suhteen.

6. Erilaisia muita hyötyjä olemme olotilassamme myös kokeneet, kuten Ullalla allergioiden paraneminen ja itselläni jatkuvien päänsärkyjen ja vatsaongelmien loppuminen. Olemme monista näistä kirjoittaneet blogissamme aiemmin.

7. Mitä tulee lääkäreihin ja heidän näkemyksiinsä ravitsemuksesta, niin oma näkemyksemme on, että lääkäri ei suinkaan ole tässä asiassa paras asiantuntija. Suomalaiseen lääkärikoulutukseenhan sisältyy ylipäätään hyvin vähän ravitsemusasioita, eikä moni lääkäri vaikuta niihin omatoimisestikaan perehtyvän. Itse olen seurannut sekä tätä puutteellista ja vinoutunutta lääkärikoulutusta että siitä johtuvia lääkärikunnan toimia hyvin läheltä. Olen työskennellyt vuosia Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa, ja puolisoni on myös kyseisen tiedekunnan koulutuksen läpikäynyt. Lääkärin tehtävä nyky-yhteiskunnassamme on diagnosoida sairaus ja määrätä siihen lääketehtaan valmistama ”lääke”. Kannattanee siis yksittäisen lääkärin mielipiteen lisäksi kuunnella ravitsemuksen ja erityisesti raaka- ja kasvisruoan tuntijoita.

8. Raakaruokailumme on vasta alkutaipaleella. Emme näin ollen tietenkään voi vielä sanoa, mikä on tilanteemme ja ruokavaliomme vaikkapa 20 vuoden päästä. Toistaiseksi kokemuksemme raakaruokapainotteisesta vegaanisesta ravinnosta ovat olleet vain positiivisia, erityisesti lisättyämme hedelmien osuutta entisestään ja vähennettyämme vastaavasti näkyvien rasvojen osuutta. Seuraamme kuitenkin mielenkiinnolla myös muiden kokemuksia ja tutkimustuloksia, ja onhan mahdollista että syystä tai toisesta joskus muutamme suuntaamme. Kenties joskus myöskin uteliaisuuttamme ja varmuudeksi testautamme itseämme erilaisten välttämättömien ravintoaineiden suhteen (esim. B12- ja D-vitamiini). Maailmassa on kuitenkin lukuisia raakaruokavaliota vuosikymmeniä menestyksekkäästi noudattaneita, joten sikälikään tämän ruokavalion pitkäaikainenkaan noudattaminen ei vaikuta mahdottomalta.

Loppukaneettina ja yhteenvetona haluamme sanoa, että syökää raakaruokailijat riittävästi kaloreita, erityisesti hiilihydraatteja hedelmistä sekä runsaasti kasviksia, ei liikaa öljyjä ja muuta rasvaa, ja URHEILKAA! Paino pysyy varmasti riittävänä kun syö riittävästi ja käyttää lihaksiaan – ja olo kohenee muutenkin monin tavoin.


%d bloggaajaa tykkää tästä: